Herkkisteetä ja 80-lukua

Ensimmäisenä päivänä Melbournessa haudutin arjesta irtioton kunniaksi Oriental Teahousen Love-palleron. Kukoistava tee on valmistettu jasmiinilla maustetusta valkoisen teen lehdistä, joiden keskelle on sidottu kaunis globe amaranth -kukka. Teenlehdet avautuvat hitaasti vedessä ja paljastavat ytimestään kauniin punaisen kukkayllätyksen. Love on herkkä ja kevyt juoma, ja sopi mainiosti alkukesän viileähköön, sateiseen aamuun. Itse asiassa ikkunasta näkyvä puolipilvinen tihkusää oli melkein liiankin samankaltainen tämän teen suhteen.  Varoituksen sana siis: vieno ja ohut maku ei tyydytä makunystyröitä, jos mieli tekee mitään jykevämpää, lämpimämpää tai aromikkaampaa. Tuoksukin on sellainen varovainen. Loput coolit Lovet säästänkin tuskallisen kuumiin kesäpäiviin, jolloin kevennys ja ohennus tulevat takuulla tarpeeseen. Estetiikasta nämä kukkaispallerot saavat kuitenkin täyden kympin!

Avautuvaa rakkautta lasikannussa.

Haudutin samaa teetä vielä myöhemmin, ja silloin kyytipojaksi tuli mukaan yhdestä Lonsdale Streetin kreikkalaisista herkkukahviloista hankittu, unelmien täyttymystä lähentelevä mansikkatorttu.  

En kestä edes katsoa tätä kuvaa; pelkkä makumuistokin on jo niin taivaallisen ihana, puhumattakaan real dealista....

Illallisen jälkeen suuntasin kamun kanssa kunnon tuhdille suklaakaakaolle Max Brenneriin (tiedättehän, sellaista kaakaota, joka takertuu hampaisiin), mutta matkan varrella eksyimmekin yllättäen 80-luvulle bilettämään!

Ei auttanut muu kuin liittyä joukkoon, vaikka (onneksi) emme sentään täysin sulautuneet ;)

Siinä siintääkin jo määränpää ikkunan takaa, eli QV:n suklaaseen kaikissa muodoissa erikoistunut Max Brenner.

Kunnollisia kirja- ja teepostauksia sekä muuta jännää on kyllä vielä tulossa, eli toivottavasti ette täysin kyllästy näihin sekaviin jaaritteluihin. Nyt en vain oikein pysty muuhun!

Dilemmointia herkuttelun lomassa

Melbourne otti minut vastaan keskiviikkona tyypilliseen tapaansa: harmaana ja sateisena. Lentokenttäbussissa takanani istuvat brisbanelaiset voivottelivat kovaan ääneen sitä, kuinka vaihtoivat aurinkoiset päivänsä ikkunasta näkyvään %?!$#:aan. Huono sää ei kuitenkaan pyyhkinyt länsipuolelta saakka mukana kantamaani kestohymyä, sillä Melbourneenhan ei reissata auringonpaisteen perässä! Viime päivät olen katsellut maailman eri kolkkia ja inspiroitunut täällä. Olen myös nauttinut täysin siemauksin herkullisten ja edullisten ravintoloiden tarjonnasta. Bonuksena ihanat ystävät ja heidän kantapaikkansa, joista ei potkita ulos, vaikka olisi jo keskiyö tai yli. Myöhäisten illallisten jälkeen olemme vielä parantaneet maailmaa ja toisiamme teekupposten äärellä aamun pikkutunneille. Nukkumaanhan tänne  ei siis tultu, vaikka on myönnettävä, että muutama ekstratunti tekisi tässä vaiheessa kyllä terää... Ihanana yllätyksenä ystäväni ensimmäinen soolotaidenäyttely oli vielä täällä, joten senkin pääsin näkemään 'elävänä'. Samalle viikolle on myös osunut Melbourne Music Week, minkä vuoksi itsensa voi yllättäen löytää jos jonkinlaisesta konsertista tai bileistä liikkuessaan a:sta b:hen. Viikko on siis ollut täynnä halauksia, jälleennäkemisiä, muisteluja, ihastelua, kauhistelua, herkuttelua, kävelyä, kokeiluja, aplodeja, elämyksiä, haahuilua, löytöjä, suunnitelmia ja toiveita. 

