Tuesday, August 4, 2015

Rauhaisa teehetki ja pöytä puhtaaksi

Ah, tämänaamuinen taitaa olla ensimmäinen rauhallinen teehetki yli kuukauteen. Kyllä tällaista onkin kaivannut, vaikka illalla alkaneen kurkkukivun voisin kyllä antaa pois! Kyytipoikana tuoretta leipää sveitsiläisen ystävän omatekemällä aprikoosihillolla, nam!




Namskis! Kupissa Demmers Teehausin eteläkorealaista senchaa.


Ennen Suomen-lomaa olin kahdella työmatkalla ja tahti oli muutenkin liian tiivis blogitauon aikana. Suomessa taas teehetkiä vietettiin ystävien ja sukulaisten kanssa, mikä tarkoitti sitä, että teen ääressä vaihdettiin kuulumisia, herkuteltiin ja keskityttiin, kun kerran niin harvoin nähdään kasvokkain. Silloin ei auttanut eikä tehnyt mielikään herpaantua, antaa aivojen levätä nollassa tai kääntää katsetta sisäänpäin.

Kotimaisemissa matkalaukkujen purkaminen on vielä vaiheessa, sillä paluu ei sujunut ihan suunnitelmien mukaan. Jossakin Helsingin ja Singaporen välillä huomasin jättäneeni auton ja kodin avaimet Suomeen. Auto oli nätisti parkissa lentokentällä ja koti lukittuna reilun 400 kilometrin päässä. Laskeutuisimme aikaisin sunnuntaiaamuna, eli kaikki toimistot olisivat myös kiinni. Kun olin hetken panikoinut ja itkeskellyt hiljaisia kyyneleitä koneen pimeydessä, herättyään Mini-me työnsi minut oikeille raiteille iloitessaan siitä kuinka voisimme viettää sunnuntain ystävien (ja heidän kissojensa) luona Perthissä. Ajattelin, että koska tälle kamalalle tilanteelle ei voi kerrassaan mitään, otan Ministä mallia ja revin kaikesta jotain positiivsta irti. Ja niinhän se meni, että asenne oli aivan oikea, sillä kamaluudet eivät jääneet tähän.

Uskomattomalta kuulostavan tapahtumaketjun ja tiimityön (kiitos kaverit!) seurauksena sain onneksi koti- ja autonavaimet käteeni samana sunnuntaina, mutta kun pääsin ratin taakse, ei auto suostunut inahtamaankaan. [Lisää tähän mielikuvituksessasi kaksi erillistä korjaajavisiittiä ja lopuksi uuden akun asennus.] Myöhään iltapäivällä vihdoin pääsimme matkaan ja sanonpa, että aika väsyneinä saavuimme kotiin. Kotiin, jonka ruokakaapissa oli hiiri pitänyt kolmen viikon pippalot, ja jälki oli sen mukaista. Seuraavana aamuna tuholaistorjunta tuli sopivasti tekemään termiittitarkastusta ja hoiti hiirihomman saman tien. Tuholaistorjuntaheppu myös informoi minua talon kyljessä jatkuvasti vuotavasta kuumavesisysteemistä! En ollut edes ehtinyt kävellä talon ympäri tässä vaiheessa. Seuraavana aamuna asennettiin onneksi uusi vesitankki ja systeemi. Samana aamuna sain myös sähkölaskun. Kaksi viikkoa jatkuvaa vedenlämmitystä talviaikaan ei ole halpaa. Sähkönkäyttõ oli kuulemma 70 kertainen normaalista! Vesilaskua vielä odotellessa...

Viikonloppuna sai sentään  juoda rauhassa teetä, vaikka loppuaika menikin keittiössä desinfioidessa ja roskiinheittelyssä. Mini-me:n asennetta olen pyrkinyt ylläpitämään ja siksi olokin on ihan hyvä, kaikesta huolimatta!
 

Ajattelin viikonlopun kunniaksi avata hiukan kirjasumaa, niin sanotusti puhdistaa (ja ehkä desinfioida) pöydän, ja tehdä pikapika-arviot seuraavista luetuista:


Maya Angelou: I Know Why the Caged Bird Sings


Angelou, M. I Know Why the Caged Bird Sings
Ballantine Books, New York, 2009 (1969).

Mieltänostattavaa ja koskettavaa: I Know Why the Caged Bird Sings kertoo Angeloun ja hänen veljensä lapsuudesta kovin musta-valkoisessa Arkansasissa ja nuoruudesta vapaammassa San Fransiscossa, ja päättyy hiukan yhtäkkisen tuntuisesti Angeloun saadessa poikalapsen. Angeloun taival ei ole ollut ruusuinen. mutta säälipisteitä tai edes sympatiaa ei tällä kirjalla haeta. Asiat ja tapahtumat on esitetty niin matter-of-fact, että lukijallekin välittyy se maailmankuva ja rajalliset mahdollisuudet, joiden keskellä Angelou kasvoi. Jos omat ongelmat haluaa laittaa perspektiiviin, tässä keino siihenkin. Toki mukana on lämpöä, solidaarisuutta, rakkautta ja ystävyyttäkin, mutta päällimmäiseksi mieleen on jäänyt se kammottava epätasa-arvoisuus naisten ja miesten kuin myös mustien ja valkoisten välillä 30-40-lukujen Yhdysvalloissa.


