Sunday, February 28, 2016

Ankeaa opportunismia

Välipalakirja. Jotain sellaista, jonka sain nopeasti luettua työn alla olevien japanilaisten lomassa. Rupert Thomsonin Soft kertoo kolmesta kovin erilaisesta ihmisestä, joiden elämät koskettavat toisiaan erään tapahtuman tienoilta. Takakannen lupailtu tarina kyseenalaisista markkinointistrategioista, kuluttajista ja murhasta kuulosti mukaansatempaavalta ja mielenkiintoiselta. Sellainen kirja olikin, vaikka markkinoinnin epäeettisyys ja kuluttajien ohjailu jäivät todella (liian) ohuiksi ja niiden purkaminen tai edes tarinassa käytettyjen keinojen selittäminen tarkemmin olisi kertarysäksellä nostanut kirjan kiehtovuutta ja saanut lukijan pohtimaan ja näkemään ympäröivän todellisuuden hiukan eri tavalla.



Thomson, R. Soft. Bloomsbury, London, 2012.



"She smiled, thinking of the difference in the way they lived. His life resembled a car-park that was full, and people drove round and round it, looking for a place. Her life, you could park almost anywhere. Sitting in the dark she saw vast areas of empty asphalt stretching away in all directions."


Softissa tapaamme epävarman, nuoren Gladen, joka seurustelee yhdysvaltalaisen rikkaan, mutta kylmän hurmurin kanssa ja on huolissaan yhteiskunnan ulkopuolella elävästä isästään; karaistuneen Barkerin, jonka elämä yrityksistä huolimatta vetää puoleensa väkivaltaa ja ongelmia, joista selvitään kunnon aseistuksella ja valmistautumisella; sekä menestystä halajavan Jimmyn, jonka ura lähtee nousukiitoon yhdysvaltalaisessa virvoitusjuomayhtiössä epäsovinnaisen idean ja siihen liittyvän riskin ansiosta.

"They drove through the city centre - bleak, dark streets that reminded him of his entire life. He saw chip shops, night-clubs. He saw girls standing in a chilly cluster outside a pub. Their snow-washed jeans, their blow-dried hair."


Minun oli hankala saada otetta tästä kirjasta, tai paremminkin määritellä mistä se oikeastaan kertoo. Mukana on hiukan romanssia, hiukan ihmissuhdeasioita, hiukan mysteeriä, hiukan yrityskulttuuria, hiukan sitä ja tätä. Mihinkään ei mennä kovin syvälle. Päällimmäiseksi fiilikseksi jää ankeus ja toivottomuus, yrityksistä huolimatta. Kuinka raha ja valta saavat monesti rajat ja säännöt joustamaan. Ja se, kuinka etsimme onnea ja turvaa joskus kyseenalaisistakin paikoista, ja kuinka kummankaan saavuttaminen ei ole itsestäänselvyys. Kirjan henkilöt tarttuvat oljenkorsiin kerta toisensa jälkeen, jonkin paremman toivossa. Kukaan kolmesta ei ole voittaja. En tiedä onko kukaan muukaan.

Friday, February 26, 2016

Teeteknologiaa

No nyt on netti, kiemuroiden ja kaamuroiden kautta. Ja sellaisen asian kyllä allekirjoitan, että on silmittömästi hyötyä siitä, jos jonkin maan asiakaspalvelu on siinä samassa maassa... Mutta se on jo toinen juttu!

Ja oho, aika menee (hukkaan) odotellessa, eli taitaa jo helmikuun loppu siintää utuisessa lähitulevaisuudessa! Siispä hyvä aika käydä käsiksi esimerkiksi joululahjoihin, jotka ovat muuttohäsellyksen vuoksi maanneet laatikoissaan luvattoman pitkään. 

Olin hiukan skeptinen T2n uuden Teamakerin kanssa. Kyllähän teekannut ajavat saman asian, jotain ihme venkoilua tällaiset... Epäilin tuotteen olevan väkisin vängätty kulutustavara, oranssi logokin killistelee siinä suurikokoisena suoraan verkkokalvoille. Mutta kuinkapas tykästyinkin ja yllätyin Teamakerin kätevyydestä. Laite seisoo jaloillaan pyöreällä tarjottimella (tai millä tahansa tasaisella alustalla), teenlehdet sisään ja vesikylpyyn, kansi kiinni ja teen hautumista voi seurailla unenpöpperöisin silmin aamiaispöydässä. Kun haudutus näyttää sopivalta, ei muuta kuin Teamaker mukin päälle, jolloin mukin reunat painavat alaosan filtterin auki ja valmis tee lorisee reippaaseen* tahtiin mukiin. Lorinan voi lopettaa missä tahansa vaiheessa nostamalla Teamakerin ylös, jolloin filtteri lukkiutuu jälleen. Hirmu kätsyä!


