Thursday, July 14, 2016

Entä jos?

Tiedättehän sellaiset, joskus ihan muutaman sekunnin kestävät hetket elämässä, jolloin jokin tapahtuma tai tarina saa hetkeksi kyseenalaistamaan koko maailmanjärjestyksen? Kun mieleen luikertelee 'entä, jos sittenkin?', jonka aikana mikä tahansa on mahdollista?



Joyce, G. Some Kind of Fairy Tale. Gollancz, London, 2012.


Tällaisia kutkuttavia hetkiä koin lukiessani Graham Joycen uskomattoman hienoa Some Kind of Fairy Talea. On kaksikymmentä vuotta aikaisemmin metsään 16-vuotiaana kadonnut Tara, sisko/tytär/tyttõystävä, joka eräänä jouluna ilmestyy koputtamaan vanhempiensa ovea. Lähdetään kerimään aikaa taaksepäin. Mitä hemmettiä on tapahtunut? Kahdessakymmenessä vuodessa perheenjäsenet ovat luonnollisesti ehtineet tehdä paljon: koko kaupunki on muuttunut, ihmiset ovat vanhentuneet, perheitä on perustettu, lapsia on syntynyt, ammatit ovat vaihtuneet ja niin edelleen. Rakkaan ihmisen mystinen katoaminen on vaikuttanut kaikkien elämään, ja kahdessakymmenessä vuodessa jokainen Taran lähipiirissä on joutunut käsittelemään tapahtuneen ja jatkamaan elämää ratkaisemattoman mysteerin kantajina.

"Peter stepped forward and he held his sister in his arms. She held him tight. He inhaled the smell of her. She didn't smell like he remembered. Now she smelled of something belonging to the outdoors he couldn't identify. Rain, maybe. Leaf. Mushroom. May blossom. The wind."


Joulun jälkeen Tara alkaa avata tarinaansa, joka saa kuulijat haukkomaan henkeä ja suuttumaan. Psykologin vastaanotto odottaa, samoin iänmäärittelytesti, mutta tuoko mikään selvyyttä asiaan? Kirjan kappaleet alkavat keijuaiheisilla lainauksilla historiallisista tapahtumista, runoista ja kansantarinoista. Pääasiassa kertojina toimivat välillä ensimmäisessä, välillä kolmannessa persoonassa Tara, hänen veljensä Peter, nuoruuden poikaystävä Richie ja psykologi, joka analysoi Taran kertomusta ja mielentilaa. Tara nimittäin näyttää ikäistään hurjasti nuoremmalta, muistaa kahdenkymmenen vuoden takaiset yksityiskohdat kuin eilisen, ja kertomuksensa mukaan on ollut poissa vain kuusi kuukautta. Metsän sinikellot ja kivet pitävät sisällään salaisuuksia, joihin on vaikea uskoa, mutta entä jos? Joyce viljelee ihanasti uskomuksia ja arkea kyseenalaistavia tapahtumia, jotka muodostavat vedenpitävän kokonaisuuden. Harmi vain, että ainoastaan Tara tietää. mistä on kyse. Tai ehkä naapuritalossakin on joku, joka ymmärtää, mistä Tara puhuu.

Ihana, ihana, ihana ja virkistävän mielenkiintoinen ja mielikuvituksellinen kirja. Lämpimästi suosittelen kaikille.

PS. Perheellä oli yksi tuttu tapa, josta erityisesti pidin:

"Tea being the drug of choice in the Martin household, Dell concocted more of it, thick and brown and sweet. After all, they'd had a bit of a shock; and whenever they had a shock or an upset or experienced a disturbance of any kind they had poured tea on it for as long as any of them could remember. The fact is they poured tea on it even when they hadn't had a shock, and they did that six or seven times a day."

Sunday, July 10, 2016

Kesälukumaraton!


Niina Tolonen on luonut hienon maraton-logon.

8.00

Nyt se alkaa, eli blogistanian kesälukumaraton, eli minulle "kesä"lukumaraton. Aamu on kuitenkin auennut aurinkoisena ja lämpötilakin varmaan yltää Suomen kesälukemiin, eli aloitamme kaikin tavoin samalta viivalta :) Rohkaistuin oman rauhaisan maratonini ansiosta mukaan tähän maratonkeikkaan ja aion jatkaa samalla taktiikalla, eli ei se määrä, vaan laatu. Pääasia on nyt vain rentoutua nenä kiinni kirjassa 24 tunnin ajan ja katsoa mitä tapahtuu. Kirjapino odottaa korkkaamista ja kahdeksalta aamulla ensimmäiseksi 'kilometriksi' päätyi Akira Mizubayashin Melodie - a Memoir of Love and Longing (käännös Stephanie Anderson), joka on odotellut lukemista yöpöydällä jo luvattoman kauan. Nyt siis aamuteen voimin sen kimppuun. Raportoin täällä tapahtumista. Mukavaa sunnuntaita kaikille, ja heijaa muille kanssamaratoonareille :)


Mizubayashi, A. Melodie. Melbourne University Press, Melbourne, 2016.

