Monday, June 17, 2019

Raakaa todellisuutta ja lakimaailmaa

Tuli luettua kirja, jonka jälkeen omia kotikulmia ja varsinkaan kulmissa notkuvia ihmisiä ei katsele enää samalla tavalla. Tietenkin asiaan vaikutti se, että kirjan päähenkilö (ja kirjailija) asuu samassa kaupunginosassa ja kulkee samoja CBD:n katuja töissä. Ja se, että olen nainen ja äiti. Ja se, että mini-me:n aloitettua vuoden alussa high schoolin, olemme ehtineet poliisiasemalle jo kaksi kertaa, koska koulumatkalla häntä ja ystäväänsä on ahdisteltu.  

Viime vuonna julkaistu Bri Leen Eggshell Skull kertoo Brin lakiprosessista ja varsinkin naisiin kohdistuvasta seksuaalisesta väkivallasta ensin tuomarin avustajan ja sitten rikoksen uhrin näkokulmasta. Nuori asianajaja, Bri, saa paikan Brisbanen käräjäoikeudesta ja kiireinen oikeuselämä vie nopeasti mukanaan. Työ on vaativaa: raadollisia ja rankkoja seksuaalirikoksia on edessä päivästä toiseen, ja aika nopeasti Bri alkaa oirehtia. Oireiden taustalla ei ole ainoastaan uudet työympyrät, työtahti ja stressi, vaan Brin menneisyydessä on muisto, joka on painettu hiljaiseksi, mutta joka nyt oikeudessa käsiteltävien tapausten vuoksi pulpahtelee pintaan niin, ettei sitä voi olla enää huomioimatta. Vaativa työn ja raskaan salaisuuden piilottelu vievat voimia ja vaikuttavat mielenterveyteen. Uuden puolison tukemana Bri päättäää ottaa härkää sarvista ja haastaa vihdoin hyväksikäyttäjänsä oikeuteen.   


Lee, B. Eggshell Skull. Allen & Unwin, Crows Nest, 2018



Eggshell Skull avaa raa'alla tavalla sitä todellisuutta, jossa monet australialaisnaiset elävät. Miltei kaikki kirjan sisältö saa vastakaikua muissakin länsimaissa. Seksuaalirikokset ovat todellisuutta, jotka koskettavat suurimmaksi osaksi naisia ja valitettavan usein myös lapsia. Seuraukset ovat järkyttävät ja oikeuden saaminen asettaa uhrin usein epäillyn asemaan, varsinkin. jos tapauksesta on jo kulunut aikaa. Puhutko totta? Muistatko oikein? Tapahtuiko näin ollenkaan? Jos rikoksen uhri on tapauksen vuoksi traumatisoitunut, ristikuulustelu, nöyryyttävien tilanteiden kuvailu yhä uudestaan  ja luotettavuuden epäily voi tuntua loukkaavalta, haavoittavalta tai ylivoimaiselta, ja oikeuden hakemiseen ei enää löydy rahkeita. Pitkittyneet oikeudenkäynnit myös maksavat heposti suuria summia rahaa.  Mutta sitten toisaalta, syyllinen on syyllinen vasta kunnes syytös on osoitettu toteen. Ja niin kai asian pitäisikin olla?


"I had to go to the city that day for some errands, but it was a particularly muggy afternoon in Brisbane and I was sweating before I even left the house to walk to the bus stop. Everyone seemed to be down somehow. All the people I passed had been caught off guard and reminded me of the true ugliness in humanity. It was as if we'd all just found a border collie hit by a car and left for dead in the street. It was the feeling I'd had at the end of most days in court, that the aircon was circulating the dead skin of paedophiles so that I couldn't help but taste and inhale them."


Luin kirjaa ristiriitaisin tuntein: toisaalta uhrien tuska salpasi hengityksen, samoin epäoikeudenmukaisuus ja myhäilevät, vapaana eläneet rikolliset, samaan aikaan kun uhrit ovat kärsineet vuosikausia heille tapahtuneista kauheuksista. Mietin, kuinka oikeusprosessia voitaisiin muuttaa. Toisaalta lukiessa tuntui, että kirjoittaja oli jo valmiiksi 'naisuhrin' puolella ja kommentoi kovasti tapauksia, joissa näyttöä ei yksinkertaisesti ollut, ja todistaja ei voinut sanoa mitään kovin selkeää ja syytetty vapautui. Mitä muutakaan voisi näissä tapauksissa tehdä? Eihän voida aina olettaa, että syytetty on syyllinen ja uhri kertoo totuuden? Kyllä valehtelu, samoin kuin rikokset, onnistuvat kummaltakin sukupuolelta, eikä oikeudessa voida laittaa suuremmin painoa oletuksille. Lapsiin kohdistuva seksuaalinen väkivalta ja lautamiesten näkemyksistä riippuminen myös kylmäsi lukiessa.


Synkkä tarina, aurinkoinen alkutalven päivä.


Kirja avasi näkymän surullisen kokoisiin seksuaaliväkivaltatilastoihin. Näkökulman vaihtaminen oikeusprosessin ammattipuolelta henkilökohtaiseen kokemukseen yksissä kansissa oli avartava. Samalla se vahvistaa sen tosiasian, että kuka tahansa meistä voi olla uhri. Toisaalta, todistajankopperossa seisoi myös sellaisia syyllisiä, joihin ei normaalielämässä kiinnittäisi mitään huomiota. Ihmiskunnan kilpi ei tämän kirjan sivuilla kiillotu, ja lukuisat tapaukset saavat miettimään mitä kaikkea tapahtuukaan suljettujen ovien takana, pimeässä, ja aivan liian usein? Oikeudessa, sairaaloissa, tukikeskuksissa ja poliisilaitoksilla tällaisten tapausten parissa työskentelevillä on oltava paksu nahka ja erityinen kyky käsitellä kammottavia asioita. Järkytyin, kauhistuin, ja sitten kirjan viisaiden, kokeneiden henkilöiden ohjeiden tapaan, on vain jatkettava elämää, uskottava hyvään ja autettava muita kykyjensä mukaan.


Nykyään minulla on lukukaverina tällainen mussukka!


2 comments:

  1. Kurjaa että mini on kokenut ahdistelua; sellainen on tosi ikävää, ja luo turvattomuuden tunnetta. Ei kenenkään pitäisi joutua koulumatkalla kokemaan sellaista, eikä muuallakaan.
    Voi miten ihana pikkuinen lukukaveri teillä on:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, oli hiukan järkyttävä tuo high schoolin alkutaival. Nyt ovat onneksi kulkeneet matkat rauhassa. Oli myös hyvä huomata, että tytöt osasivat heti hakea rohkeasti apua: soittaa vanhemmille ja mennä läheisiin rakennuksiin (koulu, terveysasema) turvaan sekä ilmoittivat reippaasti tapahtumat poliisille. Vaikka toki mieluummin ei tällaisia kokemuksia keräilisi...

      Tuo lukukaveri on aivan mainio: tykkää lojua sylissä nokosia ja muuten vain hengailla rennosti. Välillä tulee näin nuorena niitä hepulikohtauksiakin, esim ruoan jälkeen vedetään hetki kunnon rallia :-D Ihana tapaus kerta kaikkiaan!

      Delete

Suuri kiitos kommentistasi!