Pähkinänkuoressa - from this:

Kotirantaa siellä kaukana jossain....

To this:

Perthissä on hiukan enemmän populaa.

To this:
 

Gong Cha ja Hot Star Fried Chickenin jonot jatkuivat miltei korttelin ympäri.

Aurinkokin on todistettavasti pilkahdellut.

Taustalla State Library of Victoria.

George's Books - Old and Rare Books (Collins Street).

St Paul's Cathedralin kyljessä oli tärkeä ja näkyvä kannanotto: "Let's fully welcome refugees".

Chinatownissa kielletään ruokaöljyn kaataminen katuviemäriin kuuden tonnin sakon uhalla, Och samma pa mandariini.

Uusi ihastukseni: sushi burger bento box!

Vaikka kaikki on ollut mahtavaa, ei vierailu ole ollut täysin kivutonta. Mielen perukoilla kytenyt 'what if...' on taas käynnistynyt ja huomaan pohtivani nyt vakavissani takaisinmuuttoa. Kuhiseva suurkaupunki vs. hiljainen maaseutu. Kumpi voittaa ja miksi, ja onko varteenotettavia välivaihtoehtoja?

Uskaltaako?

Tytölle on tarkoitus hankkia eka surffilauta synttäri/joululahjaksi. Sitten luin tämän. Ja harkitsen. Meri kuitenkin vetää puoleensa...

Myers-tavaratalon jouluikkunoissa Melbournessa kerrotaan tänä jouluna Jan Brettin piparitarina.

Gingerbread Baby kukkokyydissä.

Melbournessa sataa, sataa ropisee ja kesä on jossakin kaukana piilossa. Onneksi jätin hellemekot kotiin ja pakkasin nahkatakin, villapaidan, villasukat ja sateenvarjon. Marraskuun loppu. Uskomatonta!

Onnea Matkatar!

Pika-arvonta neljän osallistujan kesken suoritettiin perinteisellä nimi-paperissa-metodilla :-) Tällä kertaa palkinto osui nimimerkille Matkatar. Laita siis minulle sähköpostia osoitteeseen sannascupoftea@gmail.com, niin meilaan sinulle takaisin alekoodin!

Matkatar on muutenkin päivään sopiva nimimerkki, sillä täällä pakkaillaan laukkua kiireissään ja huomenna aamulla nokka osoittaa jo kohti ihanaa, vanhaa kotikaupunkiani, Melbournea. Seuraavan kerran kuullaan sitten varmaan sieltä!

Matkalukemiseksi on varattu henkeäsalpaavan mahtavalta tuntuva Kiran Desain The Inheritance of Loss ja Zadie Smithin The Autograph Man, jonka aloitan, jos ehdin. Melbournessa kun on tarkoitus tehdä hiukan muutakin kuin lukea kirjoja ja juoda teetä :-)  *

Kuvituksena on kuvia aikaiselta aamulenkiltä parin kuukauden takaa. Violetti ihmetys alemmassa kuvassa on mielikuvituksellisesti nimetty Purple Snail, joka saa värinsä bluebottleista (joihin tutustuin liiankin läheisesti viime kesänä). Etana nimittäin herkuttelee noilla penteleillä. Minusta oli kiva kuulla, että joku syö niitäkin polttelijoita - buhahahaha!

Aamumaisemaa.

Mielenkiintoinen Purple Snail.