9.30

Olin kuvitellut Melodien aika erilaiseksi tarinaksi. Jo sivulta 10 olivat silmät kosteana ja samoilla sävelillä mennään. Jokainen lemmikkiä rakastanut ja sellaisen menettänyt takuulla ymmärtää. Mizubayashi kirjoittaa upeasti ja filosofisesti japanilaisesta arjesta koiraystävän kanssa.
 
"It is now more than 850 days since Melodie died; my father passed away eighteen years ago. Shadows - sometimes like the animal and sometimes like the man - move through my dreams."


13.15

No niin, silmät punaisina ja turvonneina ja sydän raakana saatiin maratonin ensimmäinen etappi päätökseen. Mizubayashin Melodie oli paljon enemmän kuin osasin odottaa. Alunperin ranskaksi kirjoitetussa kirjassa pohditaan sympaattisesti ja filosofisesti ihmisen ja eläimen suhteita ja 'arvojärjestystä' suhteessa eri aikakausiin, usein viitaten pääasiassa ranskalaisiin ajattelijoihin, mutta myös klassiseen musiikkiin ja elokuviin - sekä tietenkin Mizubayashin omiin kokemuksiin ja tuntemuksiin. Oli hurjan mielenkiintoista lukea myös japanilaisesta tapakulttuurista ja kuinka lemmikinhoito asettuu tiukkaan kengät-pois-sisällä-kulttuuriin. Suomessahan on paljon samaa, mutta ainakin oman kokemuksen mukaan lemmikeiltä ei odoteta aivan samanlaista puhtausstandardia kuin ihmisiltä. Kirjassa liidellään korkealla, tunteiden ja teorioiden vietävänä. Edellämainitun vuoksi kirja ei ehkä ole jokaiselle sopiva kupponen teetä, mutta minä pidin kovasti. Sivuja kertyi 213.

Nopsahkon lounaan jälkeen oli selvää, että samalla vuolaalla kyynellinjalla en voinut jatkaa, eli lukulautaselle asettui kevyttä chick littiä. Catherine Goldhammerin Still Life with Chickens on ollut seuranani etukuistilla, jossa lueskelen auringossa kehräten kuin kissa keksipaketin ja teekupin kanssa. Palataan pian asiaan.


Goldhammer, C. Still Life with Chickens. Hodder, Sydney, 2006.

16.30


Chick lit paljastuikin kirjailijan omaksi elämäksi, eli 'tositarinaksi' pienestä palasesta Goldhammerin elämästä avioeron jälkeen. Viihteellisellä otteella kirjoitettu teos kertoo kirjailijan muutosta tyttärensä kanssa rikkaalta asuinalueelta viiden minuutin päähän kurjempiin oloihin, mutta Atlantin rannalle. Erotarina ei ole pääroolissa ollenkaan eivätkä edes siihen liittyvät tuntemukset, vaan sekalainen lauma kanoja, jotka Goldhammer hankkii luvattuaan ne lemmikeiksi tyttärelleen sekä kulahtanut talo, jonka hän kunnostaa. Ihan kiva, sivuja 176.

"Here is where I stood. There was no electricity. There was no toilet and no bathroom sink. There was no chicken coop. All of this had to happen between dawn and noon on moving day."

Nyt tekee mieli siirtyä hiukan vakavampiin maisemiin, minne minut toivottavasti saattelee Erri De Lucan God's Mountain (Montedidio, käännös Michael Moore). Maraton jatkuu 1960-luvun Italiassa, mutta ensin laitan illallisen tulille.


De Luca, E. God's Mountain. Text Publishing, Melbourne, 2003 (2001).


22.00

Sain vahvan ja vaikuttavan pienoisromaanin päätökseen aiottua myöhemmin, sillä illallisen jälkeen skype ja messenger kävivät kuumina eikä lukumaraton ole tarpeeksi hyvä syy olla vastaamatta liian kaukana asuvien sukulaisten ja ystävien yhteydenottoihin.

