Saturday, April 25, 2015

Niin kaunista, että itkettää

Minin kanssa käymme joskus tällaisia keskusteluja: mikä on niin kaunista, että alkaa itkettää? Musiikki, kaunis taide tai esineet, erityiset hetket, rakkaan ikävöinti ja erilaiset muistotilaisuudet ovat ainakin olleet usein listalla. Japanin mono no aware kuvaa tällaista haikeutta jotakin kaunista tai tärkeää kohtaan, jota ei (kohta) enää ole.

Tätä tunnelmaa ja pohdiskelua ja paljon, paljon muuta löytyy Mia Kankimäen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin sivuilta. Kirja kiilasi heti sen saatuani pinon päällimmäiseksi ja lukaisin sen kiihkeästi muutaman työntäyteisen päivän aikana. Parasta kai tunnustaa jo tässä ihan aluksi olevani aivan lääpälläni tähän kirjaan!  


Kankimäki, M. Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Otava, Helsinki, 2013.



"Voi olla, että kaikki muut ovat ymmärtäneet nämäkin asiat jo ajat sitten. Ehkä minä kärsin suorastaan vakavista ymmärtämisvaikeuksista koko elämän suhteen, ja olen selviytynyt tähän asti jollain hämärällä kepulikonstilla, todellisuudessa mistään mitään tajuamatta. Silti haaveilen jo: ymmärtäisinpä jotakin Japanissa."


Mitä tapahtuu, kun elämäänsä totaalisen kyllästynyt 38-vuotias nainen päättää irtautua arjen turvallisuudesta ja lähteä etsimään tietoa 900-luvulla eläneestä hovinaisesta, johon on opiskeluaikoina ihastunut hänen tekstiensä kautta? Ah, sydämen kuuntelu, repäisy ja seikkailu - tällä reseptillä ei voi mennä vikaan! Ja samanikäisenä voin jonkinasteisesti samaistuakin, vaikka elämäntilanteemme ovat monelta osin erilaiset.


"On yö ja sitä odottaa vierailijaa. Yhtäkkiä sitä hätkähtää ropisevia sadepisaroita, jotka tuuli puhaltaa vasten ikkunaluukkuja."


Kankimäen haaveilema tutkimusprojekti saa vauhtia, kun rahoitus järjestyy ja sitä kautta matka Japaniin toteutuu. Kielitaidoton tutkimassa ikivanhaa kirjallisuutta? Näin se vain tapahtui! Kankimäki kirjoittaa rehellisenoloisesti elämästään ja tuntemuksistaan: epäilyksistä, toiveista, peloista ja innostuksesta. Mietitään kovasti sitä, onko aivan hullua lähteä tällaiselle matkalle ja tauolle palkkatyöstä. Huomasin lukiessa, että olen jotenkin välttänyt tuollaisen poteron omassa elämässäni kokonaan. Lähipiirikin taitaa olla samanlaista sakkia, sillä en usko kenenkään edes yllättyvän, jos lähtisin (taas) jonnekin huuhailemaan vuodeksi-pariksi. Itsekin tekevät samaa. Kankimäellä on työpaikka ja asunto, joihin voi palata takaisin. Huomasin terveellisesti, että ajatus olemisesta 'tyhjän päällä' on kovin suhteellinen sekin. Näitä juttuja oli mukava pohdiskella Kankimäen kanssa ja huomata eroja ja yhteneväisyyksiä. 
Kirjan toinen päähenkilö, Sei, on vahvasti mukana tekstissä, jossa vuorotellaan 900- ja 2000-luvun naisten välillä. Vaikka naisten kirjoitustyyli on kovin erilainen, vuoropuhelu on järjestelty taitavasti niin, että tarina soljuu kevyesti ja saumattomasti. Kirjassa on lukuisia viittauksia muihin Heian-kauden kirjoihin ja lopun kirjallisuuslista sai tämän lukijan hiukan epätoivoiseksi: haluaisin lukea kaiken!  
"... samaan aikaan kun Euroopassa taisteltiin barbaarisissa olosuhteissa Englannin herruudesta, toisella puolella maailmaa eräs Lady Murasaki katsoi puutarhaansa ja huomasi 'lehtien seassa valkoisia kukkia, joiden terälehdet olivat puolittain taittuneet niin kuin ajatuksissaan hymyilevien ihmisten huulet.'"   

Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin avaa virkistävästi Heian-kautta Japanissa, Sei Shonagunin mysteeriä, modernia Japania ja Kankimäen omaa elämää. Tässä on kuristavaa kauneutta, seikkailun vapautta, historiallista analyysiä sekä ilahduttava pulahdus nyky-Japaniin. Rakastuin kertalukemalta (ja Piia Ahon suunnittelema kansikin on juuri niin sopiva).

Työmatkan lukumaisemaa. Ei valittamista.

P.S. Sopivasti kirjan lukemisen jälkeen postilaatikkoon kolahti ennakkotilattu Studio Ghiblin The Tale of Princess Kaguya. Guardianin arvio täällä. Ja kuinka ollakaan, Kankimäen kirja ja leffa olivat mitä parahin pari: Sein aikakausi heräsi eloon silmien edessä ja kirjan ansiosta tajusin, että oltiin Heianissa ja miksi nypittiin kulmat, puhuttiin sermien takana, haviteltiin hovielämää ja läheteltiin kosiokirjeitä. 

6 comments:

  1. Voi taivas miten hienosti sanottu: "Ehkä minä kärsin suorastaan vakavista ymmärtämisvaikeuksista koko elämän suhteen, ja olen selviytynyt tähän asti jollain hämärällä kepulikonstilla, todellisuudessa mistään mitään tajuamatta."

    Tuo sitaatti ja mitä tästä kirjoitat vakuttaa minut ihan täpöllä, että tämä pitää lukea.

    ReplyDelete
  2. Lue, lue! Ja sitten toi leffa päälle :)

    ReplyDelete
  3. Tämä kirja on listallani, olen törmännyt nyt siihen useammalta eri taholta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Suosittelen! Minua suretti, kun aloin lähestyä kirjan loppua. Halusin sen jatkuvan ja jatkuvan!

      Delete
  4. Minulla oli kirjasta hyvin ristiriitaiset tuntemukset, mutta nyt kun lukemisesta on aikaa, olen alkanut kallistua pitämään kirjasta enemmän. Oikeastaan haluaisin sen omaan hyllyyni, kirja on niin kaunis.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hahaa, kävinkin nyt vaklaamassa blogissasi mietteitäsi! Näyttäisi, että saimme kyllä ne parhaat kicksit juuri eri asioista ;) Minusta parasta oli juuri ne Sei- ja historiaosuudet ja kahden naisen 'vuoropuhelu'. Ne omat Japani- ja ulkomaaseikkailut taas eivät minua niin kovasti liikuttaneet tai tuntuneet mielenkiintoisilta, vaikka kokonaisuudesta kyllä tykkäsin. Hauskaa huomata jälleen kerran, kuinka erilaisia lukukokemukset voivat olla ja kuinka ne riippuvat niin monesta tekijästä!

      Delete

Suuri kiitos kommentistasi!