Thursday, July 14, 2016

Entä jos?

Tiedättehän sellaiset, joskus ihan muutaman sekunnin kestävät hetket elämässä, jolloin jokin tapahtuma tai tarina saa hetkeksi kyseenalaistamaan koko maailmanjärjestyksen? Kun mieleen luikertelee 'entä, jos sittenkin?', jonka aikana mikä tahansa on mahdollista?



Joyce, G. Some Kind of Fairy Tale. Gollancz, London, 2012.


Tällaisia kutkuttavia hetkiä koin lukiessani Graham Joycen uskomattoman hienoa Some Kind of Fairy Talea. On kaksikymmentä vuotta aikaisemmin metsään 16-vuotiaana kadonnut Tara, sisko/tytär/tyttõystävä, joka eräänä jouluna ilmestyy koputtamaan vanhempiensa ovea. Lähdetään kerimään aikaa taaksepäin. Mitä hemmettiä on tapahtunut? Kahdessakymmenessä vuodessa perheenjäsenet ovat luonnollisesti ehtineet tehdä paljon: koko kaupunki on muuttunut, ihmiset ovat vanhentuneet, perheitä on perustettu, lapsia on syntynyt, ammatit ovat vaihtuneet ja niin edelleen. Rakkaan ihmisen mystinen katoaminen on vaikuttanut kaikkien elämään, ja kahdessakymmenessä vuodessa jokainen Taran lähipiirissä on joutunut käsittelemään tapahtuneen ja jatkamaan elämää ratkaisemattoman mysteerin kantajina.

"Peter stepped forward and he held his sister in his arms. She held him tight. He inhaled the smell of her. She didn't smell like he remembered. Now she smelled of something belonging to the outdoors he couldn't identify. Rain, maybe. Leaf. Mushroom. May blossom. The wind."


Joulun jälkeen Tara alkaa avata tarinaansa, joka saa kuulijat haukkomaan henkeä ja suuttumaan. Psykologin vastaanotto odottaa, samoin iänmäärittelytesti, mutta tuoko mikään selvyyttä asiaan? Kirjan kappaleet alkavat keijuaiheisilla lainauksilla historiallisista tapahtumista, runoista ja kansantarinoista. Pääasiassa kertojina toimivat välillä ensimmäisessä, välillä kolmannessa persoonassa Tara, hänen veljensä Peter, nuoruuden poikaystävä Richie ja psykologi, joka analysoi Taran kertomusta ja mielentilaa. Tara nimittäin näyttää ikäistään hurjasti nuoremmalta, muistaa kahdenkymmenen vuoden takaiset yksityiskohdat kuin eilisen, ja kertomuksensa mukaan on ollut poissa vain kuusi kuukautta. Metsän sinikellot ja kivet pitävät sisällään salaisuuksia, joihin on vaikea uskoa, mutta entä jos? Joyce viljelee ihanasti uskomuksia ja arkea kyseenalaistavia tapahtumia, jotka muodostavat vedenpitävän kokonaisuuden. Harmi vain, että ainoastaan Tara tietää. mistä on kyse. Tai ehkä naapuritalossakin on joku, joka ymmärtää, mistä Tara puhuu.

Ihana, ihana, ihana ja virkistävän mielenkiintoinen ja mielikuvituksellinen kirja. Lämpimästi suosittelen kaikille.

PS. Perheellä oli yksi tuttu tapa, josta erityisesti pidin:

"Tea being the drug of choice in the Martin household, Dell concocted more of it, thick and brown and sweet. After all, they'd had a bit of a shock; and whenever they had a shock or an upset or experienced a disturbance of any kind they had poured tea on it for as long as any of them could remember. The fact is they poured tea on it even when they hadn't had a shock, and they did that six or seven times a day."

6 comments:

  1. Replies
    1. No sitä tämä oli! En halunnut postauksessa paljastaa enempää, mutta laitetaan vaikka tänne kommenttiin, että keijut ovat osa Taran tarinaa, mutta hepä eivät ole mitään pieniä söpöläisiä, vaan jotain paljon vahvempaa, ja kovin seksuaalista ainesta!

      Delete
  2. Tää on sitten lisättävä lukulistalle :)

    ReplyDelete
  3. Kiitos Sanna taas loistavasta kirjavinkistä. Maaginen realismi osuu ja uppoaa. Hyvä kirja ja mukava uusi tuttavuus tämä kirjailija. Hauska oli myös lukea "a very English story" kuten takakannessa kuvailtiin - viitaten varmasti myös teenjuontiin.

    Ilona

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihanaa, että luit! Ja ihanaa, että myös pidit! Minusta tämä oli kyllä huippu. Vieläkin kummittelee mielessä :)

      Delete

Suuri kiitos kommentistasi!