Kirjoittaa
Isola Pribby Julietille The Guernsey
Literary and Potato Peel Pie Societyssa.
Työhommat
etenevät nahkeasti, olen saamaton ja sekös ahdistaa. On niin paljon mielekkäämpää
esimerkiksi kirjoitella blogiin tai lähteä kävelylle rannalle aurinkoon. Nyt olenkin sitten valvonut myöhään yöhön
työjuttujen parissa, kun päivällä on tullut laiskoteltua, tai siis tehtyä liikaa
muitakin juttuja. Muutaman viikon kuluttua alkava loma aiheuttaa
kiireellisyyttä sekä töissä että täällä, sillä haluan blogata ainakin parista kirjasta
ennen kuin lukufiilikset vaipuvat kokonaan unholaan. Lomalla suunnittelen
nimittäin sellaista irtiottoa ja nollausta, etten takuulla palattuani muista ‘entisestä
elämästäni’ mitään yksityiskohtia :-)
Siihen,
että The Guernsey Literary and Potato
Peel Pie Society päätyi lukupinooni, on neljä syytä, jotka alla kronologisessa järjestyksessä:
- Kutkutteleva
nimi joka jäi mieleen lentoyhtiön lehden kirja-arvostelua lukiessa kirjan
ilmestymisen aikoihin.
- Lapsuuden
Jerseyssä vietetty kesä, ja laivamatka kauniille Guernseyn saarelle (kirjan
tapahtumapaikka).
- Muutaman
kaverin hehkutus vuosien varrella, ja myöhemmin pari positiivista
kirjablogikirjoitusta.
- Divarissa
haahuillessa sopivasti silmänkorkeudelle sattunut, hyväkuntoinen kirja.
 |
Shaffer, M.A. & Barrows, A. The Guernsey Literary and Potato Peel Pie Society. Allen & Unwin, Crows Nest, 2009 (2008). |
Kannessa
kysytään “When was the last time you read
a book that made you feel really good?” ja niin tämä kirja tekikin, sellaisella hyvin
herttaisella, hauskalla ja sivistyneellä brittiläisellä tavalla. Minua
harmittaa suunnattomasti, ettei tästä sitten kuitenkaan tullut minulle kirjaa,
joka jäisi omaan hyllyyn. Hyvästä ja monin tavoin taidokkaasta kirjasta on
kuitenkin kyse.
Mary Ann Shafferin raakaversion
muokkasi valmiiksi kustantajan kanssa Shafferin niece (onko Suomessa tälle sanalle vastinetta?), kirjailija Annie Barrows, sillä Shaffer sairastui
vakavasti kustannusvaiheessa ja kuoli vain hiukan ennen kuin kirja tuli ulos
painosta.
Muutaman
kymmenen sivua luettuani minulle valkeni, että koko kirja on tosiaan
kirjoitettu kirjemuotoon. Gulps, jostakin syystä minua suretti hetkellisesti se,
etten pääsisi lukemaan ‘tavallista’ tarinaa. Sata sivua
eteenpäin, ja olin jo tottunut formaattiin.
Juliet
Ashton on tunnettu kirjailija ja eletään toisen maailmansodan jälkeistä aikaa
Lontoossa. Juliet ahertaa suositun kirjansa markkinointitourneella ympäri
Britanniaa ja velloo samaan aikaan kirjojenvälisessä tuskallisessa tilassa. Lontoo
on pommitettu ja kansakunta yhä hiukan masentavassa tilassa.
“Why am I so melancholy? I should be
delighted at the prospect of reading Izzy to an entranced audience. You know how I love talking about books, and
you know how I adore receiving compliments. I should be thrilled. But the truth
is that I am gloomy – gloomier than I ever felt during the war. Everything is
so broken, Sophie: the roads, the
buildings, the people. Especially the people.”
Kirje
Julietilta Sophie Strachanille.
Juliet
saa yllättäen kirjeen guernseyläiseltä Dawsey Adamsiltä. Saksalaisten miehitettyä
kanaalisaaret, jotka muuten jätettiin sodan aikana täysin ilman puolustusta
(!), elämä kävi ymmärrettävästi hankalaksi. Dawsey oli mutkan kautta saanut sodan
aikana luettavakseen Julietin vanhan Charles Lambin kirjoittaman kirjan, joka
oli herättänyt miehessä palon ja kirjajanon. Dawsey toivoo kirjeessä saavansa
Julietilta hyvän kirjakaupan osoitteen ja sitä kautta lisää Lambin teoksia. Kirjakauppojakaan
kun ei enää Guernseyssä ollut jäljellä. Sivulauseessa hän mainitsee Guernsey
Literary and Potato Peel Pie Societyn, joka herättää Julietin kiinnostuksen.
