Friday, March 4, 2016

Erikoista, vaikkakin kuivasti

Paljastin aikaisemmin Murakami-kammoni. What I Talk About When I Talk About Running sai kammon lieventymään, minkä ansiosta tartuin innokkaana vuoren korkuiseen urakkaan nimeltään 1Q84 (käännös japanista englanniksi Philip Gabriel ja Jay Rubin). Painava, alkujaan kolmessa osassa julkaistu järkäle ei kuitenkaan liiskannut minua alleen iltalukemisena, vaan uskaltauduin uusille urille, äänikirjojen pariin. Tässä versiossa äänensä hahmoille lainaavat Allison Hiroto, Marc Vietor ja Mark Boyett. Ei tehtävä mikään läpihuutojuttu ole silti, sillä kestoa riittää 46 tuntia ja 50 minuuttia, eli 1Q84 oli osa elämääni aika pitkään.


Murakami, H. 1Q84. Audible Studios 27.10.2011.


Aloitin kuuntelun pitkällä automatkalla ja äänikirjanoviisina eräs seikka alkoi heti vaivata: miten suhtautua muille maille leijailevaan mieleen? Kirja etenee, kunnes joku mielenkiintoinen ajatus tai tapahtuma tai sana tai lause saa mielikuvituksen laukkaamaan tai muistot pulpahtamaan pintaan, lukijan ääni etääntyy, katse lasittuu ja oman pään sisällä tapahtuu kaikenlaista. Samaan aikaan äänikirja menee menojaan johonkin suuntaan. Jossakin vaiheessa haaveileva kuuntelija havahtuu: mitä tapahtui, kuinka kauan olen ollut muissa maailmoissa,  olenko missannut mitään tärkeää? Lukiessa voi tietenkin käydä samoin, eli niin, että ajatukset lähtevät harhateille, mutta silloin yleensä katse nousee sivuilta ja haaveilun loputtua voi helposti palata siihen kohtaan, johon lukemisen jätti. Toisin on äänikirjan kanssa, sillä kelailu on hankalaa johonkin tiettyyn kohtaan ja esimerkiksi ajellessa ei kannata alkaa laitteita räpeltämään. Annoin siis mennä ja jatkoin kuuntelua aina kun huomio palasi tarinaan toivoen, etten ollut missannut mitään todella tärkeää pointtia juonen suhteen.  

1Q84 piti minut näpeissään aika tiukasti puoliväliin saakka. Sen (ja erään siihenastisen juonen kliimaksin) jälkeen menetin valitettavasti mielenkiintoni. Tarinasta tuli mielestäni jonkinlaista erittäin laiskaa ja hidasta kissa-hiirileikkiä, jossa hahmot tarkkailivat tai etsivät toisiaan eri syistä ja jokainen liike ja havainto kuvaillaan (turhan) yksityiskohtaisesti ja usein toistuvasti, joskus aivan samoin sanoin. Jostakin syystä tästä kirjan loppuosasta en saanut juuri mitään irti muutaman henkilökaartin välisen linkin lisäksi.

Kirjan nimi selittyy japaninkielisellä sanaleikillä, mutta kyseessä on siis tavallisesta poikkeava maailma, jonne kirjan päähenkilöt saapuvat eri tapahtumien kautta vuonna 1984. Juoni etenee vuorotellen kahden, alussa täysin erillisen, päähenkilön Aomamen ja Tengon matkassa. Alkujaan kovin erillisiltä vaikuttavat asiat kietoutuvat ja lomittuvat jännästi. Minua kiinnosti hirmuisesti Aomamen hahmo ja kuinka hänen erikoisen ja vaarallisen toimeksiantonsa kanssa kävisi. Samoin Tengon arki vaikutti mielenkiintoiseslta kaikessa tavallisuudessaan, joka kaatuu päälaelleen, kun hän ottaa työtehtäväkseen erikoisen kirjoitusprojektin. Alkupuolikkaan ajan kaikenlainen on mahdollista, jännitys on kihelmöivää, kysymyksiä risteilee ilmassa. Ja sitten kaikki jotenkin lätsähtää. Tarinat alkavat kietoutua lähemmin toisiinsa, hahmoista tulee jotenkin enemmän samankaltaisia toistensa kanssa, seksiä ja väkivaltaa pulahtelee esiin sieltä täältä, mutta nekin ovat jotenkin aneemisesti ilmaistuja, samoin henkilöiden tunteet. Ajoittain minua haittasi jatkuva toisto ja esimerkiksi rinta-fiksaatio: Tengon mielestä teinikirjailija Fuka-Erin rinnat ovat kauniit erityisesti erään puseron alla. Kerralla tai parilla maininnalla olisi tämä tullut jo selväksi. Aomamen ystävän kuoltua Aomame surkutteli sitä, että ystävä oli vienyt mukanaan hienot rintansa tästä maailmasta. Oikeasti! Miltei huomaamaton ero 1984:n ja 1Q84:n välillä on ehkä selkeimmillään siinä, että 1Q84:ssä on kaksi kuuta. Tavallisen kuun vierellä killuu viheriä, pienempi kuu, jota hahmot tuijottelevat silloin tällöin. Pienemmän kuun kuvailu samoin sanoin kerta toisensa jälkeen ei enää tuonut mitään uutta. Ihmettelen, miksi tämä muuten niin jaksaa ärsyttää minua? Johtuukohan asia vain kirjan pituudesta?