Teamaker hommissaan.

Ja valmista. Niin on kyllä nätti tämä muki minusta :)


Minä olin hommissa sen verran aamu-unisena, että oli silkkaa tuuria, että olin valinnut suuren Taika-mukin koekaniiniksi. Lorinan nopeus nimittäin yllätti, ja jos olisi ollut pienempi kupponen kyseessä, olisi puolet teestä ollut ruokapöydällä ja lattialla. Nyt kävi niin, että koko haudutus mahtui mukiin kerralla. Myöhemmin sitten ihan tarkastin vetoisuuden, eli 4,5 desiä voi hauduttaa kerralla. Täydellinen vempain puolen litran jättimukeille** siis!

Olen asiasta innostuneena kokeillut sekä kuuma- että kylmähaudutusta, molemmat toimivat mainiosti. Teamaker mahtuu jääkaapin hyllylle jääteetä varten myös. Ei tällä suuria joukkoja juoteta, mutta juuri sopiva yhden hengen aktiivikäyttöön. Putsaus onnistuu myös helposti, eli ei kerrassaan mitään valitettavaa.

En muista mainitsinko jo aikaisemmin, mutta T2 toimittaa nykyään myös ulkomaille, eli heidän luomuksistaan pääsevät nyt nauttimaan Aussilan ulkopuolisetkin. Olen muuten mielenkiinnolla seurannut kyseisen firman kehitystä. Innovatiivisuutta ei ainakaan puutu, vaan uutta tulee esiin säännöllisesti. T2 teki teenjuonnista coolia hommaa alusta alkaen ja nyt asema on vakiinnutettu. Aika harvassa kaupungissa ei ole T2:a saatavilla. Kun selkämys on turvattu, alkoi kokeellisuus mitä mielenkiintoisimmin sekoituksin ja yhdistellen eri T2-teitä toisiinsa uusien elämysten saavuttamiseksi. Viime vuonna T2 julkaisi kirjankin ja odotin sen ilmestymistä uteliaana. Ainakin minulle kirja jäi hiukan pettymykseksi anniltaan, tuntuu, että pääsisältö taitaakin olla ne suuret kuvat, joita ei kovin montaa kertaa jaksa katsella. Joka tapauksessa kunnioitettava saavutus tämä T2n suosio ja kasvu sekä sammaloimattomuus!

No, nyt kun on netti vihdoin talossa, me pakkaamme tietenkin teltan ja makuupussin*** autoon ja lähdemme suolaisen veden etsintään, eli hiekkarantaa kohti. Arvasin jo edellisestä kodista lähtiessä, että merta ja rantaa tulee ikävä, ja oikeassa olin. Onneksi ei hirmu kauaksi tarvitse sentään matkustaa, kun mangrove muuttuu jo hiekaksi. Sinne siis.

 Ihanaa viikonloppua kaikille! 


Laakeat hiekkarannta ovat nyt vaihtuneet muta-mangroveen.




* Tahti on niin reipas etten ehtinyt edes kuvaa napata! 

** Mutta ei sellaisille kauhean laakeille. Taika-mukin 'suuaukko' on just sopiva, eli suurempi ei saa olla. Pienemmät toimivat kyllä.

*** Ehkä myös Teamakerin!

Wednesday, February 17, 2016

Selityksen makua

Blogissa on ollut hiljaista, mutta sen ulkopuolella ei. Ollaan kiidetty pää kolmantena jalkana paikasta toiseen organisoimassa normaalielämän rakenteita. Laatikoiden purkamista päivät pääksytysten, koko seinän kirjahyllyn ikävöintiä, liian suuren ruokapöydän kanssa kiroilua (se on myytävä tuoleineen, mutta miten tuon jätin saa edes ulos ovesta?), huonekalujen siirtelyä ja uusimista, paikkojen etsintää tavaroille, eksymistä uusilla kujilla, ja nyt TV-antenni ei toimi (vaikka emme telkkaria usein katselekaan, silti tuo ärsyttää), nettiä saa odotella kotiin viikkotolkulla (edellinen asukas on jättänyt omat linjansa auki ja niiden sulkeminen ei ole yksinkertainen tai nopea prosessi. Nyt siis naputellaan kirjastossa ja on jotenkin alaston olo: tämä on niin julkista!), on uusittava ajokortti ja auton rekisterikilvet, mitä varten täytyy osavaltion lakien mukaisesti käyttää auto katsastuksessa (ihan sama kuinka uusi auto on, tai milloin se on viimeksi huollettu. Röyhkeää rahastusta, sanon minä!). Kaiken lisäksi terveysrintamalle puhalteli yllättäen uusia, ikäviä tuulia, mikä on sitten jarruttanut kaikkea muuta ja aiheuttanut lääkärissä ja testeissä juoksua sekä unettomia öitä kaikenlaisten inhottavien pelkojen kourissa. Kuvittelin muuton jälkeen elämän olevan hetken aikaa ihanaa laiskottelua ja rentoilua, mutta toistaiseksi tuollainen meno on jäänyt haaveeksi vain. 