“Will Thisbee was responsible for the
inclusion of Potato Peel Pie in our society’s name. Germans or not, he wasn’t
going to go to any meetings unless there were eats! So refreshments became part
of our agenda. Since there was scant butter, less flour and no sugar to spare
on Guernsey then, Will concocted a potato peel pie: mashed potatoes for the
filling, boiled beetroot for sweetness, and potato peelings for the crust. Will’s
recipes are usually dubious, but this one became a favourite.”
Kirje
Amelia Maugeryltä Julietille.
Kirjeissä
ja sähkeissä kuuluvat useat äänet: kirjakerhojoukko, muut guernseyläiset, Julietin
hyvä ystävä, kustantamon henkilökunta ja kosioretkellä oleva charmantti
amerikkalaispohatta, Julietin itsensä lisäksi. Kirjemuodon seurauksena asioista
kerrottiin hiukan eri tavalla: usein etsitään
hyviä tai hauskoja puolia hankalista tilanteista, vitsaillaan, kevennetään
raskaita tuntoja. Kun kirjoitellaan kirjeitä, ei haluta toisen osapuolen
huolestuvan tai masentuvan. Tyypillistä Keep calm and carry on -meininkiä. Kirjeistä löytyy silloin tällöin myös vilaus
samasta tapahtumasta useammasta perspektiivistä. Itseironiasta ja huumorista ei
ole puutetta, vaikka välillä puhutaan myös vakavammista aiheista, kuten sodasta,
lasten lähettämisestä yksinään mantereelle, kuolemasta, miehityksestä, nälästä,
puutteesta ja natsien orjatyöläisistä.
“Some of the Todt workers were kept down on
the common, behind a wire fence – they were white as ghosts, covered in cement
dust; there was only one water standpipe for over a hundred me to wash
themselves. Children sometimes went down there. They would poke walnuts and
apples, sometimes potatoes, through the wire for the Todt workers. There was
one who did not take the food – he came to see the children. He would put his
arm through the wire just to hold their faces in his hands, to touch their
hair.”
Kirje
Amelia Maugeryltä Julietille.
The Guernsey Literary and Potato Peel Pie Societyn
Guernsey on todella idyllinen, hiukan kiiltokuvamainen paikka, joka on miehityksen vuoksi säästynyt
pommituksilta, toisin kuin Julietin Lontoo. Kirjasta huokuu rakkaus Guernseyn
luontoon ja maisemiin, sekä saaren mielenkiintoiseen historiaan, johon
vilkaistaan henkilöhahmojen kaleidoskoopin lävitse. Kirjeenvaihto tuo Julietin
viimein Guernseylle kirjakerholaisten vieraaksi. Kirjeissä kuvaillut paikat ja
henkilöt muuttuvat konkreettisiksi, elämä kevenee ja syvenee.
Huumorin
ja historian lisäksi kirjassa on aimo annos romantiikkaa ja eksentrisyyttä, sekä
pikkuisen mysteeriä ja jännitystä. Kirjojen ja kirjallisuuden rakastajat
löytävät itsensä näiltä sivuilta: puhutaan kirjallisuuden merkityksestä,
lempikirjailijoista, kirjannälästä, eri näkökulmista, kirjakokeiluista, kirjakaupoista,
kirjan kirjoittamisesta, kritiikistä ja sen sellaisesta.
“Now, about Markham V. Reynolds (Junior). Your
questions regarding that gentleman are very delicate, very subtle, very much
like being struck on the head by a mallet.”
Kirje
Julietilta Sophie Strachanille.
Olotila
kirjaa lukiessa ja heti sen jälkeen oli sellainen, kuin olisi huonolla säällä
sisällä lempinojatuolissa lämpimään vilttiin kääriytyneenä kaakaokuppi kädessä
katsomassa Neiti Marplea. Aioin muuten osallistua Potato Peel Piella Lurun
Lue ja syö -haasteeseen, ennen kuin huomasin kirjan
web-sivulla olevan reseptin yhteydessä seuraavan:
“I warn you, it tastes like paste.
The more authentic it is, the nastier.”
Eli ei kiitos tällä kertaa.