*

Teekaupoissa on kuitenkin aikomus laukata, ja tarkka reittisuunnitelma on jo valmiina ajankäytön minimoimiseksi. Ja ehkä etsin myös jotain uutta mangaa hyllyyn...

Pikainen miniarvonta

Pika-arvonta ennen kuin lähden taas reissuun... 

Voittaja saa 20% alekoodin Yunomin teekauppaan, jossa sitä voi käyttää seuraavia teitä tilattaessa: Premium Sayama Sencha, Grandpa-yrttitee ja Kabuse Karigane. Itseltäni löytyy kaapista kaikkea kolmea, mutta en ole vielä ehtinyt niitä maistelemaan. En osaa siis sen kummemmin tällä hetkellä suositella. Kertokaa osallistumisehalukkuudesta tämän postauksen kommenttilaatikossa. Arvon alekoodin huomenna illalla omaa aikaani, eli puolenpäivän tienoilla euroopan aikaa. Koodi on voimassa vuoden loppuun saakka.

Kuvituksena perjantaisia palaverimaisemia. Tien toiselta puolen tietenkin!

Tee- ja kakkutaidetta seinällä.

Tykästyin näihin 'kynttilänpitimiin'. (suomeksi?)

Näiden herkkujen lomassa ratkoimme ongelmia.

Minä herkuttelin vaniljalla maustetulla huumaavantuoksuisella valkoisella teellä ja suklaa-ganachella, kollega tilasi mustaa teetä ruusunlehdillä ja velvet cakea. Teehuoneella tarjoillaan amerikkalaista Harney & Sons teetä, ja niin kuin aikaisemmin jo mainitsin, hullaannuin heti ensi kerralla heidän granaattiomena-oolongiinsa, josta tarkempi postaus on tulossa. Sen verran herkku on kyseessä, että tee on jo melkein lopussa! Harney&Sonsin web-sivuilla seikkailu on muuten vaarallista. Niin kivoja uusia tuttavuuksia olisi tarjolla, ja kauniissa pakkauksissa vielä...

Helmiä pimeydessä

Kiireisen naisen kassiin on sarjisten lisäksi mahtunut novelleja. Anne-Maria Latikan Tuulensuoja ja muita novelleja on kulkenut mukana muutaman viikon. Aina, kun on ollut tarvetta ja tilaisuus siirtyä akuutista kiireestä ja vuorenkorkuisista ongelmista muihin mielellisiin maisemiin, olen pujahtanut rannalle ja lukaissut novellin tai puolikkaan. Tuohon ei tarvita kuin puoli tuntia, mouruavat aallot, aurinkoa iholla ja hiekan lämpö jalkapohjissa. Tauoilta olen palannut sorvin ääreen uudistuneena ihmisenä. Suosittelen - ympäristöstä ja säästä riippuvilla variaatioilla tietenkin. Yhteinen tekijä on kirja, joka vie mielen muille raiteille hetkeksi.

Latikka, A-M. Tuulensuoja ja muita novelleja. WSOY, Helsinki, 2013.

Latikan novelleissa kuljetaan rutinoituneessa arjessa, jota törkkimään saapuu jotain epätavallista, asiat muljahtavat ylösalaisin. Eri ammattikunnat ja niiden mukaiset roolit ja tehtävät vilisevät sivuilla: taksikuskit, yksityisetsivät, papit, lääkärit, kirurgit - ja sitten tietenkin ihmiset niiden sisällä. Kuinka paljon ammatin alta uskaltaa ja voi paljastaa itseään, yksilöä? Kuinka tuttu ja turvallinen muuttuu vieraaksi ja ahdistavaksi?

 "Autojen takavalot loittonivat. Vilma jäi yksin hämärään puistoon, jonka läpäisi tapahtumien ja ihmisten läsnäolo. Muhkurainen tammi ojenteli oksiaan niistä järkkymättä. Puut juurtuivat paikoilleen, pysyivät, Vilma ajatteli, niiden energia ei mennyt jatkuvaan elämänlangan jännittämiseen, sanojen ja tekojen kuluttavaan luomiseen."

