Sunday, September 24, 2017

Katso kuumat kuvat!

Jotakin on vialla bloggaamisessa, kun saan talvella aloitetun postauksen julkaistua nyt keväällä. Mutta antaa mennä, elo on ollut sellaista, että olen ylpeä siitä, että blogiin tulee jotain. Seuraa siis postaus, jota on jatkettu pala palalta kuukausia!

Tähän on tultu: suorastaan höyryävän kuumia kuvia tarjolla täällä Brisbanen talvesta (edit: viimeinen kuva kylläkin nyt viime viikolta eikä Brisbanesta). Kylmemmän sään vuoksi teetä on kulunut runsaammin varsinkin aamuiseen 'koneiston' lämmitykseen. Leuto talvi on onneksi ollut kyseessä, eli ihan muutamana yönä ollaan oltu alle kaksinumeroisissa luvuissa. Toivottavasti sama tyyli jatkuu kevääseen saakka. (edit: no on jatkunut, ja nyt kevät taitaa olla tavallista kuumempi myös, sillä mittarissa on tänään 31 ja torstaille luvataan jo 38 astetta).

Katso höyryävän kuumat kuvat!

T2:n aamiaisteetä purkissa. Muut detailit ovat unohtuneet.

Talviviikonlopun teenäkymä kuistilla.

Ehkä maailman parasta ja mausteisinta suklaa-chaita, jota tarjolla trooppisessa Pohjois-Queenslandissa, Athertonissa, Mad Hatters Cafe.


Työkuvioiden ja -tuntien muutos kesäkuussa on vaikuttanut kaikkialle elämään: iltaisin ja viikonloppuisin olen niin fyysisesti poikki, ettei konetta tee mieli enää avata ja keho halajaa makuuasentoon tai ulos raittiiseen ilmaan. Siksi blogihiljaisuus. Lukeminenkin on samasta syystä hidastunut. En ole varmaan koskaan lukenut yhtä vähän kuin nyt! Kirjaston huojuvat kirjapinot palautettiin takaisin kymmenen uusinnan jälkeen. Lukemisesta ei tullut mitään. Yhden kirjaston kirjan olen pitänyt, ja aion sinnillä lukea loppuun: Azar Nafisin The Republic of Imagination. Tuntuu hurjalta pitää kirjablogia, jossa ei edes lueta :-/

Uusia teetuttavuuksia on tullut nautittua vanhojen ohella. Jos aamulla on ylimääräistä aikaa, vispaan matchaa, jos ei, haudutan kannullisen irtoteetä samalla kun teen minille koululounaan. Joskus kiireaamujen tee joutuu matkamukiin ja hörpitään laukatessa junaan tai bussiin tai ajaessa. Niinhän teetä ei missään tapauksessa kuuluisi juoda! Nykyään kuitenkin suurin osa työmatkoista joutuu fillaroiden, ja silloin ei teestä nautita. Pitkän tauon jälkeen on pyörä kannettu esiin varastosta, ja olen koukussa: pyöräily on ihanaa. Jopa maassa, jossa pyöräilykulttuuri ei ole mitään verrattuna suomalaiseen, ja jossa pyöräilijä liikkuu liikenteessä ajoittain henkensä uhalla. Arjen työmatka- tai huvipyöräily on täällä suhteellisen uusi ja pienen joukon harrastus.

Kun puhutaan pyöräilystä, täällä tulee ensimmäisenä mieleen lycraan pukeutuneet viikonloppuharrastajat, jotka ovat tosimielellä - ja vauhdilla - liikkeellä. Kiitävät kilpapyörillään kirkkaissa vaatteissaan pienissä ryhmissä monen kymmenen kilometrin lenkkejä viikonloppuaamuina, ja sitten parkkeeraavat pyörät jonkin kivan kahvilan nurkalle ja nauttivat pitkän aamiaisen. Valitettavasti täällä myös autoilijoiden ja pyöräilijöiden jatkuva taistelu kuuluu arkeen. Koska suhteellisen harva pyöräilee, ja suurin osa niistä jotka pyöräilevät ovat 'tosikkoharrastajia', on vaikea tavoittaa keskitietä, tai edes jonkinlaista ymmärrystä. Muutaman vuoden takaiset tilastot ovat karua, mutta mielenkiintoista luettavaa. Uudemmat raportit eivät osoita suunnan parantuneen. Pyöräteitä on harvassa (vaikka asiaan on tullut hurjasti parannusta viimeisten kymmenen vuoden sisällä), teiden valaistus on auringon laskettua heikkoa (minä olen kuin neonvärinen joulukuusi vilkkuvine valoineni), tiet ovat kiireisiä ja ahtaita ruuhka-aikaan - mutta pahinta on varmasti tuo asenneongelmaisuus, ja se, että vaaratilanteisiin voi joutua useammin siitä yksinkertaisesta syystä, että autoilijat eivät ole tottuneet pyöriin liikenteen seassa, koska fillarointi ei ole kovin yleistä. Lisäksi tieliikennelaki vaihtelee osavaltioittain ja saattaa aiheuttaa sekaannusta liikkuvaisen kansan keskuudessa.

