Tuesday, May 15, 2018

Kirjallisuuden vaarallisuus ja vapaus

Rakas, villi jumituskirja, jonka tahkosin silkalla tahdonvoimalla loppuun. En tiedä mikä jarrutti lukemista tämän kohdalla, mutta niin vaivalloista ja hidasta oli meno, että kirja taisi olla lainassa ainakin vuoden! Azar Nafisin The Republic of Imagination on kuitenkin loistava ja mielenkiintoinen kirja – siksi siis halusin jumista huolimatta lukea sen loppuun. 

Lyhyesti: puhutaan kirjallisuuden merkityksestä globaalissa perspektiivissä. Nafisi tutkii amerikkalaista kirjallisuutta (ja sitä kautta kulttuuria) keskittyen erityisesti Mark Twainiin, Sinclair Lewisiin ja Carson McCullersiin. Näistä hän kaivaa amerikkalaiset arvot ja elämäntavat, kuinka ne ovat vaikuttaneet ja syntyneet kotimaassaan – mutta myös kuinka ne vaikuttavat muualla maailmassa, muissa todellisuuksissa. Puhutaan kirjallisuuden arvosta, riskeistä, merkityksistä ja vaikutuksista. Nafisi kirjoittaa myös omasta ja lähipiirinsä kokemuksista siirtolaisena, uuden henkisen kodin etsinnästä ja erilaiseen kulttuuriin tutustumisesta ja sen ymmärtämisestä osin kirjallisuuden kautta.


Nafisi, A. The Republic of Imagination. Random House, London, 2015.


Nafisin iranilaistausta laittaa (amerikkalais)kirjallisuuden toisenlaiseen valoon: lukijaa herätellään huomaamaan millaista on kirjallisuus silloin kun se on kielletty, kun sitä on kirjoitettava ja/tai luettava henkensä edestä peläten, kun se on ainoa keino saada tietoa, inspiraatiota, valoa, tilaa? Kirja sai miettimään kuinka kirjallisuus, tarinat ja sanat näyttäytyvät aivan erilaisina jossakin pikkukylän kirjaston hyllyllä, supermarketin alelaarissa, keskustan valtavassa kirjakaupassa ja vaarallisena kauppatavarana - kaikki tämä on paikasta, ajasta ja kulttuurista riippuvaista. Ja kuinka tärkeää on se, että kirjallisuutta tuetaan, luetaan, ostetaan, käännetään ja tietenkin kirjoitetaan.  Kirjat - ja ideat - eivät pysähdy maiden rajoilla. Historia on osoittanut kuinka kerta toisensa jälkeen kirjojen ja kirjallisuuden sisältämät ajatukset voivat saada aikaan suuriakin aaltoja ja muutoksia yhteiskunnassa.


"For eighteen years I experienced a revolution, a war, murder and the persecution of people close to me. Even then, in the midst of the sirens and the bombs, we turned to books, because we wanted to make sense of this senseless brutality."

The New York Timesin arvostelu kysyi turhaantuneena sitä, kenelle Nafisi on kirjan suunnannut? Minua tämä ei huolestuttanut tai mietityttänyt. (Itse asiassa Nafisi kertoo suoraan sivulla 35, kenelle on kirjan kirjoittanut.) Vaikka suurin osa kirjan (paikoittain kuvitetuista) sivuista keskittyy Nafisin omiin kokemuksiin ja keskusteluihin ystäviensä ja tuttaviensa kanssa, sekä analysoi Twainin, Lewisin ja McCullersin tekstejä, ei tämä mielestäni ollut kirjan syvin anti. Tärkeintä oli se kulttuuri- ja yhteiskuntakritiikki, mikä Nafisin ystävien, Huckleberry Finnin ja kumppanien tarinoista heijastui ja se, että sillä voi olla merkitystä myös Yhdysvaltojen ulkpuolella. Kirjallisuus ja mielikuvituskin voi olla koti, ja lukijoista voi muodostua kokonaisia, perheenkaltaisia yhteisöjä.