Friday, October 23, 2015

Lennosta

Tällä taas viiletetään, tällä hetkellä odotellaan jatkolentoa lentokentällä. Määränpään myrskyn vuoksi lento lähtee myöhässä. Vaikka monilta osin Perthin lentokenttä (sekä domestic että international) on inhokkini, tykkään kuluttaa aikaa kentän kirjakaupassa ja huomasin juuri, kuinka totaalisen ulkona olen ollut tämän vuoden uutuuksista. Ovatko muut esimerkiksi huomanneet, että tänä vuonna tuli vihdoin jatkoa Gregory David Robertsin Shantaramille? The Mountain Shadow on yhtä tiiliskivimäinen kuin edeltäjänsä. Jännittää, uskallankohan edes siihen tarttua? Niin kovasti odottelin muutama vuosi sitten jatkoa, ja nyt takakannen luettuani kirja kuulosti jotenkin ihan eriltä verrattuna kultaisiin lukumuistoihini!

Bongasin myös muuta potentiaalista luettavaa, jotka laitoin korvan taakse. Tai siis napsaisin kännykameralla kansista kuvat. Tekeekö kukaan muu näin kirjakaupassa? Minulta pääsevät kyllä ilman kuvia unohtumaan, enkä usein jaksa alkaa kirjoittaa tietoja ylöskään. Toinen uutuus, joka kuumottelee, on Tim Wintonin omaelämäkerrallinen Island Home. Maailman suurin saari ja sen luonto on kuulemma pääosassa, ja Winton paljastaa kuinka Australian luonto ja hänen suhteensa siihen on vaikuttanut häneen ihmisenä ja kirjailijana. Wintonhan on kotoisin Länsi-Australiasta ja siksikin tämä muistelma kiinnostaa, sillä nämä karut maisemat ja autiot rannat ovat vaikuttaneet omaan mieleeni myös. Mietimme juuri ystävän kanssa, kuinka harvinaista on tässä maailmassa pystyä samoilemaan näillä loppumattoman tuntuisilla rannoilla ihan itsekseen, tai snorklailla korallien seassa ilman tuhansia turisteja ympärillä. 

Wintonin ja Robertsin lisäksi kentän valikoimissa kiinnostavilta vaikuttivat myös Murakamin Colorless Tsukuri Tazaki ja Pinball, Brizzin One Hundred Days of Happiness, Careyn The Chemistry of Tears ja Jhan The Water Book






Monday, October 19, 2015

Pitkä matka, pitkä aika

Edellisen viikon olin Minin kanssa reissussa. Ajomatkaa tuli muutama tuhat kilometriä, suuntana pohjoinen ja siellä sisämaa ja joenvarsi. Seurana ihmiset, joille nuo maisemat ovat olleet koti, uskonto ja osa itseä ikiajat. Reissulla oli monta merkitystä. Työhommien kautta tapasin jälleen ihmiset, jotka vuosia sitten avasivat silmäni ensimmäistä kertaa näkemään ja kokemaan tämän maan ja sen historian aivan eri tavalla. Kertoivat ja opettivat kädestä pitäen ja kärsivällisesti: tarinoita, myyttejä, uskomuksia, omaa elämää, suojaa, ruokaa, vettä, kauneutta, merkkejä, jälkiä, tärkeitä paikkoja, velvollisuuksia, vanhoja riitoja ja tapahtumia, sekä heidän henkiään, jotka kävelivät täällä kauan meitä ennen. Oli ihana halata ja kiittää, olla taas siellä, minkä tunnen sisälläni vahvimmin, vaikka monen monella maalla olen matkannut, ihmisiin tutustunut ja oppinut toisia tapoja sen jälkeen kun tuolta lähdin. Syykin reissulle oli positiivinen, mutta nyt vielä ovat sormet ja varpaat ristissä ja on odoteltava ja toivottava ennen kuin mitään muuta voi sanoa.

Lämpöä riitti yli neljäkymmentä, iltapäivisin pari ukkosmyrskyä, rankkoja reittejä nelivetureilla paikkoihin, joista vain harva tietää, ikuista tavaroiden roudaamista autoista ulos ja takaisin, liikettä varjoihin pois auringosta, litratolkulla vettä, viilentelyä joenuoman lammikoissa ja kahden erilaisen kulttuurin kohtaamista, tällä kertaa siellä toisella puolella, poissa kaupungeista ja ilmastoinnista. 

