Saturday, November 5, 2016

Kielimaailmoja

Rakastan sanoja ja lauseita ja kieliä! Joskus tuntuu, että aivot räjähtävät tuusannuuskaksi, kun mietin kuinka mahtavaa on se, että pikkuhiljaa synnyttyämme opimme jonkun kielen tai useamman, ja kuinka näillä kielillä voimme ilmaista melkein rajattoman määrän kaikenlaisia ajatuksia, kokemuksia, tunteita ja kuvitelmia. Mutta niin kuin Wittgenstein aikoinaan sanoi: kielen rajat ovat samalla maailman rajat. Kielestä ja kielitaidosta riippuen pystymme ilmaisemaan ja kommunikoimaan eri asioita. Koska tällaiset asiat jaksavat minua kiinnostaa, kihelmöin innosta, kun kannoin kirjakaupasta kotiin Jhumpa Lahirin In Other Wordsin (In altre parole, käännös Ann Goldstein). Luin kirjan jo jonkin aikaa sitten, ja itsellenikin on mysteeri, miksi en kirjoittanut siitä heti. Sen verran mielenkiintoisesta teoksesta on nimittäin kyse.


Lahiri, J. In Other Words. Bloomsbury, London, 2016 (2015).


In Other Words julkaistiin alkujaan italiaksi nimellä In Altre Parole, sillä Lahiri oli päättänyt vaihtaa työkieltään. Rakkaus italiaan syntyi lomamatkalla, jonka jälkeen Lahiri alkoi opiskelemaan kieltä aluksi sen suuremmitta päämäärittä. Kelataan parikymmentä vuotta eteenpäin ja kirjailija kirjoittaa ainoastaan italiaksi! Kaikki kunnioitus häntä kohtaan. Mikä valtava vuori kiivettäväksi: kokonainen kieli! In Other Words kertoo tästä matkasta toiseen kieleen ja sen maailmaan.

"When the language one identifies with is far away, one does everything possible to keep it alive. Because words bring back everything: the place, the people, the life, the streets, the light, the sky, the flowers, the sounds. When you live without your own language you feel weightless and, at the same time, overloaded. You breathe another type of air, at a different altitude. You are always aware of the difference."

Sanomattakin selvää, että ylläoleva lainaus varmasti resonoi jollakin tasolla kaikkien maahan- ja maastamuuttajien keskuudessa. In Other Words on henkilökohtainen tarina siitä, kuinka Lahiri tuskailee vieraan kielen kanssa. Hän haluaa kirjoittaa italiaksi, ilmaista itseään italiaksi, kommunikoida kaikkialla italiaksi, tulla kohdelluksi italialaisena italialaisten joukossa, mutta kielen oppimista ja kulttuurin omaksumista ei voi kiirehtiä. Mikään ei ole automaattista ja uusia nyansseja ja kompastumisia tulee jatkuvasti eteen.

Minulle kirjan alku kangerteli hiukan. Välillä tuntui kuin olisin lukenut koulun ainekirjoituksen tuotoksia. Mukavuutta ja inspiraatiota toi kuitenkin aukeaman toinen puoli, jolla sama teksti on myös italiaksi. Minä opiskelin jonkin verran italiaa yliopistossa, ja jotenkin kirjaa lukiessa kävi niin, että englanniksi luin hiljakseen pääni sisällä, mutta sitten luin saman tekstin italiaksi ääneen ja tunteella :-D . Kaksi kieltä samoissa kansissa oli ihanaa aivojumppaa. Lahirikin pääsee alun jälkeen vauhtiin, kun hän alkaa kertoa ajatuksistaan kielistä ja omasta identiteetistään. Englanti on hänen kielensä, jolla hän on toiminut kodin ulkopuolella lapsesta saakka, mutta kotikielenä oli kasvaessa punjabi. Intiassa hän on amerikkalaisuutensa vuoksi ulkomaalainen, mutta ulkonäkönsä vuoksi näin on myös usein Yhdysvalloissa ja Italiassa. Onko hänellä kotimaata ollenkaan? Italian valinta kirjoituskieleksi onkin jonkinasteinen itsenäistyminen: oma rakkauteen perustuva valinta, johon ei ole henkilökohtaisia paineita vanhempien, suvun, historian tai ympäröivän yhteiskunnan taholta. Mielestäni tämä on hirmu mielenkiintoista ja rohkeaa.   


"I write in order to break down the wall, to express myself in a pure way. When I write, my appearance, my name have nothing to do with it. I am heard without being seen, without prejudices, without a filter. I am invisible. I become my words and the words become me."


Indentiteetti- ja kielipohdintoja värittää luonnollisesti Lahirin ammatti kirjailijana. Hän kertoo, millainen erityinen suhde kirjailijalla on kieleen ja mitä tapahtuu, kun kieltä vaihdetaankin tällä tapaa radikaalisti. Minusta oli mielenkiitoista lukea myös ajatuksia kulttuurista ja siitä kuinka tietty kieli voi jossakin toisessa ympäristössä tuntua aivan väärältä. Minulle esimerkiksi suomenkielisen musiikin kuuntelu täällä on tuollainen selittämättömän hankala juttu. Hyvin harvoin pystyn siihen!