Napolissa nuoren pojan elämä saa pikamoottorin. Yhtäkkiä kaikki alkaa muuttua nopeassa tahdissa: viides luokka loppuu ja on aika alkaa työhön puusepänliikkeessä, italian 'hiljainen' ja virallinen kieli alkaa kiehtoa, äiti sairastuu, oma ääni muuttuu, keho alkaa tuntua ajoittain vieraalta ja saman kerrostalon kaunis Maria johdattaa pojan löytöretkelle aikuisuuden kynnykselle. Työpajassa juutalainen kollega alkaa kasvattaa siipiä, ja lopulta lentävät kaikki, hyvät ja pahat. De Luca kirjoittaa aikuistumisesta, ensirakkaudesta, vanhanaikaisista arvoista ja italialaisen yhteiskunnan muutoksesta sodan jälkeen. God's Mountain huokuu tiheitä tunnelmia, pelkoa ja vahvoja tunteita, hartioiden levenemistä ottamaan vastaan raskaampia aikuisuuden taakkoja. Ja kauniita helmiä, kuten:

"'When you get homesick, it's not something missing, it's something present, a visit. People and places from far away arrive and keep you company for a while.'"


Sivuja kertyi 155. Mitäs sitten seuraavaksi? Kirjapinossa on ainakin muutama kirjastosta lainattu manga, jotka on tullut uusittua useaan otteeseen. Luulen, että tartun seuraavaksi johonkin niistä, ennen kuin nukkumatti vie mennessään. Kiitos maratontsemppauksesta kaikille!

7.45

Iltalukemiseksi valikoitui hieno Osamu Tezukan tiiliskivimäisen Buddha-sarjan toinen osa, The Four Encounters. Tezukan 8-osainen Siddhartan elämästä kertova aikuisten mangasarja on kiinnostanut jo jonkin aikaa, mutta en ole löytänyt ensimmäistä osaa mistään. Toinen osa onkin sitten istunut yöpöydällä liiankin pitkään, seikka, joka harmitti varsinkin nyt lukemisen jälkeen, sillä niin loistavasta teoksesta on kyse. Kakkososa alkaa Siddhartan ollessa noin kymmenvuotias palatsin vanki. Muut hovin asukkaat eivät ymmärrä mistä kiikastaa, kun poika ei huvitu jatkuvasta viihdyttämisestä, herkuttelusta, juhlimisesta ja kauniista neitokaisista huolimatta. Sairasteleva ja heikko perillinen nukkuu paljon ja kyselee kummia. Kuolema ja palatsin ulkopuolinen elämä kiehtovat: mitä meille tapahtuu kuollessamme ja kuinka meidän kuuluisi elää? Siddharta vuoroin suuttuu ja masentuu todistaessaan korruptiota, epäoikeudenmukaisuutta ja kastijärjestelmän epätasa-arvoisuutta. Tähän osaan sijoittuu myös nuoren prinssin ensimmäinen pakomatka palatsin ulkopuolelle, todelliseen ja monisävyisempään maailmaan.  Tezukan kuvitus on hienoa ja tarina etenee sivumäärästä huolimatta vauhdikkaasti. Sanat ja tavat ovat ajoittain huvittava sekoitus vanhaa ja nykyaikaa, oletan, että kyse ei ole ainoastaan käännöksestä. Hiukan kirpaisi naisten rooli tarinassa ja esimerkiksi ylipainoisten naisten pilkka... 411 sivua (melkein) täyttä asiaa.


Tezuka, O. Buddha - The Four Encounters. Vertical Inc, New York, 2006 (1987).


Ja näin päättyi tämä leppoisa kesämaraton! Minnan blogista löytyy yhteenvetoa kiinnostuneille. Hiukan harmittaa, etten ehtinyt enempää lukea, pinossa kuin olisi ollut kaikenlaista mielenkiintoista. Toisaalta taas väsymys ei päässyt iskemään lainkaan ja lukeminen sujui aivan luonnolliseen tahtiin koko matkan ajan. Sivuja kertyi yhteensä 955. Voin siis olla tyytyväinen. Ihana kuitenkin lähteä tänään ulos ja liikkeelle, sillä hienoinen mökkihöperyys alkoi vaivata myöhään illalla. Lukueväät olisivat voineet olla ravitsevammat: pannukaupalla teetä, paljon suklaata ja keksejä, nachoja, pastaa, linssimuhennosta... Söin siis ehdottomasti yli energiankulutuksen, sillä sivuja käännellessä ei kauheasti rasvaa poltella. Nyt onkin hyvä lähteä puutarhahommiin ja laittaa muutkin kuin aivosolut liikkeelle! Olipas kiva maraton, ja kovasti kiitoksia Minnalle järkkäämisestä.