(Novellista: Ensimmäinen askel.)

Pidin Latikan selkeästä kielestä ja novellit olivat juuri sopivan napakoita. Kaikkien tarinoiden loppuihin ihastuin. Vaikka välillä tuntui, että joissakin kohdissa uudenlaisia ilmauksia oltiin hiukan keksimällä keksitty, ilmestyi sivuilta eteen tasaisin väliajoin, aina yllättäen, jotakin niin kaunista, runollista, oivaltavaa, suurta ja upeaa, että oikein kirpaisi syvältä sisimmästä.

"Hän puuskutti keuhkoihin ilmaa, kuunteli ahnasta hengitystään, kuivuneita palkeita, joita poltti. Hän tunsi ruumiissaan, miten riuhtoi itseään irti taulusta johon Hänet on maalattu kiinni, jalat ponnistelevat ja tuuli vinkuu korvissa, kun Hän putoaa,

putoaa vapaana seinältä, vihdoin, tuhansien vuosien jälkeen, miljoonien katseitten jäljet selässään."

(Novellista: Kutsu.)

Kaikissa tarinoissa leijailee ytimessä ihmisen perustavanlaatuiselta tuntuva yksinäisyys. Eivät toiset odota, välitä, pidä huolta, tai arvosta. Helposti siirrytään tai siirretään liitosta, tilanteesta tai paikasta toiseen. Unohdetaan, ja jätetään olkaa kohauttamatta palavat rauniot kytemään taakse. Koetaan ja kärsitään asiat omassa sisimmässä, mutta syvimpiä tuntoja ei jaeta kenenkään kanssa. Arvaillaan, oletetaan, tai ei edes yritetä ymmärtää. 

"Ja silloin se tapahtuu: kuulen tähtien äänen. Se putoaa hitaasti ja ehdottomana taivaalta, aaltoilee ja hehkuu ympärillä, soi lumisessa yössä. Vaikka en pysty myöhemmin kuvailemaan ääntä mitenkään, kuulen sen aina, kun katson poikaani."

 (Novellista: Isän kädessä.)

Mistään kevyestä ilopillerikokoelmasta ei siis ole kyse. Asetelmista löytyy avioliittojen rapautumista, syrjähyppyjä, vanhuutta, kuolemaa, vammautumista, jämähtämistä - maustettuna vahvasti tuolla edellämainitulla kipeällä yksinäisyydellä. Ollaan paikassa, jossa toista ei voi tavoittaa, ja jopa käden ojentaminen toisen suuntaan tuntuu miltei mahdottomalta. Tuota synkkyyttä Latikan tarjoilemat kauniit helmet aika ajoin kirkastavat.

 (Kannen suunnittelijan nimeä en kirjasta äkkiseltään löytänyt, mutta minusta se on hieno!)

Myyttien matkassa kulttuurisopassa

Hössötyksen ja stressin keskellä olen lueskellut paljon sarjiksia. Taannoiselta kirjafestarilta nappasin mukaani mielenkiintoisen uuden tuttavuuden, eli Broomesta kotoisin olevan Brenton McKennan Ubby's Underdogs: The Legend of the Phoenix Dragonin. En voinut yksinkertaisesti vastustaa kirjaa: tarina sijoittuu 1940-luvun Broomeen, joka on jo miltei sadan vuoden ajan ollut tunnettu upeista helmisimpukoistaan. Aikoinaan Broome jopa tuotti suurimman osan koko maailman helmäisestä! Broomesta kehittyi monikulttuurinen soppa: paikalliset aboriginaalit, aasialaiset tulokkaat ja eurooppalaisvalloittajat päätyivät kaikki samoille nurkille onneansa etsimään, tai edes selviytymään.

McKenna, B. Ubby's Underdogs: The Legend of the Phoenix Dragon. Magabala Books, Broome, 2011.

