Monday, July 15, 2019

Kirpaisevia satuja naiseudesta

Luin ensimmäisen Cecilia Ahernini: kolmenkymmenen novellin kokoelma Roar heittää keskiöön sukupuoliroolit ja naisten aseman yhteiskunnassa. Heitto tapahtuu yllättävästi; käytössä on absurdit ja mielikuvitukselliset tilanteet ja tapahtumat, jotka heijastavat yhteiskuntaamme. Vaikka luin novelleja kuin hulvattomia satuja, tottahan monet asiat ovat. Tarinoissa arkkielämän kuvainnollinen on usein käännetty kirjaimelliseksi, ja sen kautta lukijaa herätellään havahtumaan  siihen, kuinka absurdeja monet sukupuoliroolit ja niihin liittyvät odotukset ovatkaan. 


Ahern, C. Roar. Harper Collins, London, 2018.



Edustusvaimo nostetaan hyllyn päälle ihailtavaksi, kunnes aika tekee tehtävänsä ja pöly alkaa kerääntyä. Asiantuntijasta tuleen iän mukana yhä näkymättömämpi, kunnes jäljellä on enää ääni, ja hennot ääriviivat tapetilla. Naispaneeli päättää miehen vasektomiahakemuksesta samalla kun klinikan ulkopuolella protestoija seisoo 'pelastakaa siemenneste' - plakaatia pidellen. Novelleissa käsitellään paitsi laajemman yhteiskunnan odotuksia ja määräyksiä, myös naisten omia näennäisiä heikkouksia ja henkilökohtaisia 'puutteita', jotka estävät täydemmän elämän. Huumorin kautta nämä näyttäytyvät hullunkurisilta ja samalla kipeiltä kohdilta, sillä ei näiltä varmasti kukaan aikuinen nainen ole elämässään välttynyt.

"She didn't need to understand how he felt about his life; he was quite able to communicate that to her. It was what life was like to him that intrigued her. The normal stuff that he couldn't communicate because it just was, because it wasn't different, or didn't seem out of the ordinary. She wanted to know what it was like."

Kokoelman novelleissa on usein riemukas ja voitonmakuinen, monesti myös hiukan kliseinen, loppuhuipennus. En oikein osannut päättää miten kirjaan suhtautuisin: toisaalta absurdi oli mahtava keino asioiden esilletuomiseen ja sai valitettavan yleisen ja arkisen näkymään kirkkaasti kaikessa järjettömyydessään ja epäreiluudessaan. Toisaalta kliseiset loput, vaikkakin 'voimaannuttavat', monesti lässähdyttivät tarinan alun kutkuttavan epätavallisen lennon. Mutta sitten taas mietin, kuinka kliseinenkin loppu sopi aivan mainiosti novellien sadunkaltaiseen, hiukan opettavaiseen, kerrontatapaan. Summa summarum: lukeminen oli nautinnollista ja naurattavaa, ja viesti iski oikeisiin paikkoihin niin, että muistui kirkkaasti mieleen kuinka tasa-arvon eteen on vielä tehtävä töitä ja kuinka perinteisiä photoshopattuja naistenlehtiä ei kauheasti kannata lukea.  

No comments:

Post a Comment

Suuri kiitos kommentistasi!