Kirja on inspiroiva ja ajatuksiaherättävä kokoelma muistelua, filosofointia, kieli- ja identiteettikysymyksillä fiilistelyä sekä kirjailijan arkikokemuksia. Oikeastaan tekisi mieli lukea tämä jo nyt uudestaan. 

Kuvituksena alkukesän jacaranda-puiden viimeisiä ja harventuneita kukkasateita. Nuo ihanat violetit brasiliasta kotoisin olevat puut kukkivat Queenslandin keväässä ja pudottavat kukkasensa paksuiksi matoiksi puiden alle. Nyt ovat melkein kaikki kukat jo varisseet, ja lämpötilakin on jo kesäisemmissä lukemissa, muutaman asteen yli kolmenkymmenen.

Koulumatkan varrelta.

Kotikulmilla.

 


7 comments:

  1. Tämä on ihan huippu. Olin tuhanne fiiliksissä. Oma juttunsa tuli siitä, että luin tämän ruotsiksi. Ihania nuo ruotsalaiset, kun kääntävät niin paljon enemmän kuin mitä suomeksi saadaan. Nyt on jännää lukea sun engl.kielisiä sitaatteja, koska mulla on "päällä" se ruotsinkielinen versio. Välillä tuntui lukiessa, että hapuilin yhtä aikaa Lahirin kanssa.

    Ihanaa lukea, että sinäkin pidit tästä. Lahiri on mulle yksi suurimmista. En osaa edes selittää. Kuuntelin jonkun podcastin, jossa hän puhui ja lumouduin siitäkin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Vau, tämä tosiaan aukeaa ihan toisella tavalla, jos lukee vielä kielellä, jonka kanssa itsekin välillä tuskastelee. Minusta tämä oli kerrassaan nerokas, ja tosiaan se, että italia on ihan konkreettisesti mukana joka aukeamalla pakottaa jokaisen lukijan kohtaamaan sen 'toisen' kielen ja maailman jollakin tapaa. Miksihän en tuota tajunnut laittaa itse postaukseenkin?

      Minä en ole täysin sataprosenttisen huumaantunut Lahirista vielä, vaikka kaikki ennusmerkit siihen suuntaan viittaavat, että siis olisi kirjailija omaan makuuni. Tämä oli hieno, The Namesake ei minulle kolahtanut niin kuin toivoin. Mutta täytyy lukea vain lisää häneltä!

      Delete
  2. Onpa mielenkiintoisen kuuloinen kirja, pakko lukea! Jacarandojen aika meni meilla ohi jo kuukausi sitten, ovat ihan lempipuitani, niin kauniinvariset nuo kukat. Sinulle on tunnustus blogini ed. postauksessa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, lue!
      Minä olen mielenkiinnolla seurannut takapihan puiden kukkimista. Se, joka on aikoinaan puut ja pensaat istuttanut, on suunnitellut asian niin, että aina on jokin kukassa. Ihailen!
      Kiitos kaunis tunnustuksesta :)

      Delete
  3. Luin Lahirin haastattelun tämän kirjan tiimoilta, kun se ilmestyi. Silloin mietin, että pitääpä lukea, mutta en ole muistanut. Minun on ollut tarkoitus muutenkin lukea Lahiria, mutta toistaiseksi olen saanut luettua vain yhden novellin (joka oli muuten todella hyvä, mutta silti se novellikokoelma jäi kesken). The Lowlandilla olen Lahirin romaanipuolelta ajatellut aloittaa.

    Tämä Lahirin In Other Words taas kiinnostaa nimenomaan ulkkistaustan ja (kulttuurisen) identiteetin takia. Minulla ei oikein ole enää mitään kulttuurista identiteettiä ja olen aina kokenut (pienestä pitäen) itseni jotenkin ulkopuoliseksi ja juurettomaksi. Syynä kaiketi osin "toisten varjossa" vietetty lapsuus jne. Toisaalta en kärsi näistä juurettomuuden/ulkopuolisuuden tunteista, koska viihdyn yksin enkä oikeastaan kaipaa mitään kuuluvuuden tunnetta mihinkään, hmm.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tämä on sitten ihan nappiin sinulle, sillä Lahiri kirjoittaa juuri tuollaisista tuntemuksista!
      Minulla on vähän sama juttu, että en esimerkiksi osaa sanoa mistä päin Suomea olisin kotoisin. Siinä paikassa missä pisimpään asuimme Suomessa, kerrottiin minulle aina, että en ole sieltä :D
      Perhe ja sukukin on hajallaan ympäriinsä.
      Näin kaukana se ei haittaa, koska täällä on ihan riittävästi infoa, kun sanon, että olen syntynyt Suomessa, tai sieltä kotoisin.
      Ehkä olen kertonut sen jo aikaisemmin, mutta en kyllä ikinä unohda sitä tunnetta, kun kolmekymppisenä sain eka kerran elämässäni koti-ikävän, ja se oli Australiaan. Eli jonkinlaista juurettumista on havaittavissa, vaikka en ole sitä osannut aikaisemmin edes kaivata tai tehnyt mitään sen eteen.

      Delete
    2. (Australialainen sekava kulttuuri-identiteetti on ehkä juuri sopiva, vaikka siis ikävä oli nimenomaan maata, ilmaa, merta, kotia, kavereita, arkirutiineja, ruokaa jne :D )

      Delete

Suuri kiitos kommentistasi!