Monday, March 20, 2017

Maailma meitä ennen

Uuuh, nyt herkkua kaikille, jotka nauttivat historiallisesta tutkimuksesta ja arkistojen koluamisesta. Kuinka kekseliäästi, odottamattomasti ja kutkuttavasti Aislinn Hunterin The World Before Us onkaan laittanut menneen ja mysteerit elämään nykypäivän rinnalla.

Minä olen muuten arkostohiiri: voisin käydä läpi kaikenlaisia vanhoja arkistoja ja kokoelmia ihan tyytyväisenä ja innoissani vaikka vuosikausia. Joillakinhan on sellainen vääristynyt käsitys arkistoista, että ne olisivat tylsiä ja homehtuneita loukkoja. Mitä vielä! Arkistoissahan juuri muhii maailman mehukkaimmat skandaalit, maton alle lakaistut salaisuudet ja suurimmat yllätykset. Ja mikä parasta: kun samoja materiaaleja katsotaan 10, 20, 50 tai sadan vuoden päästä, näyttää kaikki joka vaiheessa hiukan erilaiselta.
Hunterin kirjoittamilla sivuilla eivät arkistoissa piileskele ainoastaan asiat ja tapahtumat, vaan myös menneet ihmiset. Ihan oikeasti! He odottavat arkistohiiriä, jotka huomiollaan saavat heidät muistamaan ja heräämään eloon. Mutta nyt kirjaan:

Jane on viimeisiä päiviä töissä lontoolaisessa museossa, jonka ovet tullaan laittamaan lukkoon pysyvästi. Lopunajan tunnelmat alkavat purkautua odottamattomilla tavoilla, kun Janen teiniaikojen tapahtumiin liittyvä kohtaaminen ja museon sulkeminen saavat hänet reagoimaan yllättävin tavoin. Jane pakenee tilannetta koiransa kanssa Yorkshireen, nuoruusmaisemiinsa. Maisemiin liittyy myös pienen Lilyn katoaminen metsään, kun Jane oli nuorena lapsenvahtina. Mennyt palaa tutuissa maisemissa mieleen, samalla kun Jane tutkii aikaisempaa katoamista: kuka oli Whitmoren mielisairaalasta samaan metsään yli sata vuotta sitten kadonnut tyttö, N? Muille taas Jane jää mysteeriksi, sillä pakomatkalla hän käyttää salanimeä ja muutenkin valkoisia valheita pullahtaa ulos aina tarpeen mukaan.


Hunter, A. The World Before Us. Hamish Hamilton, London, 2014.


Ihailin kuinka hienosti Hunter saa metsän; Janen nuoruudenmaisemat; vanhan mielisairaalan asukkaineen, naapureineen ja hoitajineen; perinteikkään museon; arkistot ja kokoelmat, ja nyky-yhteiskunnan muodostamaan koherentin tilan, jonka keskelle Jane kuuluu, missä hän aikamatkailee ja yrittää ymmärtää mennyttä. Jotkut mysteerit ratkeavat, toiset jäävät yhä sellaisiksi. Mukaan on heitetty epärealistinen rakkaustarina antamaan hiukan säpinää, vaikka mielestäni ilmankin olisi pärjätty. Entisaikojen mielisairaalaelämä on juuri sellaista, mitä voisi kuvitella,

Tämä oli osin kummitustarinamainen, hiukan Neiti Etsivä, ripauksen chick lit ja puoliksi historiallinen romaani. Luulen, että joku psykologiaa paremmin tunteva löytäisi kirjasta vielä enemmän mielenkiintoista, sillä epäilen, että Jane purki menneisyytensä ahdistuksen ja avoimen katoamistapauksen näihin nykyajan tapahtumiin, mutta tarkemmat nyanssit jäivät valitettavasti minulta huomaamatta. Ja hei, vasta tätä kirjoittaessani huomasin, että molempiin katoamisiin liittyvät rakkaustarinat ovat epäsovinnaisia: nuorena Jane ihastui vanhempaan mieheen ja vanhempana romanssi leimahti vanhempiensa luona asuvaan miltei teini-ikäiseen poikaan! Summa summarum: viihdyttävä, mielenkiintoinen, hiukan erilainen ja paikoin jännittäväkin lukunovelli.


"Once settled, some of us read the papers over people's shoulders, others watch the flares of tunnel light sweep past the windows. The boy amongst us flits the laces of a young girl's shoe; the poet sways in the aisle, caught up in a daydream. All of us aware of each other the way you are after becoming accustomed to a dark room. After all, every presence has a kind of weight, something felt: moods and shifts and feelings, a steady pulse of being."

No comments:

Post a Comment

Suuri kiitos kommentistasi!