Monday, November 23, 2015

Outoja aikoja

Blogi on päivittynyt jähmeästi, mutta niin on kaikki muukin elämässä. Ajat ovat oudot. Olen tuskallisen hitaasti lukenut de Waalin The Hare with Amber Eyes, josta kyllä pidän kovasti, mutta jota en jostakin kumman syystä pysty lukemaan kuin muutaman sivun kerrallaan. Hommaa on niin valtavasti kaikilla elämän osa-alueilla, joka näyttää omalla kohdallani johtaneen jonkinasteiseen halvaantumiseen. Oikein mitään en saa tehtyä, ainakaan tehokkaasti, mutta räpistelen kaiken parissa kumminkin. Pääasia, että sitä etenee edes jollakin tapaa, kai? Ja aikahan ei kuitenkaan tahmeasta aikaansaamisvauhdista huolimatta pysähdy, vaan täysin samaa tahtia tässä mennään eteenpäin kaikki, minne mennäänkin, ja työtehoista riippumatta.


sannabanana
Yhtenä päivänä rannalla....


Teetä ollaan tietenkin juotu samaan tapaan kuin aikaisemminkin. Suurin osa tosin thermoskupista joko auton ratissa tai lentokentällä, aamuvarhaisin tai iltamyöhään. On tullut todettua, että lämmin teekuppi on kuin vauvan tutti tai taaperon turvariepu, ja vaikutus parhaimmillaan varsinkin aamuisin ja illalla juuri ennen nukkumaanmenoa. Yhtenä iltana hotellihuoneessa stressikohtauksen kourissa hyperventiloidessa törmäsin, teen kautta tietenkin, Madame Flavourin teemeditaatioihin. Suosittelen. Muutama minuutti riittää olon kohennukseen.

Turvarievulle on ollut tarvetta viimeaikaisten maailmantapahtumien vuoksi myös. Pari vuotta sitten vähensin tuntuvasti uutisten seuraamista. Telkkarista on katseltu ainoastaan leffoja, lehdet ovat pysyneet kiinni. Suurimmat ja tärkeimmät tapahtumat ovat sellaisia, että kyllä ne korviin kuuluvat. Pääasiallisia syitä oli kaksi: kyllästyminen 24/7-uutisointiin, jolloin juttuja täytyy puristaa jos mistäkin ja kaikki jää puolivillaiseksi skandaalimaiseksi pintaraapaisuksi. Uutisten kautta lähinnä sekoitetaan pakkaa ja möläytellään puolueellisesti, ajetaan asioita, toistellaan muiden juttuja, ja kukapa tietää, mitä missäkin ihan oikeasti tapahtuu ja miksi, kun aikaa selvittelyyn ei ole. Epäluulo iski.

Tonen syy on henkilökohtaisempi: ahdistuin. Mitä ja ketä se auttaa, että tiedän kaikesta maailman tuskasta päivittäin ja ajattelen näitä asioita joka aamu? Ahdistuin, koska suurin osa uutisista on juuri tuota: kamaluuksia, tai sitten tyhjänpäiväisyyksiä. Ahdistuin, koska päiviäni ja ajatuksiani alkoivat värittää selkkaukset jossakin muualla, jonkun kohtalo jossakin kaukana, avuttomuuden tunne: enhän voi tuolle asialle tehdä mitään. Ja vielä vähemmän kaikille niille asioille, jotka ovat päin honkia, uusia asioitakin saapuu listalle melkein joka päivä. Seurauksena paha olo, kuvotus, avuttomuuden aiheuttama epätoivo. Ja mikä on totuus kaikessa tässä? Missä ovat muut näkökulmat? Seuraavana päivänä moni suuri asia on jo uutisissa unohtunut, uudet karmeudet tai tyhjänpäiväisyydet täyttävät etusivut. Lopetin. Ajattelin, että elämänihän on nyt tässä. Nettiuutiset, televisio ja lehdet avaavat filtteröidyn maailman  silmiemme eteen. Kuinka monta tuntia päivässä seuraamme tuon maailman juttuja? Mitä se tekee meille, elämällemme, yhteisöllemme? Turha kai sanoakaan kuinka paljon pelkoa on ilmassa, väärää tietoa ja ennakkoluuloja tulvii joka tuutista, varaudutaan pahimpaan, koska... Kauhukuvat ja otsikot ovat muistissa. Silmät ovat ruuduilla ja sivuilla, mieli kiihtyy. Entä jos pitäisi pienen tauon? Katsoisi ympärilleen omassa maailmassaan? Ketä siellä lähellä on? Tutustuisi uusiin ihmisiin, puhuisi heidän kanssaan, tekisi jotain yhdessä? Uhkaako joku sinua, elämääsi, oikeasti, konkreettisesti? Mikä on muuttunut arjessasi? Mikä on samaa? Mikä on päänsisäistä, mikä on todistettavaa? Mitä voit ja haluat itse muuttaa? Entä jos eläisi ihan omaa elämää oikeassa maailmassa, unohtaisi uutiset hetkeksi, tutkisi itse omaa ympäristöään ja sitä todellisuutta, jossa elää ja asuu. Muodostaisi mielipiteet sen perusteella. Muuttaisi jotain, jos aihetta on, tekisi hommaa jonkin sellaisen eteen, joka on paremmaksi kaikille. Lähelläkin on avuntarvitsijoita (ja siis sitä mieltä olen, että turvapaikkaa on oikeus hakea ja auttaa täytyy siellä mistä turvaa haetaan). Kauas voi tietenkin lahjoittaa rahaa tai muuta, jos on vakuuttunut perillemenosta. Veikkaan, että tällä taktiikalla pelot puolittuvat, monet ehkä häviävät kokonaan.