Inhorealismia ns. keittiöstä.

Tästä muodostuu joskus olohuone.


Ei kaikki sentään ole pelkkää marinaa ja stressaavaa kamaluutta: Mini on solahtanut uuden koulunsa rutiiniin ja ympyröihin kuin kala veteen. Hänellehän Queenslandiin (paluu)muutto oli omien sanojensa mukaisesti kotiinpaluu. Olemme herkutelleet kaikella ihanalla - ja Länsi-Australian hintatasoon verrattuna - edullisella ruo'alla, olemme nauttineet taide- ja kulttuuritarjonnasta kuin keitaalle saapuvat janoiset aavikolla, olemme ihannoineet sadetta, kosteutta ja vihreyttä, olemme totutelleet jälleen joka paikassa roikkuviin ja riippuviin hämähäkkeihin sekä iltaisin lepatteleviin hedelmälepakoihin (vai onko se -lepakkoihin?), olemme treffailleet kavereiden ja suvun kanssa, joita on viimeisten melkein kymmenen vuoden aikana näkynyt valitettavan vähän pitkän välimatkan vuoksi. Minusta tuntuu myös kivalta nähdä koala-liikennemerkkejä, niitähän ei länsipuolella näy eikä ole.

Lukemiset ovat jääneet vähemmälle kaikesta ylläolevasta johtuen, mutta olen tahkonnut Murakamin 1Q84:a äänikirjana (en voi sille mitään: minusta Murakami on aika tylsä ja itseääntoistava!) ja pari paperikirjaakin on samaan aikaan yöpöydällä. Toivottavasti voin palata näihin piakkoin. Ilolla olen huomannut, että Kurjen siivellä -haaste kiinnostaa kovasti ja osallistujia on hurjasti. Muistakaahan ilmoitella Pinon päällimmäisen kommenteissa tai sähköpostilla suorituksistanne, niin voin päivittää lukemisianne tuolla Haasteet-välisivulla (scrollatkaa loppuun, niin löydätte haasteen)! Lukemiset toimivat samalla lukuvinkkeinä muille. Kätevää! 

Mutta nyt on mentävä, sillä viereiselle koneelle on istahtanut mies, joka puhisee ja huokailee jatkuvasti kovaan ääneen, ja jonka hengitys haisee niin pahalta, että meinaan oksentaa. Muitakin meluisia asiakkaita öykkäröi ympärillä - tämähän on aivan kamalaa! Toiveissa olisi se netti kotiin jatkoa ajatellen...

Monday, February 1, 2016

Ristiriitojen revittävänä (ja vähän kuulumisia)

Olin niin innoissani Rohinton Mistryn moninkertaisesti palkitusta A Fine Balancesta, että odotukset olivat valtavat kirjailijan seuraavan novellin suhteen. Family Matters päätyi sekin Booker-listalle, eikä syyttä. Minä kuitenkin tunsin pienen pettymyksen pistoksen lukiessani: jostakin kumman syystä tarina ei napannut yhtä tiukasti otteeseensa ja sellaiset monimutkaisten tuntemusten huippuhetket jäivät kokematta. Aineksia kirjassa on kuitenkin vaikka mihin, kieli ja käänteet ovat mielenkiintoisia, samoin henkilökaarti. Kuitenkin minusta tuntui, että vasta aivan 500-sivuisen teoksen loppupuolella tarina alkoi käynnistyä ja ihan lopussa hiukan lässähti taas. Mistry on hieno tarinankertoja ja samaan tapaan kuin A Fine Balancessa, tietty kotirakennus on keskiössä. Aiemman romaanin parissa minusta tuntui kuin jokaikinen nurkka asunnosta oli läpikotaisin tuttu. Family Mattersin Pleasant Villa tuli toki tutuksi, muttei ryöminyt samalla tavalla ihon alle.


