Monday, August 24, 2015

Armottomilla aalloilla

Charlotte Roganin The Lifeboat on ollut toinen talven kananlihakirja. Hiukan Titanicin uppoamisen jälkeen haaksirikkoutuu toinenkin alus Euroopan ja Amerikan välillä. Ne, jotka mahtuvat pelastusveneisiin jäävät odottelemaan apua. Ne, jotka eivät mahdu...


Rogan, C. The Lifeboat. Virago, London, 2012.

Tapahtumat kerrotaan nuoren naisen, Grace Winterin, äänellä. Kirjan alussa Grace odottelee oikeudenkäyntiä New Yorkissa, eli on heti selvää, että hän pelastui. Hänen tuoretta, rikasta aviomiestään taas ei löydy pelastuneiden listalta. Grace kertoo ja kirjoittaa mitä tapahtui kolmen viikon aikana veneessä, Asetelma on siis tiukasti rajattu: tietty määrä ihmisiä liian pienessä pelastusveneessä meren armoilla. Vain yhdellä on kokemusta mereltä, ruokaa ja vettä on vähän. Miten ihmiset toimivat ja reagoivat? Millaiset asiat merkitsevät jotain ja ovat arvokkaita? Kuka määrää, ketä kuunnellaan? Mitä on toivo ja kuinka kauas se kannattaa? Seuraa eettisiä ja moraalisia taistoja sekä pään sisällä, että ihmisten välillä. Teoriassa ja käytännössä monet asiat saattavat tuntua kovin erilaisilta kun on tosi kyseessä ja vastassa kontrolloimattomat luonnonvoimat.

Rogan pitää jatkuvan jännitteen yllä taitavasti ja sivut kääntyvät tiuhaan. Mielessä käväisi All Is Lost leffa, jossa uskomattoman taitavasti pidetään katsoja penkin reunalla ilman että edes sanotaan mitään. Lifeboatissa tosin puhutaan, kun ihmisiäkin on enemmän kuin yksi; on juoruja, epäilyksiä, faktoja, riitoja ja rohkaisua. Ihmiskuvaukset ovat mielenkiintoisia, joukosta löytyy uskonmies, palvelijoita, hiljaisia ulkomaalaisia matkustajia ja pomottelijoita. Rikkaita ja köyhiä, naisia ja miehiä. Rogan riisuu veneessäkellujat mantereen rooleista ja omaisuudesta, ja antaa heille uudet asemat. Mietin koko ajan Gracea - hänestä ei saa selvyyttä ihan lopussakaan. Rogan antaa vihjeitä menneisyydestä, siitä kuinka Grace on toiminut aikaisemmin, mikä on hänelle tärkeää. Voittaako hyvä? Mikä edes on hyvä? Mitä jäi sanomatta ja kertomatta? Mitä on painettu jonnekin alitajunnan piiloon, kun taistellaan elämästä ja kuolemasta ja roikutaan rajoilla? Millainen ihminen hän oikeasti on?


"Eventually the wind lessened somewhat and the monstrous waves became merely huge, though the rain  continued until well after dark. Mr Hardie propped the two remaining barrels between the side of the boat and the sodden pile of blankets and instructed those sitting nearest to divert the rainwater that collected in the canvas boat cover into the barrels. I wouldn't have thought of it, or if I had, I would not have acted on the thought. I understood what an optimist Mr Hardie must be, or maybe these were just the reflexive actions of a creature determined to survive." 


International Lighthouse and Lightship Weekendiä juhlittiin meillä pilvisessä säässä.



Olen itse ollut teininä kellumassa pelastusveneessä. Sekavasta tapahtumasta on jäänyt ikuisesti mieleen se, kuinka aikuiset ihmiset kieltäytyivät vihaisesti ottamasta lisää ihmisiä veneeseen, vaikka siihen olisi mahtunut. Kuinka ihminen voi hetkessä muuttua, kun henki on (ehkä) uhan alla.

4 comments:

  1. Eipä tuollaisessa tilanteessa ihmisestä kovin kauniita asioita taida paljastua.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jep. Pelottavaa. Joitakin rajoja kun ylitellään, niin tulee uusia asioita eteen. Onneksi ei ole useimmille arkipäivää.

      Delete
  2. Vaikuttaapa mielenkiintoiselta. Olen itse joskus miettinyt, miten itse menettelisi uhkaavissa tilanteissa. Lopulta ei kuitenkaan voi olla varma edes itsestään, miten tositilanteen tullen toimisi. Täytyypä lisätä tämä kirja lukulistalle.

    Olen muuten katsonut tuon mainitsemasi leffan All is lost. Melko mielenkiintoinen sekin ja tosiaan hyvin erilainen "hiljaisuutensa" takia.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, en usko että voi etukäteen tietää, kuinka menettelisi, ellei ihan jatkuvasti ole tuollaisissa katastrofeissa osallisena.
      Minä tykkäsin leffasta kovasti. Juuri hienoa oli se, kuinka paljon ilman sanoja välittyi. Jokainen kohtaus oli kuitenkin niin täynnä. Huvittavaa, että se täyte on lopulta hyvin paljon katsojan omaa: 'mitä mä ajattelisin, jos kävis noin!'

      Delete

Suuri kiitos kommentistasi!