1Q84:ssä pohditaan uskonnollisia kultteja, uskonnollisten johtajien valtaa, vanhempien valtaa lapsiinsa, rakkautta ja oikeuden ottamista omiin käsiin. Mielikuvituksellisuutta ja yliluonnollisuutta ei tästä puutu, mutta niin kuin sanoin, mielestäni puhti lopahtaa puolivälin jälkeen ja loppuosa on aika kuivakkaa ja jotenkn päämäärättömän tuntuista luettavaa (tai siis kuunneltavaa) kaikesta erikoisuudestaan huolimatta. Ensimmäisen puolikkaan perusteella suosittelen kuitenkin luettavaksi tai kuunneltavaksi, nautin siitä alun jännitteestä ja yllätyksellisyydestä kovasti.

En osaa sanoa, kuinka paljon äänikirjaformaatti vaikutti lukukokemukseeni. En suorastaan ihastunut lukijoiden ääniin, mutta niihin totuttuani ei mikään onneksi sen suhteen häirinnyt. Aion uskaltautua tämän pitkän linjan kokemuksen perusteella uudelleenkin äänikirjojen maailmaan. Ajaessa on helppo kuunnella ja esimerkiksi silmien ollessa väsyneet tietokonetyöpäivän jälkeen on mukava napsauttaa nukkumaanmennessä valot pois ja antaa äänikirjan viedä mennessään.

Bonusta muuten vielä siitä, että kirjan lopussa kaksi kääntäjää keskustelevat mielenkiintoisesti käännöstyöstään ja Murakamin teksteistä.

12 comments:

  1. Onneksi avasit hyvin tämän kirjan, joten minun ei tarvitse lukea sitä. Murakamin Norwegian Wood on mielestäni parhaimpia kirjoja mitä olen koskaan lukenut ja siitä tehty elokuva on ihana.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hitsiläinen, uskaltaisinko vielä kokeilla sitä Norwegian Woodia? Pitäisiköhän katsoa vaikka leffa ensin?
      Tässä tosiaan harmittaa se, että alku oli niin lupaava ja rullasi, mutta sitten tahti muuttui minusta täysin loppupuolella.

      Delete
  2. Minulla on tuo edellisessä puhelimessani,joka ei enään oikein toimi...Pitäisköhän kuitenkin katsella jos saisi sen siirrettyä nykyiseen puhelimeen jollain tavoin.Minäkin pidin tosi paljon Norvegian Woodista,ja luettuani kirjan näin myös elokuvan,tosi ihana:) Suosittelen!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Yritä ihmeessä siirtää, voit hyvinkin tykätä tästä. Minulla on vain joku ihme juttu Murakamin suhteen, enkä oikein vain aina tajua. Voi olla, ettei vain ole minun kirjailijani, mutta yritän vielä.
      Joskys vuosia sitten aloitin Norwegian Woodin, mutta ei napannut. Ehkä tuon leffan kautta aukeaisi, tai sitten kirja tuntuu toivottavasti eriltä, kun itse olen vanhempi :)

      Delete
  3. Luin 1Q84:n englanniksi. Aluksi olin aivan hurmioitunut kirjan erikoisesta maailmasta. Loppua kohden alkoi jurppia. Erityisesti otti kupoliin mysteerit, joita ei avattu. Esim. Little People, mitä nekin olivat ja mitä tehtävää ne ajoivat kirjassa. Ärsyttävää tollanen lukijan jättäminen epätietoisuuteen :-/

    ReplyDelete
    Replies
    1. No minustakin se alku oli niin loistoa, mutta lopussa minua ei edes häirinnyt tuo erityisen paljon, kun se meno oli jotenkin niin pliisua muutenkin...
      Ho, ho! Said the little people.