Mistry, R. Family Matters. Faber & Faber, London, 2003 (2002).


Tässä kirjassa käsitellään asioita herkästi ja aika paljon jätetään mielestäni lukijalle (ei miinusta tästä!). Minua jäi oikein vaivaamaan eräät lopun tapahtumat. Mutta aloitetaan alusta: on kaksi asuntoa, toinen pieni ja toinen suuri. Ympärillä elävä ja hengittävä Bombayn (tai Mumbain) sulatusuuni. On katkeroitununut Coomy ja hänen huonokuuloinen ja tossun alla elävä veljensä Jal. On heidän painajaisten vaivaama vanha ottoisänsä, Nariman, josta Parkinson ottaa yhä suurempaa otetta. On Coomyn ja Jalin joustava ja hyväsydäminen puolisisko Roxana, hänen miehensä Yezad ja heidän poikansa Murad ja Jehangir. Menneisyyden haamut huokailevat Coomyn ja Narimanin korviin, mutta kokemukset ovat erit ja tulkinnat poikkeavat toisistaan. Rahasta on pula, ja jaksamisesta. Kun Nariman loukkaa jalkansa onnettomuudessa vaatien hoitoa, alkavat tiikereiden raidat vahvistua: kuka jaksaa ja välittää, kenellä on oikeus ja velvollisuus, mikä on oikein ja väärin, keneen voi luottaa? Paineen alla muutamat tarttuvat petokseen, odottamattomin seurauksin.


"He pushed himself clear, glancing at his watch - nine-thirty already - and mopped his face. The air was a gigantic wet sponge."


Taidokasta ihmissuhdesolmuilua, moraalipohdintaa, trapetsitaiteilua oikean ja väärän välillä. Mistry kuvaa kuinka elämässä ja perheessä liikumme välillä toisiamme kohti, välillä poispäin. Teemme virheitä ja toivottavasti opimme niistä. Kirjan opetus: anna anteeksi ja ole uskollinen omalle itsellesi, muutoin kärsit. Mutta se loppu, tai kuinka yksi kirjan henkilöistä muuttuu. Se jäi minua pohdituttamaan. Hänen ääntään ei enää loppupuolella kuule, mutta muutoksen näkee ulkopuolelta. Voi vain kuvitella.


"A letter is like perfume. You don't apply a whole bottle. Just one dab will fill your senses. Words are the same - a few are sufficient."

***

Ja sitten hiukan kuulumisia: kirjalaatikot lähetettiin matkaan kohti itärannikkoa, samoin auto ja muu omaisuus. Minä ja Mini hyppäsimme lentokoneeseen ja leijailimme uusille kotikulmille nopeammin. Aikaa ei ole ollut bloggailuun tai edes lukemiseen. Heti ensimmäisestä aamusta lähtien oli kalenteriin buukattu näyttöjä ja tilanne muuttui koko ajan lennosta: uusia asuntoja tuli markkinoille, jo buukatut näytöt peruuntuivat jo ennen aikojaan kun oikea asukas löytyi. Pelastajani on ollut google mapsin neuvonantaja, joka on opastanut meitä siirtymään paikasta toiseen aikataulussa. Olemme nähneet paljon uutta kotikaupunkiamme asunnonmetsästyksen puitteissa ajellessa! Aina iltaisin olimme aika tööt, mutta onneksi olemme ystävien hellässä huomassa.  Meillekin kävi sitten tuuri: oma koti löytyi! Juuri se, josta heti unelmoimme kun sen kadulta näimme, neljänkymmenen muun kiinnostuneen kanssa. En melkein uskaltanut toivoa, mutta toivoin silti! Jossakin tähdet olivat oikeassa asennossa, sillä me olemme onnekkaat uudet asukkaat. Tällä viikolla on sen seurauksena paljon ohjelmaa: haastattelu uudessa koulussa, koulun aloitus, kotiavaimet käteen, käytännön hommia, kuten sähkö, internet ja niin edelleen. Jopa auto ja tavarat saapuvat sopivaan aikaan. Kaikki on siis napsahtanut jälleen kohdalleen parin viikon rumban jälkeen. Ah ihanuutta. Toki edessä on tietenkin vielä laatikoiden purkaminen, joitakin huonekaluostoksia ja sen semmoista... Mutta nyt on taas koti, ihan kohta <3