Thursday, January 5, 2017

Riipaiseva rikostarina

Käsissäni oli pari päivää oikea kunnon ahmimiskirja. Upeasti laadittu Emma Healeyn Elizabeth Is Missing piti otteessaan viimeisille sivuille saakka. Päähenkilö Maud kärsii tarinan mukana etenevästä muistisairaudesta: juomattomat teekupposet unohtuvat kirjahyllyyn, ympäristö ja ihmiset ovat vuoroin tuttuja, vuoroin tuntemattomia ja ruokaa kuluu, kun ei muista onko jo syönyt vai ei. Maud yrittää epätoivoisesti pitää asioita mielessään ja hallussaan muistilappujen avulla. Miksi kauppias naureskelee, kun Maud ostaa säilykepersikoita? Kuinka tyttären käsiin ilmestyy mustelmia? Ja miksi Maud tunnetaan poliisiasemalla? Lisäksi hänen paras ystävänsä Elizabeth on kadonnut. Vai oliko kadoksissa Elizabeth, vai joku muu? 


Healey, E. Elizabeth Is Missing. Viking, London, 2014.


Healey avaa riipaisevasti muistisairaan kokemusta. Sitä kuinka järjettömiltä ja epäselviltä asiat voivat vaikuttaa, turhautumista itseen ja muihin, muistin poukkoilua menneisyyden ja nykyisyyden välillä, aukkoja ja katkoksia, joihin ei saa täytettä, ja lopulta sitä, kun sanatkin unohtuvat, ja sitten unohtuvat niiden merkitykset. Maud muistelee elävästi ja terävästi lapsuuttaan ja nuoruuttaan sota-ajan jälkeen: oli isä ja äiti, sisko Sukey ja hänen miehensä Frank, alivuokralainen Douglas ja puskissa lymyilevä 'hullu nainen'. Jotakin pahaa ja pelottavaa tapahtui, mutta kuka teki mitä? Pienen paikan asukkaat eivät aikanaan halua puhua, kaikilla on tiukkaa ja halutaan vain selviytyä arjesta. Nuori Maud ei kuitenkaan luovuta, vaan etsii, etsii väsymättä johtolankoja, jotka nyt palaavat taas mieleen, sillä mullan seasta löytyi rikkonainen taskupeilin kansi. Pala palalta muistot ja nykyisyys alkavat loksahdella paikalleen, vaikka ensinäkemältä, ja oikeastaan pitkälti koko tarinan ajan, kaikki vaikuttaa Maudin mielen temppuilulta ja yksittäisiltä sekoiluilta. Onneksi tytär Helen kuuntelee, vaikka hermot menevätkin kerta toisensa jälkeen.


"So the streetlights are on, but I didn't notice it get dark. I stare out of the window and feel a hollowing of my insides. Helen doesn't come this late. She isn't coming tonight. Or perhaps - it's unlikely, but perhaps - she has already been. And I've forgotten. I stare out at the empty street. Tears make the light sparkle and I lift a hand to wipe them away, feeling a sharp pain in my thumb. I gasp on shock, but I can't think what I've done to it."


Hienosti kirjoitettu monitasoinen ja taidokkaasti etenevä teos, jossa ikääntymisen ja muistisairaan maailman lisäksi avataan vuosikymmeniä vanha rikostarina. Uskon, että kaikki muistisairauden kanssa tekemisiin joutuneet saavat tästä myös jotain. Ainakin itselleni oli terveellistä nähdä sitä toistakin puolta: kun lauseen alkupää on jo loppuun ehdittyä unohtunut, kuinka sanat eivät enää merkitse mitään, kuinka kasvot unohtuvat, kuinka pelottavaa on eksyä ja unohtaa miksi on missäkin ja kuinka vaikeaa voi olla ilmaista sitä mitä haluaa ja tarvitsee.

2 comments:

  1. Replies
    1. Ihanaa, että on sullekin tuttu kirja! Käynkin katsomassa, että postasitko.
      Minä ihailen kovasti sitä kuinka tämä tarina oli rakennettu niistä rikkonaisista osista ja lopulta kaikki olikin ihan ymmärrettävää.

      Delete

Suuri kiitos kommentistasi!