Monday, March 20, 2017

Maailma meitä ennen

Uuuh, nyt herkkua kaikille, jotka nauttivat historiallisesta tutkimuksesta ja arkistojen koluamisesta. Kuinka kekseliäästi, odottamattomasti ja kutkuttavasti Aislinn Hunterin The World Before Us onkaan laittanut menneen ja mysteerit elämään nykypäivän rinnalla.

Minä olen muuten arkostohiiri: voisin käydä läpi kaikenlaisia vanhoja arkistoja ja kokoelmia ihan tyytyväisenä ja innoissani vaikka vuosikausia. Joillakinhan on sellainen vääristynyt käsitys arkistoista, että ne olisivat tylsiä ja homehtuneita loukkoja. Mitä vielä! Arkistoissahan juuri muhii maailman mehukkaimmat skandaalit, maton alle lakaistut salaisuudet ja suurimmat yllätykset. Ja mikä parasta: kun samoja materiaaleja katsotaan 10, 20, 50 tai sadan vuoden päästä, näyttää kaikki joka vaiheessa hiukan erilaiselta.
Hunterin kirjoittamilla sivuilla eivät arkistoissa piileskele ainoastaan asiat ja tapahtumat, vaan myös menneet ihmiset. Ihan oikeasti! He odottavat arkistohiiriä, jotka huomiollaan saavat heidät muistamaan ja heräämään eloon. Mutta nyt kirjaan:

Jane on viimeisiä päiviä töissä lontoolaisessa museossa, jonka ovet tullaan laittamaan lukkoon pysyvästi. Lopunajan tunnelmat alkavat purkautua odottamattomilla tavoilla, kun Janen teiniaikojen tapahtumiin liittyvä kohtaaminen ja museon sulkeminen saavat hänet reagoimaan yllättävin tavoin. Jane pakenee tilannetta koiransa kanssa Yorkshireen, nuoruusmaisemiinsa. Maisemiin liittyy myös pienen Lilyn katoaminen metsään, kun Jane oli nuorena lapsenvahtina. Mennyt palaa tutuissa maisemissa mieleen, samalla kun Jane tutkii aikaisempaa katoamista: kuka oli Whitmoren mielisairaalasta samaan metsään yli sata vuotta sitten kadonnut tyttö, N? Muille taas Jane jää mysteeriksi, sillä pakomatkalla hän käyttää salanimeä ja muutenkin valkoisia valheita pullahtaa ulos aina tarpeen mukaan.


Hunter, A. The World Before Us. Hamish Hamilton, London, 2014.


Ihailin kuinka hienosti Hunter saa metsän; Janen nuoruudenmaisemat; vanhan mielisairaalan asukkaineen, naapureineen ja hoitajineen; perinteikkään museon; arkistot ja kokoelmat, ja nyky-yhteiskunnan muodostamaan koherentin tilan, jonka keskelle Jane kuuluu, missä hän aikamatkailee ja yrittää ymmärtää mennyttä. Jotkut mysteerit ratkeavat, toiset jäävät yhä sellaisiksi. Mukaan on heitetty epärealistinen rakkaustarina antamaan hiukan säpinää, vaikka mielestäni ilmankin olisi pärjätty. Entisaikojen mielisairaalaelämä on juuri sellaista, mitä voisi kuvitella,

Tämä oli osin kummitustarinamainen, hiukan Neiti Etsivä, ripauksen chick lit ja puoliksi historiallinen romaani. Luulen, että joku psykologiaa paremmin tunteva löytäisi kirjasta vielä enemmän mielenkiintoista, sillä epäilen, että Jane purki menneisyytensä ahdistuksen ja avoimen katoamistapauksen näihin nykyajan tapahtumiin, mutta tarkemmat nyanssit jäivät valitettavasti minulta huomaamatta. Ja hei, vasta tätä kirjoittaessani huomasin, että molempiin katoamisiin liittyvät rakkaustarinat ovat epäsovinnaisia: nuorena Jane ihastui vanhempaan mieheen ja vanhempana romanssi leimahti vanhempiensa luona asuvaan miltei teini-ikäiseen poikaan! Summa summarum: viihdyttävä, mielenkiintoinen, hiukan erilainen ja paikoin jännittäväkin lukunovelli.