McKenna sekoittelee kiehtovan ja mystisen tarinan, jossa ikivanhat aboriginaalilegendat ja kiinalaiset tarut antavat alkusysäyksen tapahtumille. Ubby on nuori aboriginaalityttö, jonka elämä Broomen kaduilla on tehnyt neuvokkaaksi ja rohkeaksi. Ubby ja hänen ystävänsä (irlantilainen Fin, malesialainen Sel ja maori Gabe) ovat Underdogs, kaupungin pienin, muttei toki vähäpätöisin jengi. Sekalaiseen joukkoon liittyy laivalla setänsä kanssa Shanghaista saapuva Sai Fong, joka sairastaa mysteeritautia. Heikko ja heiveröinen tyttönen on kuitenkin ajoittain täynnä salaperäistä voimaa ja paljastaa ystävilleen salaisuutensa: tulenteon taidon.

Lennokas tarina saa lukijan tuntemaan ihollaan meren ja autiomaan välissä kuhisevan Broomen pölyisenkuumat kadut, raadollisen meiningin ja kultturiset ennakkoluulot. Rikas helmenpyytäjä, Donappleton, hallitsee kaupunkia omaisuudellaan ja bisneksillään. Toiveet nousevat vuoroin taivaisiin, ja sitten rysähtävät takaisin kanveesiin. Kun aikuiset ovat kiireisiä rikastumishaaveidensa kanssa, koluavat lapset katuja ja nuuskivat kulmia, joilta olisi ehkä parempi pysyä poissa. Mutta ilman uteliaisuutta ei olisi seikkailuakaan. Vanhat, nukkuvat legendat nimittäin heräävät eloon ja legendaarisen 'hiekkapaperilohikäärmeen' perässä on yksi jos toinenkin metsästäjä.   

McKenna hauskuuttaa ja pitää yllä jännitystä lennokkaasti. The Legend of the Phoenix Dragonissa otetaan myös hienovaraisesti kantaa rasismiin ja Australian menneisyyden tahroihin. Suurin osa hahmoista puhuu murrettua englantia alkuperästään riippuen, ja varsinkin aboriginaalienglantia oli mukava nähdä sarjiksen sivuilla. Silloin tällöin sivuilta löytyy lisäksi pieniä infopläjäyksiä lukijaa sivistämään.The Legend of the Phoenix Dragon on trilogian ensimmäinen osa ja tarina jää kesken. Toinen osa, Heroes Beginnings, on tullut uunista ulos nyt marraskuussa ja kolmas osa on vielä työn alla. Juttelin McKennan kanssa kirjafestareilla, ja saattaa olla, että kolmannessa osassa voi olla jotain tuttua skandilukijoille...

Valoterapiaa pohjoiselle pallonpuoliskolle

Huh, vietin eilisen yli 40 asteessa kokoustamassa tilassa, jossa ei ollut tuulettimia tai ilmastointilaitetta. Hiki virtasi, vettä kului pullotolkulla ja loppua kohden kädet tärisivät siihen malliin, että oli napattava suolaa suoraan purkista! Tämä viikonloppu jää siis lyhyeksi, joten sunnuntaista on otettava kaikki irti. Aamulla ehdin rannalle kävelemään. Aamuseiskalta lämpöä oli jo miltei kolmekymmentä ja rannalla suorastaan ruuhkaa. Ainakin kaksikymmentä ihmistä ja muutama koira liikkuivat lähietäisyydellä. Käpsyttelin tyynessä ja aurinkoisessa säässä isoille dyyneille saakka ja moikkailin vastaantulijoille. Mietin, että onko se liikunta, aurinko vai aaltojen ääni, vai kaikki kolme, mikä saa 99% vastaantulijoista hymyilemään ystävällisesti? Rannalla kiire ja murheet unohtuvat. Kumarainen italialainen herrasmies oli polvia myöten vedessä vapansa kanssa ja nappaili helponnäköisesti saalista. Saako ottaa kuvan? 'But offf cooourrrssse! And cooome for dinnerrrr, tomooorrrrrooow night, okaaaay?'

