Friday, April 12, 2019

Ajankohtaista, valitettavasti

EuroopassaYhdysvalloissa ja Australiassa (ja varmaan muuallakin) ollaan nyt alkuvuodesta painiskeltu karmealta tuntuvan ongelman kanssa. ISIS-sotilaiden ja perheiden paluu on puhututtanut puolesta ja vastaan. Kenellä on vastuu ja oikeudet - ja varsinkin: entä lapset? Millainen on vaikutus maan ja kansalaisten turvallisuuteen ja millaisia oikeudenkäyntejä on edessä? Sopeutuvatko palanneet, vai onko tämä vain juoni soluttautua sisälle yhteiskuntaan ja tuoda lisää tuhoa ympärilleen?

Juuri ennen kuin näitä uutisia alkoi enemmän vilistä otsikoissa, olin lukenut vaikuttavan Laleh Khadivin A Good Country, joka on tiukasti ja koskettavasti asian ytimessä, kun etsitään niitä moninaisia syitä, miksi Islamic State ja muut kaltaisensa radikaalit ääriliikkeet voisivat viehättää länsimaisia(kin) nuoria.


Khadivi, L. A Good Country. Bloomsbury, London, 2017.

Ollaan Kaliforniassa, jossa nuori Rez itsenäistyy pikkuhiljaa iranilaisista vanhemmistaan. Perheen suojasta lähteminen tarkoittaa samalla erilaisille elämäntavoille altistumista ja omia valintoja. Tämän asian merkitys monimutkaistuu niissä perheissä, joiden kulttuurinen tausta on valtakulttuurista erilainen. Nämä aikuistuvat nuoret kävelevät kahden tai useamman kulttuurin välissä, piipahdellen maailmasta toiseen, molemmissa kotonaan kuin kameleontit. Heidän vanhempansa tai sukunsa ovat toisen maailman asukkaita, jotka enemmän tai vähemmän onnistuneesti pystyvät toimimaan erilaisessa yhteiskunnassa. Heidän lapsensa kasvavat maailmassa, joka on heille vieras. Toisaalta nämä lapset kasvavat yhteiskunnassa, jossa heidät nähdään usein vieraina, vaikka samalla tämä yhteiskunta on ainoa, jonka he tuntevat. Identiteettikriisin ainekset ovat valmiina.

Rezin viimeiset kuukaudet koulussa ennen yliopistoa ovat täynnä kalifornialaista surffikulttuuria, kokeilevaa seksiä, turruttavia huumeita, bileitä ja ensirakkauden kuumotusta. Huumehöyryistä huolimatta Rez havainnoi kaveripiirissään yhteiskunnan eriarvoisuutta ja kaikkea sitä mikä on ominaista pohjoisamerikkalaista ja mikä on outoa; mikä on helppoa ja itsestäänselvää yhdelle, ei ole toiselle mahdollista lainkaan.    

Ja sitten - terroristi-iskut, sodat kaukana, media, kuiskaukset koulun käytävillä, suoranainen rasismi. Yhtäkkiä Rez on laatikossa, jossa on muita samanvärisiä, samankaltaisilla taustoilla, samoissa tilanteissa. Ihastuksen kautta kiinnostus herää omaan taustaan, ja siihen mitä nämä uudet siskot ja veljet tekevät ja ajattelevat. Aikuistuessa myös oman isän ja äidin tarinat tulevat tutummiksi. Ne riskit, jotka he ottivat lähtiessään kohti tuntematonta, tarjotakseen lapselleen paremman elämän.


"Choices. To make them yourself and then live by them. To know what to do with your own body and mind. A man made choices. A child did not make choices. He thought of the man in the military uniform from the black-and-white photographs. His pleased gaze, in command of his fate. He saw his father, just arrived in America, the man in him beginning to make decisions that would take him into manhood and now old age. Rez stared at Fatima, who directed the course of her life, regardless of what people thought. He considered himself, and the way he moved in reaction, like a pinball, from one thing to the next, as he was told, as was expected, as made the least friction, and he knew this was the lazy behavior of a scared boy."


A Good Country on vaikuttava ja voimakas tarina, jossa onnistuneesti kiteytyy paljon siitä, mistä länsimaissa on viimeaikoina väitelty. Pohjimmainen viesti on hyvä - ja tosi: olemme valtaosin ihmisiä, jotka haluavat elää rauhassa ja rakastettuina. Paikoittain ympärillä kiertelee kuitenkin haita, valmiina iskemään heikoimpien kimppuun, kun mahdollisuus näyttäytyy. Ja kun elämä on uhattuna, pelko ja siitä kumpuava viha nostavat päätään. Kirja on täynnä ahaa-elämyksiä. Näinhän se menee. Kun toisaalta työnnetään pois, on pakko mennä jonnekin muualle. Elämä jatkuu, vaikka eri paikoissa se voi olla hyvin erilaista. Netistä löytyy vaihtoehtoja ja kontakteja kaikkialla maailmasta. Kirjan loppu on rankka ja ahdistava. Viime kuukausien uutiset paluusta haaveilevista ISIS-sotilaista tai heidän perheistään tekee tästä kirjasta toden.    
 
Vasta blogitekstiä kirjoittaessa havahduin siihen, että kirja onkin osa trilogiaa. Tätä ennen on julkaistu The Age of Orphans ja The Walking, jossa seurataan Rezin isän matkaa Iranista Amerikkaan (The Walking) ja hänen kurdi-isoisänsä elämää (The Age of Orphans). Sota kuulostaa varjostavan ja pakottava elämän suuntaa molemmissa. Tämän kolmannen osan perusteella jokainen kirja taitaa seistä hyvinkin itsenäisinä tarinoina, ja minua himottaa lukea lisää. Khadivi kirjoittaa niin rakastavasti ja ymmärtäväisesti eri sukupolvien kohtaamisista kuiluineen, että trilogiana tämän perheen tarina on varmasti aikamoinen lukukokemus. Minua alkoi myös mietityttää se, kuinka paljon perheemme menneisyys meihin kaikkiin vaikuttaa, silloinkin kun emme edes tiedä siitä mitään?

Minä luin kirjan tammikuussa korkealla talvisessa Sveitsissä, jonne matkasimme moikkaamaan vanhoja ystäviä. Ensimmäistä kertaa tulin Eurooppaan, enkä mennyt Suomeen! Alla hiukan maisemia.

Aare-joki harmaana talvipäivänä Bernissä.

Juustoöverit vedettiin, tietenkin!

Huimia maisemia Zurichin kupeessa.

Kaverukset Zermattissa.

Kylmää Zurichia. Kaunista oli kyllä - ja se ihana vanha kaupunki...

No comments:

Post a Comment

Suuri kiitos kommentistasi!