Edellisviikolla sain vihdoin loppuun aikamoisen järkäleen, eli
Mo Yanin massiivisen
Frogin (käännös: Howard Goldblatt). Kirjailija on oikealta nimeltään Guan Moye ja hän sai kirjallisuuden Nobelin 2012, seikka, josta on kuulunut jonkin verran melua muunmuassa Mon sensuurilausuntojen vuoksi. Nimi Mo Yan tarkoittaa kirjaimellisesti "älä puhu", mutta vaikka Mo ei julkisuudessa itse paljon puhukaan, sanomista riittää kirjallisuuden kautta. Vaklasin näitä edeltäviä faktoja Der Spiegelin haastattelusta, joka löytyy
täältä. Haastattelussa paljastuu myös
Frogin osittainen omaelämäkerrallisuus, vaikka fiktiosta on toki silti kyse. Toistaiseksi kirjaa ei ole suomennettu.
 |
Mo, Y. Frog. Hamish Hamilton, Melbourne, 2014 (2009). |
Kirjassa liikutaan ajasta toiseen päähenkilön, Tadpolen (eli Nuijapään - hah, mikä nimi suomeksi!), tunnetulle japanilaiselle kirjailijalle kirjoittamien kirjeiden kautta. Tadpole haluaa Sensein innoittamana kirjoittaa näytelmän kotiseudullaan kuuluisan tätinsä elämästä. Gugu-tädin tarina alkaa tämän valmistuttua kätilöksi, tuoden uudet taitonsa ja tietonsa, sekä polkupyörän, kotikyläänsä. Vanhat uskomukset ja perinteet saavat kyytiä suorapuheisen ja nuoren Gugun käydessä toimeen. Pian valmistumisen jälkeen alkaa valtion yhden lapsen politiikka, jota puolueelle uskollinen Gugu alkaa toteuttaa innolla ja antaumuksella. Kaikki eivät asiasta ymmärrettävästi riemastu, mutta Gugu on päättäväinen ja toimelias poistaakseen ylimääräiset tulevat kansalaiset ennen kuin he syntyvät. Tarpeetonta kai edes mainita, että moraalikysymykset tulevat mieleen, samoin monimutkaiset ajatukset uskollisuudesta ja velvollisuuksista - kenelle ja mitä varten?
"If there really were a giant who was as much larger that the earth as we are to a soccer ball, I wonder what he would be thinking as he circled the planet, where peace is followed by war, overabundance by starvation, droughts by floods... Sorry, Sensei, I've let myself get sidetracked."
Frog kattaa 30-luvulta 2000-luvulle tapahtuneet valtavat yhteiskunnalliset muutokset Kiinassa. Tapahtumapaikkana on pieni kylä, jonne kaikki vaikutteet kyllä saapuvat, vaikka hiukan viiveellä. Tadpolen perheen lisäksi muutama muukin perhe on tässä keskiössä ja perheitä hämmennetään sekaisin, joten vaiheiden seuraamisen helpottamiseksi on kirjan alkuun listattu henkilöt ja heidän perhesuhteensa. Kirjeissä Tadpole kirjoittaa sekä omasta elämästään, että Gugun ja muiden kyläläisten vaiheista vuosikymmenten varrelta. Mo kietoo taidokkaasti eri aikakaudet yhteen niin, että suurehkosta henkilökaartista ja ei-lineaarisesta ajankulusta huolimatta lukija pysyy kärryillä ilman vaivannäköä.
"I never could remember famous brands, which was probably a mental block, a complex psychological expression of loathing and jealousy by people towards their betters. That is much like the way I undervalue bread when compared to steamed buns, or fermented bean sauce over cheese."
Kiinalainen maalaiselämä perinteineen, sukuineen ja uskomuksineen huokuu sivuilta, samoin kaiken tuon nopea murros. Puolue hengittää niskaan, tekee sääntöjä, joita kaikkien on noudatettava, ainakin menestyäkseen ja kiivetäkseen ylöspäin maahan kahlitusta elämästä. Toiset nousevat, toiset laskevat rappusilla. On tehtävä valintoja, päätettävä kenen joukoissa seisoo ja kenen kanssa kaveeraa. Vasta aika näyttää, mikä valinta kannatti ja mikä jää kaivelemaan, mitä katuu ja mistä on iloinen. Moni asia jää Frogissa vaivaamaan. On omat käsitykset oikeasta ja väärästä - ja sitten alati muuttuva, virallinen oikea ja väärä. Frogissa ei näissä kuitenkaan ryvetä ja mässäillä, vaan nämä yhteiskunnalliset asiat esitetään hyvin viileästi ja asiallisesti laajempana ja 'itsestäänselvänä' kontekstina keskiössä elävien ihmisten elämälle. Sydämissä ja pääkopissa sitten saattaa kiehua - ja Gugun kaltaiset ihmiset kuohahtelevat julkisestikin ketään kumartamatta.
"I took pictures everywhere I went with my digital camera, like a dog lifting its leg to leave its mark from place to place."
Kirjeitä on useita, ja niin on tarinoitakin, ja niiden sisällä käänteitä, sekä menneisyydessä, että nykyisyydessä. Mennyttä ei kukaan pääse karkuun, vaikka kaikki ulkoinen muuttuisikin tai muutettaisiinkin. Näytelmän kirjoittaminen viivästyy ja siirrämme painoa hitaasti Gugusta Tadpolen elämälle. Lopulta näytelmä on valmis ja saamme lukea sen viimeisen kirjeen jälkeen. Minun on myönnettävä, että minun keskittymiskykyni herpaantui kirjeosion jälkeen. Jotenkin tuntui tuskalliselta aloittaa näytelmän lukeminen sen jälkeen, kun kuvittelee kaikkien tapahtumien jo paljastuneen kirjeissä olevissa tarinoissa. Näytelmä on kuitenkin aika hieno ja itsenäinen teos, eikä tapahtuneen ja sanotun toistelua, niin kuin kuvittelin. Oikeastaan hiukan toivoin, että olisin lukenut näytelmän ihan aluksi. Kummassakin paikassa se varmasti toimisi. Pidin kirjasta kovasti, vaikka en aivan lääpälläni olekaan.
Lukumaisemassa ei ollut myöskään valittamista:
 |
Lähdin lämmintä hiekkaa ja merta etsimään. |
 |
Löysin molemmat. |