Illallisaineksia italialaisittan.

Kävelyltä palattuani oli raportoitava mini-me:lle lähes aalloton merentila, minkä seurauksena salamannopeasti ylle vaihtuivat uikkarit, iholle aurinkorasvaa, hattu päähän, pyyhkeet kouraan - ja samaa reittiä takaisin. Puljasimme virkistävässä vedessä tuntikausia ja kuivattelimme auringossa kerta toisensa jälkeen. Tämä on elämää - ja taas kerran vannottelin itselleni, että useammin on lähdettävä rannalle, vaikka mikä olisi.

Baby waves.

Kuivattelemassa. Kesä on täällä <3

Nyt on mahassa lettuja ja mansikkajäätelöä. Seuraavaksi ohjelmassa päiväunet :) Tällaisen päivän voimin jaksaa ainakin keskiviikkoon ;-) Suloista sunnuntaita!

Koulupäänsärkyä: mahdollisuus vai virhe?

Ehdin jo viime vuonna hiukan vikistä aussikouluista. Nyt lyön lisää löylyä. Asia on tullut  ajankohtaiseksi siitä syystä, että viereiseen kaupunginosaan on rakennettu uusi koulu, jonka otanta-alueella olemme. Meillä on siis kaksi vaihtoehtoa ensi vuodelle: joko jatkamme vanhassa koulussa, tai hyppäämme tuntemattomaan. Mutta kuinka tehdä valinta? Mikään kun ei ole taattua. 

Koulupyykkiä.

Nykyinen koulu on pursuillut liitoksistaan kaupungin kasvaessa, mutta nyt asiaan on vihdoin tulossa helpotusta, kun osa oppilaista siirtyy uuteen kouluun. Vanhassa koulussa kaikki on vähän kulahtanutta, mutta ainakin siellä on kaikkea. Uusi koulurakennus taas loistaa kirkkaana ja säihkyvänä, mutta olen kuullut huhuja, että ensimmäiset vuodet tulevat olemaan täynnä varainkeruuta, johon vanhempien on osallistuttava, jotta luokkiin saadaan interaktiiviset 'taulut', lisää tietokoneita ja muita tarvikkeita. Länsi-Australiassa koulujen rahoitusta on nimittäin vähennetty, ja tuntuu, että uudet koulut tulevat kärsimään eniten. 

Tunnemme vanhan koulun opettajat, kun taas uuden koulun opettajista ei ole tietoa. Lapsosen kannalta vanha koulu on kolmen vuoden ajalta tuttu ympäristö ja ainakin osa kavereista jatkaa ensi vuonna. Toisaalta ainakin kaksi huippuystävää siirtyy uuteen kouluun. Pidän muuten aussisysteemistä, jossa luokat vaihtuvat aika dramaattisesti joka ikinen vuosi. Pari vanhaa kaveria tavallisesti seuraa mukana, mutta periaatteessa joka vuosi aloitetaan uudella kokoonpanolla. Vanhoja kavereita tavataan sitten välitunneilla ja muissa suuremmissa tapahtumissa. Epäilen, että tämä käytäntö laajentaa sosiaalista verkostoa ja ehkäisee klikkiytymistä.

Viime vuoden The Agen koululiitteen kantta.