Pariisin iskujen jälkeen meidän kaupunki juhli valon juhlaa. Kaikki erilaiset yhdessä.


Kuistin näkymä kuuman päivän jälkeen. Tuijottelin pilviä.



(Tiedän, etteivät uutis- ja auttamisasiat oikeasti ole noin mustavalkoisia ja kaikenlaisia variaatioita löytyy maailmalta, mutta itselleni on tämä taktiikka toiminut nyt. 18-vuotias minä saisi tosin tästä kirjoituksesta kyllä teet kurkkuun!)

12 comments:

  1. Olen suuri worldsuck ahdistuja myös, ja sitä ei auta että seuraan mielelläni uutisia niin tv:stä kuin lehdistä. Yritän kuitenkin tiedostaa, että uutisista saa yksipuolisen kuvan asioista. Ei niissä kerrota kaikesta hyvästä kuin ehkä korkeintaan loppukevennyksessä.

    Wordlsuckiin auttaa parhaiten kaiken awesomin luominen, levittäminen ja nauttiminen. Nyt se on toki vaikeaa, kun maailmanpaskuus näkyy ihan jokapäiväisessä arjessa: kauppakeskukseen ei pääse ilman että laukku pengotaan (minkä annan tehdä hymyssä suin, koska käsilaukku on täynnä suklaata (ei minun!) ja vartija saa hyvät naurut myös); pikkumaalaiskylän keskustaa vartioi sunnuntaiaamuna kolme rynnäkkökiväärein aseistautunutta santarmia (mitä helvett**?), mutta on selvää ettei heitä olla siihen määrätty kuin yhdestä syystä.

    Olen huomannut myös, että ranskalaiset ovat juuri nyt äärimmäisen herkkiä kaikelle hassulle ja hauskalle, melkein hysterian partaalle asti. Itsekin nauroin aamuradion vitseille vedet silmissä ja mietin, että normaaliolosuhteissa tuo juttu olisi ollut vähemmän hauska, mutta nyt oli vain pakko saada nauraa edes jollekin.