"My sorrow at leaving was confined to a gloom at separation from Bailey for a month (we had never been parted), the imagined loneliness of Uncle Willie (he put on a good face, though at thirty-five he'd never been separated from his mother) and the loss of Louise, my first friend. I wouldn't miss Mrs. Flowers, for she had given me her secret word which called forth a djinn who was to serve me all my life: books." 




Ben Aaronovitch: Foxglove Summer



Aaronovitch, B. Foxglove Summer. Daw Books, New York, 2015 (2014).



Jatkoa edellisille (Rivers of London, Moon over Soho ja Whispers Under Ground) Peter Grantin seikkailuille tarjoillaan tällä kertaa maalaismaisemissa. Grant lähtee selvittelemään erikoista kidnappausjuttua landelle. Kaksi teiniä on kadonnut omituisissa merkeissä Herefordshiressa ja alkuun merkeissä ei näyttäisi olevan mitään sen maagisempaa. Mutta niinpä tutkimusten edetessä asiat alkava näyttää entistä taianomaisemmilta. Hehkeä Beverley on yhä kuvioissa Peterin jumalaisena tyttöystävänä, samoin kuin tavoittamattomissa piileskelevä Leslie, joka viestittelee jostakin kamalasta tulevasta, eli jatkoa on taas varmaan luvassa. Edelleenkin sarjan ykkönen on ehdoton suosikkini, mutta jos jotakuta kiinnostaa verenhimoiset yksisarviset täysikuun valossa, voisi tästäkin aloittaa ;-) Letkeänhauskaa kerrontaa, joskin tässä osassa oltaisiin mielestäni voitu mennä itse asiaan hiukan nopeammin.


"I had one of those 'somebody do something' moments when you suddenly have the realization that the person supposed to do something is you. I scrambled up from my desk and ran down the front staircase without a care for health and safety or the two uniforms coming up to me. They sensibly flattened themselves against the railing and I shouted thank you as I jumped past."  


Xiaolu Guo: I Am China






Guo, X. I Am China. Chatto & Windus, London, 2014.

Tartuin tähän Ompun hengästyttävän arvion perusteella. Olin myös aiemmin lukenut Guon A Concise Chinese-English Dictionary for Loversin, johon ihastuin ikihyviksi. En voi uskoa, etten ole siitä muka blogannut! Arkistoista löysin ainoastaan tämän maininnan.

I Am China jatkaa samalla vahvalla ja anteeksiantamattomalla linjalla. Rakastan sitä kuinka Guon naiset ovat yksinäisyydessään niin haavoittuvaisen herkkiä, mutta myös rohkeita ja pitävät  jalkansa maan pinnalla. Lukiessa mieleni yritti koko ajan siirtää tarinan tapahtuma-aikaa kauemmaksi historiaan. Mutta ei, puhutaan tästä ajasta, meistä, nyt! Eurooppalaisista, amerikkalaisista, afrikkalaisista, aasialaisista. Guo on rohkea, nostaa Kiinan kipupisteitä esille, ja tekee saman Euroopassa: pakolaiset, siirtolaiset, vastaanottokeskukset, ihmisillä numerot, pykälät ja byrokratia. Ja mitä me etsimme: rakkautta, kotia, vapautta, ymmärretyksi tulemista ja rauhaa?

Iona saa käännettäväkseen pinon kirjeitä ja dokumentteja potentiaalista kirjaprojektia varten. Niiden kautta alkaa värittyä kuva Jianista, muusikosta, joka on jättänyt Kiinan taakseen ja anoo turvapaikkaa. On myös kirjeitä Multa, Jianin rakkaalta, runoilijalta. Mutta mitä heille on tapahtunut, missä he ovat nyt, ovatko he löytäneet jälleen toisensa? I Am China kertoo pientä maailman historiaa tässä ajassa kolmella suulla: Ionan, Jianin ja Mun. Paikat vaihtelevat; elämä, haaveet ja byrokratia kuljettavat. Milloin on liian myöhäistä, milloin ei enää jaksa? Ihastuin kovin monesta syystä, vaikka ihan loppuun kyllä hiukan petyin: ytyä olisi riittänyt ilman Ionan love storya.


"As I went onstage, I took a quick glance at those kids - mostly twenty-somethings, cheeks still plump with baby fat, their ignorant but confident faces shining with huge ambition, their eagerness for power radiating from behind their thick glasses. I didn't feel good at all in a room full of overfed goldfish."       


Kishwar Desai: Origins of Love



Desai, K. Origins of Love. Simon & Schuster 2013 (2012).