Takaisinmatkalla olin niin poikki, että iltapäivällä oli kaarrettava auto sivuun tienpenkalle, ja otettava pikanokoset ennen kuin matka taas jatkui. Koukkasimme kahteen otteeseen valtameren rannassa. Kotikontujen 28 astetta tuntuu kylmältä. Tänään Mini piti esitelmän koulussa: 'Ihmiset saavat ne maansa takaisin, jotka valkoiset heiltä veivät." Sinne päin. Kunpa asiat olisivat noin yksinkertaisia ja oikeudenmukaisia.


Teevesi kiehumassa.

Bongaa python.

Raunioita ja historiaa.

Eukalyptuksenlehtiä paksuna mattona.

Keidas karuissa maisemissa.

Coral Bay kotimatkalla. Snorkailtiin <3

Auto täytyy kai pestä...

Tuesday, October 6, 2015

Kepoista ja herkullista

Onnistunut kirjavalinta voimakkaan Open Cityn jälkeen: romanssin- ja herkutteluntäyteistä puolivakavaa muistelmaa. Marie-Morgane Le Moëlin Secrets of a Lazy French Cook sopi loiventavaksi kirjaksi kuin lasillinen krapula-aamuun (hehe, en ikinä ole oikeasti kokeillut!). 



Le Moël, M-M. Secrets of a Lazy French Cook. Harper Collins, Sydney, 2012.



Takakansi lupaa ranskalaisen journalisti-Marien seikkailuja ja sopeutumiskamppailuja Australiassa. Mieleen tuli heti Sarah Turnbullin Almost French, jonka asetelma on samankaltainen, mutta maat erit, eli aussijournalisti sopeutumassa Ranskaan. Pidin Almost Frenchin huumorista, rehellisyydestä ja kulttuurisesta syväluotauksesta kovasti ja odotin mielenkiinnolla tähän käänteiseen kokemukseen tutustumista.  Takakannesta huolimatta Australiaan sopeutuminen ei ole tässä kuitenkaan missään mielessä pääasiassa, toisin kuin Marie-Morganen lukuisat romanssit koko hänen elämänsä varrelta, joihin tutustumme kerta toisensa jälkeen. Australiaan päästään vasta kirjan puolivälin tienoilla, ja romanssin kautta tietenkin! Odotuksia tulikin korjattua heti muutaman sivun jälkeen, kun todellisuus paljastui. Le Moël kuvailee kevyellä ja korostetun (itse)ironisella otteella lapsuuttaan ja nuoruuttaan, perhesuhteitaan ja erityisesti lukuisia ihastuksiaan ala-asteelta lähtien. Muistelmissa kulkee mukana läheisesti Marien äidin, Madeleinen reseptit, joita on ripoteltu tasaisin väliajoin sivuille. Minulle nämä reseptit olivatkin kirjan parasta antia ja muutamaa aion takuulla kokeillakin. Madeleinen reseptit ovat laiskan kokin reseptejä, eli hyvää ja perinteistä, mutta hiukan helpommin ja nopeammin. Sipulikeitto, simpukat ja perunagratiini saivat oman keittiöinspiraation hyrräämään.


 "The room was silent, waiting for me to begin, and I felt like a rabbit on a road caught in the headlights of a speeding Porche (somehow, at this crucial moment, I had a thought for the poor Lucien rabbit). I turned around to see my recorder teacher, M. Jourdan, waving at me. Why was he waving? What did he want from me? I wished I could be away: reading a novel, tweezing the cat's whiskers, spying on Pierre. Or even better, spying on my elder sister while she was kissing her new boyfriend. Anywhere but here. On my right, the harpsichord player, Stéphane, was raising his eyebrows and hissing at me in a loud manner: 'Marie, whenever you want. But it's better if you want now 'cause there are still twenty kids to play after you.'"