Australiassa koulut ovat jakaantuneet julkisiin ja yksityisiin. Yksityiskoulujen lukukausimaksut ovat verrattain korkeat ja opetuksen laadusta ei ole aina takeita. Toisaalta ykistyiskoulut saavat suhteessa enemmän valtion rahoitusta (seikka, joka aina 'escapes me') ja tuo rahoitus yhdistettynä lukukausimaksutuloihin mahdollistaa suuremmat resurssit oppilaille. Yleensä tämä tarkoittanee pienempiä luokkakokoja ja enemmän välineitä, retkiä ja vaihtoehtoja. Monilla yksityiskouluilla on myös mainetta, kunniaa ja historiaa, joka saattaa joissakin piireissä availla ovia ja kannustaa oppilaita parempiin suorituksiin. Meidän vanha koulumme on kerännyt kaikissa testeissä kaupungin parhaat pisteet oppimistuloksissa lyöden jopa yksityiskoulut laudalta. Uuden koulun tuloksista ei luonnollisesti ole vielä tilastoja. 

Tässä koulussa pojista tehdään rohkeita!

Jotta asia olisi vielä hiukan monimutkaisempi, julkisella puolella on nykyään tavallisia public schooleja, sekä riippumattomia public schooleja. Independent Public School -kokeilu alkoi Länsi-Australiassa kolme vuotta sitten. Meidän alueen uusi koulu on juuri tuollainen riippumaton, ja Länsi-Australiassa riippumattomia julkisia kouluja on nyt kolmannes kaikista julkisista. Riippumattomat koulut voivat päättää itsenäisesti palkkauksesta, oppimateriaalista ja sisällöstä sekä budjetista. Kaikessa voidaan siis onnistua, tai sitten asiat voidaan sörssiä pahanlaatuisesti, riippuen viime kädessä koulun rehtorista. Tässä asiaa käsittelevässä uutisessa vilahtaa muuten Suomikin: hyvät PISA-pisteet matalalla autonomialla.

Parhaimmat yläasteet löytyvät NSW:sta. Kymmenen parhaan joukossa NSW:ssa on yhdeksän!

Joka vuosi The Age, ja ehkä muutkin sanomalehdet, pulauttavat ilmoille valtakunnallisen kouluvertailun, jossa tarkkaillaan koulujen lukukausimaksuja ja NAPLAN-tuloksia. Mukaan mahtuvat luonnollisesti vain parhain satanen ja kauhukseni (mutta ei yllätyksellisesti) Länsi-Australian kouluista ei juurikaan noilla listoilla kuulla. Parhaimmat koulut löytyvät (aina) Victoriasta ja New South Walesista. Pitäisi siis muuttaakin vielä! Mutta ensin keskityn helmikuuhun ja seuraavan lukuvuoden alkuun. Taidamme pysyä toistaiseksi samassa koulussa ja katsoa rauhassa, kuinka uusi koulu alkaa toimia käytännössä.

Monenlainen prinsessa

Tämä hehkeä manga tarttui mukaani Suomesta ja lukaisin sen jo aikaisemmin lukutaitokampanjan  yhteydessä. Princess Ai - Rumors from the Other Side on itsensä Courtney Loven, D.J. Milkyn ja Yazawa Ain yhteistyönä suunniteltu kokoelma Prinsessa Aita koskevia tarinoita. Huhutaan, että Princess Ai on Courtney Loven alter ego, ja tarina osin hänen omansa. 

Love, C & Milky: Princess Ai - Rumors from the Other Side. Punainen jättiläinen, Helsinki, 2008.

Erityisen mielenkiintoiseksi tämän Ai-kirjan tekee se, että jokaisen lyhyen tarinan on piirtänyt eri sarjakuvataiteilija, luonnollisesti kukin omalla tyylillään. Prinsessa Ai ja hänen suuri rakkautensa Kent näyttävät siis erilaiselta kaikissa osissa, eli 'juoruissa'. Myös Ain persoona vaihtelee näkökulmasta riippuen. Sädehtivä diiva-kaunotar on vuoroin eteerinen, tuhma, herkkä, julma tai uhri. Ai on yliluonnollinen laulajatar, jonka enkelimäinen ääni sai maailman polvilleen. Mutta miten sitten kävi? Mitä Aille tapahtui, mistä hän edes tuli, ja miksi hänellä on siivet? 