    Todellisuuspakokirjat eivät ole koskaan ennen tuntuneet yhtä tärkeiltä. On hyvä saada ajatukset välillä pois kaikesta paskasta, antaa niiden hengittää hetki. Sitten jaksaa taas märehtiä. Tuo teemeditaatio kuulostaa myös hyvältä keinolta. Jaksamista sinne, paljon rantahetkiä auringossa ja teetä teetä teetä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ah, kiitos ihanasta kommentista.
      Rankalta kuulostaa siellä meno, mtta hyvä. että huuomoriakin on vielä.
      Mua ahdistaa myös esim täällä sanomalehtien ja muun median kytkökset, jotka eivät ole piilossa, mutta tietenkin vaikuttavat melkein kaikkeen siihen mitä kansalle näkyy. Ja tavisjannulta arjessa tuollainen bigger picture jää helposti unholaan ja uutisia luetaan jonkunlaisina objektiivisina dokumentteina asioista...
      Olen siis astunut takavasemmalle ja tosiaan, kyllä, tuo awesome-asenne auttaa. Tai siis toisaalta tuohon uutispaskaan kyllästyminen johtui myös siitä, että omalla lautasella on sen verran hommaa, että piti miettiä mihin kaikkeen sitä rajallista energiaansa ja aikaansa lusikoi.
      Kiitos, kiitos, kiitos jaksamistoivotuksista. Tänään on ollut taas sellainen päivä, että oksat pois. Olen iloinen että henki sentään vielä kulkee, vaikka rinnassa puristaa ja hartiat ovat korvissa. Mut tässä hengitellään ja katsellaan pilviä aina kun mahdollista! Jaksaa, jaksaa... uudet kuviot ensi vuonna, jee!

      Delete
  2. Huomaan kirjoittaneeni viime aikoina raskaampia pakinoita kuin aiemmin - raskas painaa - ja jotenkin sitä joutuu maailmaa seuratessa spiraaliin mistä ei pääse ulos tai, jos olen rehellinen, ei välttämättä haluakaan ulos. Vaikka pistäisi silmät kiinni, maailma näkee minut!

    Mutta, raskaudelle ei pidä antaa periksi. (Koskakohan ne seuraavat uutiset taas tulivatkaan?)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juu, spiraali on tuttu. Kaikesta pitäisi jotain tietää ja sitten vielä olla 'informoitu' mielipide siihen päälle. Uutta ajateltavaa tulee tuutista jatkuvalla syötöllä. Minusta homma alkoi tuntua mahdottomalta. Raskautta löytyy myös omasta takaa työn puitteissa. Siitäkin on alkanut tajuamaan jotain 10 vuoden jälkeen. Ja kaikki yhteiskunnalliset asiathan ovat sellaisia jäävuoria, joista suurin osa on hiukan piilossa ja vaatii työtä ja vaivaa, että jotain kunnollista hahmottaisi.

      Eihän se silmien kiinnipito mihinkään auta, päinvastoin, mutta ihmisen silmät näkevät tarkkaan aika lähelle. Sitten alkaa arvailu ja mielikuvitus.

      Maailma on mahtava ja kamala, riippuen ajasta ja paikasta ja tilanteesta. Valoa kaiken keskelle, toivon!

      Delete
  3. Hyvin kirjoitettu!

    Itse olen päätynyt ihan samaan ratkaisuun. Tai ainakin yrittänyt. Esim. nyt Pariisin tapahtumien yhteydessä luin toki pääuutiset, mutta jätin videot avaamatta ja kaikki yksityiskohtaiset kertomukset yksittäisten ihmisten kärsimyksistä kahlaamatta. Koen, että on paljon hyödyllisempää miettiä ja yrittää ymmärtää, miksi näin tapahtuu ja lukea ehkä asiaa taustoittavia juttuja ja niitäkin kriittisesti. Ja suurimman osan vuorokaudesta tehdä ja ajatella jotain ihan muuta.

    Silti voin tuntea syvää myötätuntoa niitä ihmisiä kohtaan, jota tämä on koskettanut ja koskettaa - mutta ilman omaa ahdistusta ja pelkoa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä, myötätuntoa ei kannata hukata. Minuakin ahdistaa suunnattomasti kaikki nuo liukuhihnalta tulevat kärsimystarinat, siis juuri sen vuoksi, että ne tuotetaan, luetaan ja ymmärretään ympäri maailmaa (miten ymmärretään) ja se on sitten 99% siinä. Muutuuko mikään? Onko seurauksena vain päänpuistelua ja kauhistelua - ja sitten seuraavaan skandaaliin?
      Ymmärrän median luoman 'sosiaalisen tai poliittisen paineen', mikä toimii paikoittain paremmin kuin toisaalla, ja agendasta riippuen. Mutta toimiiko sellainen edes maailmanlaajuisesti (siis positiivisessa mielessä)? Jotenkin kaipaan konkretiaa näissä asioissa. Niin, etteivät ihmisten tarinat ja kammottavat tilanteet jäisi vain uutisavaruuteen leijumaan ja klikkailtaviksi, jonnekin aivojen pohjalle makaamaan ja kiristämään. Mitä sitten, jos 'olen tietoinen' kaikenlaisista kamaluuksista, ketä se auttaa ja miten?
      Siitä olen samaa mieltä, että omat teot ja motiivit ihan tässä normaalielämässä taitavat olla ne, joihin kannattaa yrittää vaikuttaa eniten ja niiden ymmärtämiseen myös aikaa käyttää.
      Kylläpäs nyt kerrassaan on kriisiä!