Epäilen, että kirja on kirjoitettu hienoisen koti-ikävän kourissa, ja ranskalaisesta (hiukan stereotyyppisestä) elämänmenosta kuulemmekin runsaasti. Sillä tavoin reseptit ovat kuitenkin mukavasti kontekstissa ja ruokalajien lyhyt historia on mielenkiintoinen. Muuten kirjan kulttuurinen anti jäikin heikohkoksi, vaikka takuulla herkullisia ja räjähtäviä aineksia aussi-ranskis-akselilla olisi ollut runsaasti. Henkilötkin jäivät hiukan kiiltokuvamaisiksi, kaikenlaisista paljastuksista huolimatta. Joskus raapaistiin jotakin mehevämpää, mutta valitettavasti hampaita ei koskaan upotettu kunnolla asioihin. Paitsi Ranskassa ja Australiassa, Marie-Morganen mukana seikkaillaan romanssin kierteissä myös Kanadassa pariinkin otteeseen. Kirja osui kuitenkin itselleni sopivaan saumaan, eli kevyt välipala ja keittiöinspiraatio tuli tarpeeseen ja lukaisin tarinan ihan mielelläni.   

Saturday, October 3, 2015

Kesää kohti

Eilen illalla korkattiin oman pihan 'terassikausi'. Tätä on ollut ikävä: työntäyteisten viikkojen jälkeistä hengaamista auringonlaskun oranssissa ystävien kanssa. Pulina tai ajatuksissa hiljakseen istuminen (sen osaavat muutkin kuin suomalaiset!) jatkuu siihen saakka kunnes tulee pilkkopimeää. Silloin pöydälle nostetaan kynttilät (ja eilen pallovalotkin), ja juttu jatkuu. Vihdoin on niin lämpöistä, että shortseissa illallistettiin hytisemättä iltamyöhäiseen. Aaltojen pauhussa ja ulkoilmassa on ihana parantaa maailmaa. Viime vuonna näitä perjantain tai viikonlopun de-briefejä oli aika säännöllisesti, tänä kesänä lähipiirin kiire ja kalenterit näyttävät sellaisilta, että ihan muutamaan voi olla tyytyväinen kesän aikana. 


Valmiina toimintaan. Lautaislle saapui intialaista hieman kuvanoton jälkeen.


Viimeiset teenrippeet saivat tarttumaan tähän tärkeään aiheeseen: Suomen-reissulla kävin taas turisemassa ja nuuhkimassa Demmers Teehausissa Annankadulla. Tällä kertaa mukaan lähti Teataster Selectionin etelä-korealainen luomu-sencha. Jeju-saaren Seogwang-viljelmältä peräisin oleva sencha on raikkaan vihreää ja pienilehtistä herkkua. Minä join tätä Suomessa päivittäin aamuteenä ja sama meno jatkui täällä niin pitkään kunnes pussin pohja alkoi näkyä. Viimeisen kannullisen olin jemmannut ja tänä aamuna oli sen aika. Tämä sencha on jotenkin energisen oloista - väri kuivana sekä haudutettuna on vahvan tuoreen vihreää ja maultaan tee on kevyttä ja keväisen raikasta - juuri sopivaa aamuherättäjää. Nyt puhutaan pussin viimeisten rippeiden voimalla, mutta minusta tee ei ole maultaan hirmuisen makeaa, vaikka makeus pussin kyljessä mainitaankin (myös tuoksu on makeahko). Siksi ehkä ihastuinkin tähän luomuteehen: vaikka mausta löytyy umamia ja tuoksu huumaa, tee on silti kevyttä ja jättää hyvän tunteen juuri heränneen kielelle ja vatsaan. Tästä teestä tulee mieleen kesäiset aamut ja auringonpaiste. Bio Etelä-Korea Jeju Seogwang Sencha on limited edition, eli kiirehdi, jos kiinnostaa!


Viimeisiä viedään!


Kauniin kirkasta vihreyttä.



Kun lueskelin Jejun saaresta, alkoi tehdä mieli mennä käymään. Eristyksissä ollut saari on kuulemma kulttuuriltaan ja kieleltään aika erilainen muuhun Koreaan verrattuna. Jejulaiset ovat naisia arvostavaa matriarkaalista väkeä. Perinteisesti vapaasukeltajanaiset kun toivat leivän pöytään meren antimista saamillaan tuloilla. Vielä pari vuotta sitten Jejulla oli muutama tuhat vapaasukeltajanaista, ja suurin osa heistä oli yli kuusikymppisiä!