Ai on kadonnut, ja monilla asianosaisilla on omat teoriansa ja uskomuksensa tapahtumista: Ai on aggressiivinen hyökkääjä ulkoavaruudesta, joka menetti muistinsa onnettomuudessa; hän on sydänsurussa kierehtivä siivekäs prinsessa valtakunnassaan rajan takana; hän on poispilattu, painajaismaisen itsekäs riiviö tai ehkä Ai on itse pahuuden ruumiillistuma, juonija, joka puukottaa silmää räpäyttämättä auttajiaan selkään?

Juorut sikseen, selvää on, että Ai on ainakin henkeäsalpaavan kaunis ja pukeutuu pikkutuhmasti herättäen samalla herrasväen huomion. Tiedetään myös, että hän ilmestyi yllättäen Tokioon muistinsa menettäneenä, sydämenmuotoista rasiaa pidellen ja ponnahti julkisuuteen Club Cupidin laulajana. Ain ja Kentin rakkaus on jotain yliluonnollisen upeaa ja kaunista, ja sellaisena kestää rakastavaisten fyysisen eron toisistaan, rajojen takana.

Lyhyitä tarinoita oli hauska lukea: (lapsekasta) huumoria, toimintaa, kipeää kaipuuta ja romanssia pursuaa sivuilta. En kuitenkaan tullut hullua hurskaammaksi Ain todellisen alkperän tai kohtalon suhteen, mutta sellaisia kai juorut ovat? Pitää ehkä etsiä käsiini The Story of Princess Ai, joka on kuulemma koherentimpi versio tapahtumista.

Tien toisella puolella...

...miltei työpaikkaa vastapäätä on nyt oikea teehuone, joka avattiin pari viikkoa sitten. Arvatkaa, olenko innoissani! Vanha, charmantti perinnerakennus on entisöity sisältä ja ulkoa. Lopputulos on  kertakaikkisen upea.  Tällä viikolla ehdin viimein hiukan kokeilemaan tarjontaa, vaikkakin työpalaverin tuoksinassa. Aikaa ei ollut valitettavasti tehdä sen tarkempaa tutkimusta valikoimiin tai zoomailla kauniita kuvakulmia, mutta muutaman kuvan nappasin silti kännykällä. 

Minulle tuotiin kannu granaattiomenalla höystettyä oolongia ja kakkulautaselta löytyi mehevä New York cheesecake. Huomasin muuten, kuinka tuollainen hedelmäinen oolong sopii keveydellään ja makeudellaan täydellisesti kevääseen ja alkukesään: lisääntyvään lämpöön ja valon kirkkauteen. Alkutalvesta nautiskelin samankaltaista, mutta persikkaista teetä, joka tuntui miltei valohoidolta ilmojen viiletessä. Hedelmäiset oolongit ovat aurinkosia! 

Viihtyisässä ympäristössä tarjoillaan myös pidemmän kaavan high tea useammalla eri kokoonpanolla, ja myös lapsille on omansa. Useampaa irtolehtiteetä on myös myytävänä erikseen. Epäilemättä askeleet tulevat viemään tuonne uudestaan (ja uudestaan ja uudestaan ja...), joten tarkempaa raportointia on tiedossa, kunhan hurjaa työsavottaa on ensin saatu purettua. Nyt kuitenkin fiilistelykuvia.

Granaattiomenaoolong kauniissa kupposessa.

Peili ukkosensinisellä seinällä.

Kaunista tapettia ja valaistusta.

Näkymä kassan taakse.

Teetarjontaa mukaan ostettavaksi.

Tänään meille on luvassa 38 astetta lämpöä, joten suuntana on nyt aamulla ranta bodyboardien kera. Korkkasin boardauskauden alkaneeksi eilen, ja vaikka ilmassa ei lämpöä yhtä paljon ollutkaan, tuntui vesi mukavan lämpimältä. Kesä on kai nyt sitten täällä!