Saturday, July 9, 2016

Ihanan mahdotonta

Minulla on nyt menossa aikuisten satukuukausi, huomasin. Tiedättehän, satumaisia kirjoja täynnä kaikenlaista fantastista, mielikuvituksellista, mahdotonta, kutkuttavaa, mukaansatempaavaa. Logiikan, arjen ja analyysit voi heittää repusta ja vain lähteä liitoon, uteliaana katsomaan, minne ja miten kaikki päätyy. Satumatka alkoi Ransom Riggsin Miss Peregrine's Home for Peculiar Childrenistä, jonka sain kollegalta lainaksi. Suosikkini, Tim Burtonin, ohjaama kirjaan perustuva elokuva on tulossa teattereihin syyskuussa ja olen jo moneen otteeseen ihastellut traileria, jonka perusteella leffa saattaa olla jopa hitusen hienompi kuin kirja! Tosin Miss Peregrine on leffassa ihan liian nuori ja huoliteltu mielestäni, ja Emmakin liian hollywoodfantasian näköinen. Mutta muuten tunnelma ja 'maailma' vaikuttaa osuneen todella nappiin, on huvittavassa synkkyydessään tyypillistä Burtonia ja sopii hyvin Riggsin sepittämään kertomukseen.


Riggs, R. Miss Peregrine's Home for Peculiar Children. Quirk Books, Philadelphia, 2013 (2011).



Jacob on tyypillinen yhdysvaltalainen teini, hyväosaisen perheen silmäterä ja perheyrityksen tuleva perijä. Höperön isoisänsä sekoillessa vanhuuttaan, Jacob lähtee mieluusti työpaikaltaan katsastamaan tilanteen. Perillä odottaa kuitenkin karmiva näky, ja isoisän kohtalo saa kaiken tapahtuneen tikittämään kuin aikapommin Jacobin mielessä. Viimeiset sanat, lapsuuden villit tarinat, isoisän elämä sodan aikana, metsässä vilahtanut painajaismainen otus ja omituiset vanhat valokuvat - minne ne kaikki johtavat?


"It was almost-too-perfect morning. Leaving the pub felt like stepping into one of those heavily retouched photos that come loaded as wallpaper on new computers: streets of artfully decrepit cottages stretched into the distance, giving way to green fields sewn together by meandering rock walls, the whole scene topped with scudding white clouds."


Johtolangat vievät Jacobin isoisänsä jalanjäljille ja psykologin siunaamana Jacob lähtee isänsä kanssa valtameren taakse Walesiin, saarelle, jolla isoisä vietti useamman vuoden sota-ajan matkalaukkulapsena. Isä haalii materiaalia kokoon tulevaa lintukirjaansa varten samaan aikaan kun Jacob yrittää saada yhteyden Miss Peregrineen, naiseen, joka aikoinaan huolehti sotalapsista. Isoisän lämmöllä kuvailema kartano on kuitenkin kolkkona tuusannuuskana ja moni muukaan asia saarella ei taida olla sitä, miltä se näyttää. Pian Jacob onkin löytänyt jotain varsin erikoista ja uskomatonta. Vaara vaanii kuitenkin varjoissa ja kohta kantapäilläkin. 


Riggsin teos vetäisi minut mukaansa ensi sivulta ja ei hellittänyt ennen kuin takakansi oli kiinni. On selvää, että jatkoa on tiedossa, sillä mikään ei oikeastaan päättynyt viimeisellä sivulla. Pidin kovasti tarinan lomaan sirotelluista aidoista vanhoista valokuvista, joiden hahmot Riggs on sisällyttänyt juoneen. Kihelmöivää jännitystä, mielikuvituksen lentoa, aikamatkailua ja pikkuriikkisen romanssia tarjoillaan näiden kansien välissä ahmittavaksi. Ainoa pikkuseikka, joka häiritsi, oli se, että yhdysvaltalainen 2000-luvun teini ja Walesissa asuvat 1940-luvun lapset puhuvat keskenään aivan samaa kieltä suuremmitta kommelluksitta. Tämä oli kamalan vaikea kuvitella, vaikka samaan aikaan pystyin hyvinkin hyväksymään painovoimasta riippumattoman tyttösen, näkymättömän pojan, kämmenistä pullahtavat tulipallot, yli-inhimilliset lihasvoimat, linnuiksi pyrähtävät vanhat leidit, ja niin edelleen, ja niin edelleen :)


Huomenna muuten alkaa blogistanian kesälukumaraton, jonka minä suoritan tietenkin keskellä täkäläistä talvea. Hätä ei ole kuitenkaan suuri, sillä sääennuste lupaa puolipilvistä ja lämmönkin pitäisi nousta 22 asteeseen. Innolla odottelen kirjapinon kanssa jo aamua! Päivittelen sitten huomisessa postauksessa maratonkuulumisia, eli pysykäähän langoilla, jos kiinnostaa.