"Once settled, some of us read the papers over people's shoulders, others watch the flares of tunnel light sweep past the windows. The boy amongst us flits the laces of a young girl's shoe; the poet sways in the aisle, caught up in a daydream. All of us aware of each other the way you are after becoming accustomed to a dark room. After all, every presence has a kind of weight, something felt: moods and shifts and feelings, a steady pulse of being."

Monday, March 13, 2017

Kovaa kamaa

Vihdoinkin on kesän selkä taitettu ja siirrytty syksyyn. Ensimmäinen viikko, kun lämpö ei tule (toivottavasti) nousemaan kolmenkympin yli! Yötkin tuntuvat ihanan viileiltä, samoin aamut, vaikka kahdessakymmenissä vielä mennään. Viileyden kokemus sai minut korkkaamaan chai-kauden - ja millaisella herkulla! Tästä, nimittäin The Tea Centren Chai Mumbaista, tuli kertaheitolla ja hiukan odottamatta teesuosikkini. Kuvitelkaapa tuoksu ja maku sisällysluettelon perusteella: mustaa teetä, appelsiininkuorta, fenkolia, kanelia, lakritsinjuurta, katajanmarjoja, neilikkaa, kardemummaa, vaniljaa, inkivääriä ja viherpippuria. Aikamoista voimajuomaa siis. Mutta parasta juomassa on maun lisäksi tuoksu: minusta tämä tee tuoksuu selkeästi aivan ihanalta minttusuklaalta. Vaikka minttu ja suklaa tietenkin puuttuvat, jostakin tämä herkku saa taiottua tuon taivaallisen tuoksun. 


Aamuinen maisema. Kuvassa hengaileva jättikurpitsa täytyisi jo syödä, mutta miten?

Taustalla lymyää yksi lempikirjoistani, jota luen uudelleen. Edessä maustejuomaa ennen haudutusta.

Haudutusajaksi suositellaan 3-5 minuuttia, ja itse todellakin kallistun selvästi tuonne kolmoseen, sillä tee hautuu nopsaan ja ytyä löytyy hetkessä. Minähän siis juon mustat teeni yleensä mustana, eli jos maitoa halajaa mukaan, tuo viiden minuutin haudutusaika pätee paremmin.

Tällä teesekoituksella räjäytetään aistit aamulla käyntiin ja huijaavasta minttusuklaantuoksusta tulee jo hauduttaessa pirteänsuloinen hyvänolontunne. Talvisempi sää vaatii myös käteen astetta jämäkämmät mukit. Tykkään kovasti näistä Chasseurin tulenpunaisista 'lämpömukeista' talvisin. Mukeista puheenollen, aloitin vuoden alussa uuden perinteen. Päätin, että tammikuussa saan lähteä teemuki/-kuppiostoksille kevein mielin. Mikä sen kivampaa aloittaa uusi vuosi kuin uusi teemuki kädessä aamuisin? Viime vuonnakin tein saman jutun ja on hauska kuvitella, kuinka valittu kupponen jotenkin symbolisoi niitä vuoden alun fiiliksiä ja toiveita. Lopussa voi sitten taas katsoa miten kävi, ja suunnitella seuraavan vuoden mukitaktiikkaa :D Niitä mukeja ja kuppeja tulee ainakin itselläni tuijoteltua vuoden aikana sen verran paljon, että jonkinlaista ajatusta kannataa laittaa siihen, mitä silmänruokaa itselleen antaa :D





Tämän vuoden alussa oli jo tarkoitus postata tästä kuppiperinteestä, mutta muiden postausaihioiden kanssa koko homma jäi aikomusasteelle. Kuvamuistot olivat jääneet jäljelle, eli saanen esitellä nyt hiukan myöhässä ihanat Mozin aussi-kitch-mukit! Näissä liitelevät cockatoot, pomppivat kengurut ja kolistelevat Melbournen raitiovaunut. Jossain siintää Sydneyn oopperatalo, sykkii mantereen punainen sydän ja wattle kukkii.  Oli pakko saada, kun nämä bongasin. Kuvat on otettu tammikuussa, jolloin vielä maistui sitruunainen jäätee ja mausteinen, kuuma chai oli vain pilke silmäkulmassa.



Mukit ovat täynnä aussisymboliikkaa ja maamerkkejä.