      Delete
  4. Perillä täytyy olla asioista, mutta turha rypeä. Vähän niin kuin, että hyvä huomata koirankakka tiellä, ettei astu siihen. Mutta kuka sitä nyt haluaisi ottaa käteen haistettavaksi, tunnusteltavaksi tai maisteltavaksi? Minä luen siis vähintään otsikot. Otan tarpeellisen määrän tietoa oppiakseni, mutta klikkaan sitten itseni jonnekin ihan muualle.

    Lapsena minulla oli aina tyynyn alla joku erityisen kepeä ja iloinen kirja, painajaisia vastaan. Kun yöllä heräsi johonkin kauhuun, pistin valot päälle ja luin kamaluuden kadoksiin. Iloa tarvitaan etenkin silloin, kun kauheudet uhkaa vyöryä yli.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin juuri. Ja mina mietin sita, etta kuinka kaukaisia koirankakkoja kannattaa tutkia edes median kautta. Mua on alkanut oksettaa jo otsikotkin...
      Tietoa en kuitenkaan halua kaihtaa tai elaa kuplassa. Nyt vain kaipaisin jotain toisenlaista keinoa saavuttaa tuollainen olotila. Ja juuri sita, etta asioille sitten tehtaisiin jotain, eika vain niista 'tiedettaisi'.
      Kiva tuo kirjakeino. Minulla on ollut nyt stressivuosina sama taktiikka: yolla kun heraa, niin kirja kateen ja muihin maailmoihin. Rauhoittaa ihanasti, vaikka univelkaa jaakin :)

      Delete
  5. Tuo on ihan totta etta liika uutisten seuraaminen lisaa ahdistusta, toinen on useissa facebookryhmissa pyöriminen, joista osa on taynna vauhkoilua ja salaliittoteorioita maailman tilasta, kumpikaan harrastus ei sovi minulle kuin pienissa maarin. Luulen etta ihminen ei ole luotu kasittelemaan nykyisen kaltaista alytönta tietotulvaa ja miljoonia mielipiteita.

    ReplyDelete
    Replies
    1. No sepä! Ihan kuin Chinese whispers, jotka leviää ympäri maailmaa somessa. Jotkut vielä sekoittavat huvikseen pakkaa ja trollaavat...

      Delete
  6. Ymmärrän uutispimennon tosi hyvin. Mun tekee mieli poistus facebookista. Feedini on ihan täynnä poliittisia riitoja, linkkejä maailman kauheuksiin ja typeriin nettikeskusteluihin. Haluaisin edes hetkeksi pakoon kaikkea sitä riitelyä ja surua. Varsinkin näin joulun alla ahdistaa. Annan joka kuukausi rahaa viidelle eri järjestölle, osallistun joulukeräyksiin ja teen minkä pystyn, mutta silti olo on jatkuvasti syyllinen. Ja tiedän vallan hyvin, ettei se syyllisyys nyt ainakaan ketään auta. Kaipaisin niin kovin jotain kevyttä ja iloista näiden surullisten uutisten rinnalle. Ne surulliset jutut eivät kuitenkaan ole koko totuus. Maailmassa tapahtuu jatkuvasti myös hyvää ja kaunista. :-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oih Reeta! Suosittelen mediapaastoa. Itselleni ei tule syyllistä oloa, mutta turhautuminen ja samalla ärsyyntyminen siitä hetkellisestä 'välittämisestä' - ja sitten siirrytään muihin asioihin eikä mitään konkreettista tehdä.
      Olisi niin tärkeää huomata se todellisempi maailma ympärillään. Siellä on just paljon sitä positiivista(kin) ja jos ei ole, voi asioille tehdäkin jotain.
      Uutiset on vääristävät rillit!

      Delete

Suuri kiitos kommentistasi!