Saturday, November 18, 2017

Halaus ja kosketus

Havahduin tässä siihen, että tämä vuosi lienee rimanalitus lukemisessa ikinä koskaan! Aikaisemmin olen lukenut runsaammin ilman mitään ongelmia ja lukeminen oli yhtä luonnollista kuin hengittäminen. Viime vuosina olen blogannut suurimmasta osasta lukemistani kirjoista, mutta kokonaisuudessa luettua on tullut enemmän kuin mitä blogissa on näkynyt. Tänä vuonna ei. Koko vuoden saldoksi tullee vain kourallinen kirjoja! En ymmärrä kuinka tällainen on edes mahdollista, mutta myönnettävä on: tämä vuosi on sitten lukemisen suhteen tällainen. Kaksi totaalista ja pitkää lukujumia piti siitä huolen. Kokoaikatyö, työmatkafillarointi, lapsen harrastukset ja yksi henkilökohtainen huolenaihe vetävät meikäläisen näköjään sen verran piippuun, että kun rippunen ylimääräistä aikaa liikenee, vietän sen kullan kainalossa halaillen, luonnossa käyskennellen tai joogassa koko mielen nollaten. Siihen ei mahdu mukaan vetäviä tarinoita, joiden mukana kukkuisin keskiyön tuolle puolen, niin kuin aikaisemmin. Mieleen ei yksinkertaisesti mahdu enää yhtään mitään uutta ajateltavaa ja pohdittavaa - päinvastoin tunnen, että tyhjä tila olisi tervetullutta. Hyvä puoli tässä on se, että olen siis nukkunut! Ja joogan ansiosta taipuisa!

Karmea lukujumi onneksi puhkesi aivan mahtavan yllätyslöydön myötä. Taisin samalla saada itselleni aikaiseksi kirjalijaihastuksen! Jon McGregorin Even the Dogs ei kyllä jätä lukijaa kylmäksi. Pitkästä aikaa koin tarinan imun, sen innon, jolla haluaa tietää, mitä kirjan henkilöille tapahtuu ja miksi he ovat sellaisia kuin ovat. Itselleni tämä lukuvalinta oli ehkä aiheeltaan hiukan epätyypillinen, mutta aloittaessani en ollut edes vilkaissut sitä, mistä kirja kertoo. Taas yksi muistutus siitä, millaisia elämyksiä jää paitsi, jos ei astu oman mukavuusalueensa ulkopuolelle.


McGregor, J. Even the Dogs. Bloomsbury, London, 2011 (2010).



 Even the Dogs kertoo päihderiippuvuudesta: hienovaraisesti moninaisista syistä, julmasta arjesta, sosiaalisista ympyröistä, näkymättömyydestä ja karuista seurauksista. Yksi juttu, joka kirjasta jäi sydämeeni on tämä:

"Didn't have to wait for long to find out what all the fuss was about. Like being wrapped up warmer and warmer and warmer. Like being cocooned in blankets and silk. Like more than any of these things. Like being held."

Välittäminen ja kosketus, kuinka tärkeää se meille ihan joka ikiselle on, olosuhteista, ulkonäöstä, historiasta ja elämäntilanteesta riippumatta. Elämä päideriippuvuuden kynsissä, siellä loppupäässä, yhteiskunnan hylkiönä ja oikeastaan kaikkien 'parannuskeinojen' ulottumattomissa on karua ja julmaa. McGregor kirjoittaa mässäilemättä, kaunistelematta, mutta ei ryve kurjuudessa. Minut kirjaan koukutti monet alkupuolen lauseet, jotka loppuvat 'kesken', ilman viimeistä sanaa, loppua tai pistettä. Mutta lukiessa tuota tuskin edes huomasi. Kuinka taitavaa: ajatus ja viesti välittyi niin selvästi, että sanojakaan ei enää tarvittu.  Lukijana samaistuin usean hahmon kuumeiseen ajattelutapaan, tunteisiin, tarpeisiin, epätoivoon, hyppyihin ajatusketjusta toiseen. Nerokasta kirjoittamista kerrassaan.

Tässä mennään muutaman henkilön mukana, osa kuolleita, osa eläviä. On Robert, jonka asunnossa kaikki kohtaavat tavalla tai toisella. Asunto on paikka, jossa voi puuduttaa itsensä katto pään päällä ja samanhenkisessä seurassa. Mutta Robert on kuollut. Milloin, miksi? Miksi kukaan ei tehnyt mitään? Miksi hänet löydettiin vasta kun toukat olivat jo alkaneet syödä lihaa? Yleensähän ovi kävi säännöllisesti. Robertin elämän ja kuoleman  kautta avatuu maailma, jossa on oma todellisuutensa. Hetkellistä hellyyttä on toisen narkkarin varovasti ja taidolla piikittämä suoni. Tarinat tuohon tilanteeseen päätymiseen vaihtelevat. On Robertin tytär Laura, joka vuosien jälkeen lähtee äitinsä luota ja palaa luhistuneeseen lapsuudenkotiinsa, liittyen lopulta joukkoon.


"No one had ever asked. And if they had. If they'd asked him how it felt. He'd say It's like when you're climbing a tree and the branch breaks off. You're still holding onto the branch but you're falling through"


Kirja koukutti ja pohditutti. Hienosti kerrottu ruumiin kyydissä kulkeva tarina, jossa pysytään kaikesta kivusta, eritteistä, liasta, vihasta ja hulluudesta huolimatta jokaisen ihmisyydessä. Kuoleman jälkeiset tapahtumat olivat minusta kuin henkilön ottaminen takaisin yhteiskunnan jäseneksi. Aiempi hylkiö pestään, kammataan, vaatetetaan. Häneen kosketaan, hänen ruumiinsa ja sen osat ovat tärkeitä, niistä huolehditaan. Monen vuosikymmenen jälkeen hänestä viimeinkin välitetään.

Tuntuu jotenkin nurinkuriselta, että suurilta osin näin masentava, surullinen, ahdistava ja dramaattinen tarina sitten sai innostuksen lukemiseen heräämään.
 

2 comments:

  1. Kirja kuulostaa kiinnostavalta ja koukuttavalta, vaikka aihe on kauhea. Se vetoaa varmasti tunteisiin.
    Hyvä, että sait lukujumin selätettyä :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tämä todellakin sai aikaan kaikenlaisia ajatuksia ja tunteita. Onnistuneesti tasapainoillaan kurjuuden, normaaliuden, ahdistuksen, pakkojen ja ihmillisyyden kanssa. Todellakin suosittelen tämän lukemista oikeastaan kaikille.

      Delete

Suuri kiitos kommentistasi!