      Delete
  4. Huh, tämän kuunteleminen äänikirjana on ollut varmasti melkoinen urakka! Minä pidin tästä paljon, mutten niin paljon kuin Kafkasta rannalla tai Norwegian Woodista. Ne kaksi ovat muuten keskenään hyvin erilaisia kirjoja, joten jos Murakami vielä kiinnostaa, suosittelen kyllä. Toinen on reaalifantasiaa, toinen realistisempi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä yhä kiinnostaa, vaikka alan olla hiukan epätoivoinen :D
      Tosiaan, tämän kuunteleminen kesti, mutta toisaalta oli juuri mukavaa, kun sama tarina jatkui ja jatkui. Lopun frustraatioista huolimatta :)

      Delete
  5. Tämä kyllä vahvisti hienosti minun(kin) Murakami-ennakkoaavistustani. En siis ole toistaiseksi yhtään lukenut, vaan seurannut mielenkiinnolla sivusta. Jokin tökkii vastaan eivätkä edes innostuneemmat arviot saa romutettua intuitiotani. Tätä en ainakaan lue, se on varma. :D Mutta Murakamin juoksukirja on kyllä lukulistalla, kunhan joskus osuu eteeni (ei saa kirjastosta). Itsekin juoksua harrastan, joten siksi kiinnostaa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kylläpä tuosta postauksesta tuli aikamoinen valitus! No, eipä ainakaan ole juonipaljastuksia ;)

      Juu, mua itseä tosin ärsyttää suunnattomasti tuo vastaantökkiminen ja haluan sen loppuvan! Luulen, että ehkä tykkäisit tämän 1Q84:n alkupuolikkaasta tosin. Alkujaanhan tämä julkaistiin useammassa osassa, eli ainakin ekan, jos en toisenkin, olisin lukenut ihan innolla ja mielenkiinnolla. Yritän miettiä mikä minulla niin tökkii, mutt en ole ihan varma. Ehkä se ihmisten välisen syvemmän yhteyden puute? Yksityiskohtainen toimien kuvailu? Se toistelu? Se, että edes railakkaissa seksi- ja väkivaltakohtauksissa tunteet eivät välity? (Apua, johtuikohan tuo viimeinen lukijoiden latteasta äänestä? Ehkä itse lukiessa olisi 'kuulostanut' erilaiselta!).

      Delete
    2. Joskus ei vaan nappaa niin paljon, ei sille mitään voi. Minultakin on tulossa kunnon valitus eräästä kirjasta piakkoin blogiini. :D

      Toisteisuus ja jankuttaminen (?) eivät ainakaan minua kiinnosta. Jos asia on kerran sanottu, ei sitä tarvitse toistella sataa kertaa, vaikka olisi kuinka tehokeino. :D Jotkut toki tykkäävät, mutta itse en jaksa. Yksityiskohtien kuvailu voi olla ihan jees, jos sen tekee kiinnostavasti. Miten minusta tuntuu, että Murakami ei tee. :P Juu, minun on tosi vaikea päästä ennakkoluuloistani, mutta onneksi ei ole pakko lukea Murakamia, kun on niin paljon muutakin japanilaista kirjallisuutta.

      Tosin jatkan edelleen Murakamin kirjoista kirjoittelun seuraamista ja ehkä (iso ehkä) joskus luen itsekin häneltä jonkun romaanin.

      Delete
    3. No nuo on just ne asiat, mitkä mua on tosiaan ärsyttäneet. Mutta YHTÄ Murakamia aion vielä kokeilla. Ja sitten luovutan, jos se ei nappaa! En ymmärrä miksi minulle on ollut tämä luovuttaminen Murakamin kohdalla niin mahdotonta!

      Delete

Suuri kiitos kommentistasi!