Niin kuin mainitsin, on parannusta asiaan kuitenkin tapahtunut: pyöräteitä tehdään lisää, ja lakimuutoksia tehdään turvallisuuden lisäämiseksi. Työpaikoille ja CBD:lle on ilmestynyt pyöräparkkeja ja suihkutiloja, ja tavallisten pyöräilijöiden määrä näytt­äisi olevan silmämääräisesti nousussa. Toivotaan siis, että suunta jatkuu ja jonain päivänä pyöräily olisi yhtä tavallista kuin autoilukin. Iloisena yllätyksenä itselleni tuli uuden työpaikan suihkutilojen ilmainen pyyhepalvelu juuri lämpimän sään saapuessa. Puhtaat pyyhkeet löytyvät suihkutiloista pinoissa, ja käytön jälkeen ne laitetaan pyykkikoriin. Loistava idea, ja toivottavasti rohkaisee muitakin liikkumaan autotta, kun ei tarvitse kantaa pyyhkeitä kesäkuumalla töihin ja takaisin.


Kiitollisuudenaihe :)



Australiassa pyöräillessä ainoa vaara ei kuitenkaan vaani tien päällä, vaan hyökkäyksiä tehdään myös ilmasta. Keväisin harakat (en ole varma ovatko nämä samoja harakoita kuin Suomessa) pesivät ja säännöllisesti terrorisoivat jalankulkijoita ja pyörailijöitä muutaman viikon ajan. Sodankäynti on sellaista luokkaa, että Australiasta löytyy nettisivu jos toinenkin, jossa hyökkäyksen uhreiksi joutuneet kansalaiset voivat varoittaa toisiaan ja ärhäkät harakat kartoitetaan, jotta jalankulkijat ja pyöräilijät voisivat suunnitella reittinsä kauas sotatantereilta jos mahdollista.  Kaupunki laittaa pahimpiin hyökkäyskohtiin varoitustauluja, vaikka taulun huomatessa taitaa olla useimmiten liian myöhäistä.  Monen muun fillaroijan tavoin, minun pyöräilykypäräni on varusteltu nippusidepiikeillä, joiden tarkoitus on pitää hyökkäävä harakka hiukan kauempana naamasta. Liian lähelle ne tulevat silti, mutta kypärässä ei ole enää uusia naarmuja tämän piikkihaarniskan asennuksen jälkeen.


Haarniskakypärä päähän ja menoksi!

Yksi koulu/työmatkan varoituskylteistä.



Mielenkiintoista on se, että harakat ovat kuulemma todella älykkäitä ja oppivat tuntemaan ihmisten kasvot. Vinkkinä annetaan siis, että pitäisi tutustua noihin seudun harakoihin, jotta ne eivät hyökkäilisi. Omalla kohdallani pahimmat hyökkäykset tekee eräs kahden valtatien välisessä pusikossa pesivä pariskunta, eikä siinä kohdalla ole helppoa tai turvallista hengailla harakoiden kanssa juttelemassa. Toinen neuvo on kääntää katseensa harakkaan, sillä ne eivät kuulemma hyökkää suoraan kasvoja päin. Pyöräillessä liikenteen seassa tämä ei kuitenkaan ymmärrettävästi onnistu. Siispä työmatkat jatkuvat vielä muutaman viikon ajan paikoittain siinä jännittävässä hyökkäystä odottavassa tunnelmassa.


Mutta seuraavaksi vaaratilanteista kolmansiin, eli kukko on kulkenut kainalossa kaikesta fillaroinnista ja sen aiheuttamasta ihanasta fyysisestä väsymyksestä huolimatta. Olen ollut Malesiassa, kolonialismin aikaan. Siitä seuraavassa postauksessa, toivottavasti jo ennen syksyä!     

6 comments:

  1. Ai niin teillä onkin siellä kevät,ihan unohdin;D Kuulostaa ikävältä tuo harakoiden hyökkäys, voi olla aika vaarallistakin varmaan. Tel Avivissa pyöräillään ahkerasti ,ja sellaisissa paikoissa missä ei ole pyörätietä on saanut kyllä varoa katukäytävällä pyöräileviä ,etenkin sellaisia joilla sähköpyörät, tai sähköpotkulaudat, tai Segwayn tapaiset kulkuvälineet. Nyt on uusi kaupungin sääntö että jos ei pyörätietä ole niin saa pyöräillä vain autojen parissa...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ne harakat silä lailla pöllyyttävät hiuksia (tai kypärää) kynsillään, ei ole kivaa. Joskus ihmiset saavat naarmuja kasvoihin tai päälaelle. Ja se on kamala tunne, kun yleensä niitä ei näe kun ne hyökkäävät, eli tulee tukkapölly ylhäältä ja yllättäen.

      Täälläkin on nyt jonkun verran noita sähköpyöriä, joskus en erota tavallisista, paitsi ylämäissä, kun itse alkaa huhkia ja toinen liitelee vaivatta eteenpäin :D

      Delete
  2. Aika hurjia nuo teidän haikarat... kasvojen suuntaaminen suoraan haikaraan ei tunnu kivalta ajatukselta, vaikka olisi noin hyvät suojukset kypärän ylläkin. Pitäisikö siihen kypärän yläosaan kiinnittää oma kasvokuva, jos se hämäisi lintua ;-)

    Tsemppiä ja ihanaa kesän odotusta =D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitti! Joo, jotain silmäjuttuja pitäisi varmaan asentaa vielä kypärään :D
      Oikeasti, nuo hyökkäävät harakat ovat kamalia, niitä ei yleensä näe fillaroidessa, mutta yhtäkkiä tuntee!

      Delete
  3. On hauska lukea australialaisesta elämästä, kiitos :)

    ReplyDelete

Suuri kiitos kommentistasi!