En kirjan avatessani aavistanut millaisia ajatuksia tulisi mieleeni lukemisen aikana. Origins of Love avaa fiktiivisen tarinan kautta Intian 'kohdunvuokrausbisnestä' - sairaaloita, joissa naiset kantavat länsimaisten naisten sikiöitä kohduissaan, heidän taustojaan, kulttuurisia eroja ja alkioden sekä rahan liikettä kovin tulenarassa ja herkässä tilanteessa. Puhutaan myös lapsettomuuen kivusta, perhetoiveista, 'vauvaturismista', homovanhemmista, siittiöiden lahjoittamisesta, vastasyntyneiden viemisestä maasta - ja niistä pienistä vauvoista, jotka syntyvät kaiken tämän keskelle.

Sosiaalityöntekijä Simran Singh lähtee Lontooseen aikomuksenaan selvittää Amelia-vauvelin taustoja: pienen vauvan tulevat brittivanhemmat ovat kuolleet onnettomuudessa, kohdunvuokraaja kadonnut, ja vauvalla on todettu vakava sairaus - asia joka voi aiheuttaa valtavan ja astronomisen kalliin skandaalin kohdunvuokrausmaailmassa. Ainoa johtolanka on spermanlahjoittaja Edward, jonka kanssa Simran järjestää tapaamisen. Tarina etenee salapoliisimaisesti sekä Intiassa, että Britanniassa, jännitystä ja moraalisia kysymksiä säästelemättä. Pysyin Desain koukussa muuhun sisältöön nähden yltiöromanttiseen loppuun saakka.


"Perhaps, as Anita had pointed out, it was all the more difficult when a beautiful white baby emerged from between their dusky thighs, as though they had given birth to a god or goddess. It was a miracle they would remember for the rest of their lives - and their excitement was palpable."  

8 comments:

  1. Mr. Murphy istahti sitten koneessa viereesi :). Onneksi kaikki kääntyi lopulta parhain päin ja ehkä Mr. Murphykin on jatkanut taas matkaansa jonkun toisen riesaksi.

    Tosi mukavaa saada sinut muuten takaisin pitkän tauon jälkeen :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. No niin taisi, ja tuossa yllä on vain ne suurimmat jutut. Kaikenlaista muutakin on mennyt mönkään ja rikki ihan päivittäin, ihan mieletön meininki! Toivottavasti tästä nyt asiat alkavat taas sujua ja rauhoittua. Ainakin itse olen joutunut rauhoittumaan, kun sain tämän flunssan joka kaatoi sänkyyn pariksi päiväksi :)

      Delete
  2. Huhhuh mikä kotiinpaluu sulla ollut! Mä jätin kerran kotiavaimet väärälle puolelle maapalloa, ja se oli tuskainen kolme päivää kavereiden nurkissa asumista. En tiedä mikä se sunnuntain tapahtumaketju on ollut, mutta todella uskomattomalta (ja hienolta!) kuulostaa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hah, joo, en tosiaan haluaisi koskaan uusia tuota avainjuttua! Ehkäpä tällainen auttaa virkistämään muistia ja seuraavalla kerralla tarkastan ennen lähtöä, että muutkin kuin passi ja lompakko ovat mukana.
      Tapahtumaketju oli seuraava: kotikaupungissa toimiston pöytälaatikossa onneksi sattui olemaan kodin vara-avaimet (ilman tätä olisin ollut todella pulassa!) ja työkaverilla murtautumiskeino lukittuun huoneeseeni, kaveri toimistoon, sitten ohjeet hänelle kotiin piilotetun auton vara-avaimen löytämiseksi, sitten kamu kaksin avaimin lentokentälle kärkkymään lentoja Perthiin, joille voisi avaimet laittaa rahtina viime tipassa, ONNEKSI ONNASI, sitten kuuron italiankielisen taksikuskin kanssa omituisen rahti-pick-up-pointin metsästystä, sitten siellä puolen tunnin odotus kun paikan ainoa työntekijä ajelee laskeutuneelle koneelle avaimia hakemaan ja takaisin... Huh, huh!

      Delete
  3. Olihan siellä melkoisen tapahtumarikas kotiinpaluu!

    Mutta minustakin on tosi kiva, että olet palannut kirjoittelemaan. Olen niin kaivannut juttujasi. Vaikka en teestä edelleenkään oikein pidä! :-D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jihuu, kiitos kivasta viestistä! On mukavaa olla täällä taas :-)
      Ainakin tee ja kupposet ovat aika nättejä edes, jos ei mausta (muka!!) tykkää! :-D

      Delete
  4. Huh,olipa ongelmien täyttämä kotiinpaluu!

    ReplyDelete
    Replies
    1. No joo, ja sen jälkeen melkein päivittäin jotain vastaavaa... Tähänkin varmaan alkaa jo tottua :-D Mielenkiintoinen jakso käynnissä siis!

      Delete

Suuri kiitos kommentistasi!